Powered By Blogger

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Syyskuun kuvia

Marjatta blogissaan esittelee kolmen kuvan kautta näkymiä syyskuuhun. Minä ajattelin matkia Marjattaa tältä osin. 

Ensimmäinen kuva on Siilinjoesta vuodelta 2012. Se on otettu syyskuun 15. päivä. Kuva tuo minun mieleeni Andrei Tarkovskin elokuvan Solaris, jonka alussa kuvataan verkkaisesti liikehtivää vettä vesikasveineen. Valokuva on tietenkin tapahtumiltaan pysäytetty tallenne, mutta saa siinä riittävässä määrin liikkeenkin näkymään. Solaris on elokuva, joka mainitaan suomenkielisessä wikipediassa hakusanan hiljaisuus kohdalla. Elokuvan teho perustuu hitaaseen etenemiseen – katsoja haluaa toisaalta päästä selville Solaris-planeetan mysteeristä ja toisaalta säilyttää unenomaisen kohtaamisen rakastettujen välillä. Molempia ei kuitenkaan voi saada. Jos sitten kumpaakaan.

Viime yönä näin unen, jossa olin jollain mökillä. Oli talvi, olimme menneet mökille kelkalla, sellaisella pienellä vetokelkalla, sellaisella Rosebudilla, jonka minä lapsena pudotin veljelleni parvekkeelta ja särin sen, koska en tajunnut, ettei kelkka kestäisi pudotusta kolmannen kerroksen parvekkeelta jäiselle pihamaalle. Unessa oli oma hätänsä ja lohduttomuutensa. Syttyi sota tai ainakin jonkinmoinen sekamelska, jota meidän piti paeta mökiltä. Autoimme muita, jotka olivat huonommassa asemassa. Jostain syystä toistuvasti soitettiin sävellystä Kimalaisen lento. Unen lopulla tuumasin, että tuota piisiä ei viitsisi ihan heti uudelleen kuunnella.

Toinen kuva kertoo minulle kovin lyhyen kokemuksen Kiihtelysvaaran kirkosta, jonka luona kävin vaimoni kanssa 13.9.2015. Teimme pienen kierroksen pohjoisessa Karjalassa. Näimme neljä kirkkoa, joista mihinkään emme päässeet sisään, sillä Kiihtelysvaarassa kirkonmenot eivät olleet vielä alkaneet ja Pyhäselässä, Rääkkylässä ja Liperissä ne olivat jo ohi, kun me paikalle ennätimme. Pyhäselän kirkon pihalla oli runsaasti maamyyrän koloja. Kiihtelysvaaran kirkko joutui kärsimään myyräntyöstä myöhemmin, kun syyskuussa 2018 joku poltti sen.

Kolmas kuva olkoon nimeltään Pelikenttä. Se näytää joltakin valokuvataiteen teokselta, josta ei ota pirukaan selvää mitä se mahtaa tarkoittaa. Ehkä nelikenttää, maaleja näkyy olevan kahdeksan. Otin kuvan Siilinjärven kunnan Harjamäen kylässä. Kenttä sijaitsee muinoin Harjamäen mielisairaalan päärakennuksena toimineen komean pytingin läheisyydessä. Kuva on otettu syyskuun 24. päivänä vuonna 2020. Oikeastaan tästä kuvasta tulee mieleeni kaverini Olli, joka harrasti valokuvausta. Hän myös käytti minua kerran merkillisessä valokuvanäyttelyssä, jossa oli kuva lumisesta tenniskentästä. Ehkä olin tavoitellut jotain samanlaista tähän otokseen.

6 kommenttia:

  1. Hienot kuvat, varsinkin tuo ensimmäinen, jossa on unenomainen tunnelma.

    VastaaPoista
  2. Kiihtelysvaaran kirkkoa on ponnekkaasti rakennettu nyt uudelleen. Adventtina on tarkoitus viettää avajaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin Ylen uutisten nettisivuilta havainnekuvan uudesta kirkosta. On samaa henkeä kuin vanhassa, ainakin ulkopäin. Johan tuo alkaa olla aikakin saada sinne uusi kirkko.

      Poista
  3. Olipa taas monikerroksista kerrontaa! Tarkovski-sitaatteja löytyy monelta tekijältä, siksi vaikuttavia ja ainutlaatuisia ne ovat. Virolaisissa elokuvissa niitä erityisesti viljellään. Oma suosikkini on "Peilin" alkukohtaus, jossa terapeutti saa änkyttäjän puhumaan selvästi: iso vertauskuva, joka saa aina kyyneleet silmään. Tuo ruusunnuppukelkka tuo myös omat talvimuistot mieleen. Ja sitten tuo "Pelikenttä" - miltei suoraan elokuvasta "Viime vuonna Marienbadissa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas näistä ylistyksen sanoista!

      Kaverini Olli esitteli minulle mainitsemaani brittiläisen valokuvaajan teosta ja kun kysyin mitä järkeä on ollut kuvata lumista tenniskenttää ja miksi kuva on rajattu siten, että kentän liepeillä oleva viemärikaivon neliömäinen kansi, sulana lumen alta pilkistävä, on jätetty esiin, Olli vastasi viekkaasti hymyillen: "Niin, minkähän takia...?" Hänen vastauksensa ohjasi minua ajattelemaan itse eikä vain kyselemään. Olli oli muutoinkin sitä mieltä, että valokuva on yhdyssana, jossa ensin on valo ja sitten kuva. Hän oli ihan selvästi salaa ajatellut asiaa ja tutkiskellut sitä sydämessään.

      Poista