Lucius Annaeus Seneca: Herakles-tragediat

Roomalainen Lucius Annaeus Seneca (n. 4 eaa – 65 jaa.) kirjoitti Herakles-tarujen pohjalta joitakin murhenäytelmiä, joista kaksi on säilynyt. Nämä näytelmät suomentivat latinasta Maija-Leena Kallela ja Antti T. Oikarinen. He kirjoittivat myös lukemaani teokseen johdannon ja selitykset sekä laativat hakemiston.

Herakles oli kreikkalainen taruhahmo ja jumalolento, joka syntyi Zeuksen suhteesta naisimmeiseen nimeltä Alkmene. Herakles sai voittamattomat voimat ja lopulta kuolemattomuuden ja kohosi jumalien joukkoon. Sitä ennen hänellä oli aika lailla puuhaa, sillä esim. äitipuoli Hera vihasi häntä ja ainakin toivoi hänen tuhoaan. Herakles sai suorittaakseen kymmenen mahdottoman tuntuista työtä ja niitäkin vielä lisättiin kahdella, kun pari suoritusta hylättiin.

Koska Herakles oli kreikkalainen jumaluus ja koska näytelmä on roomalainen, käytetään näytelmässä ja etenkin selityksissä tarkoituksella vuoroin kreikkalaisia vuoroin roomalaisia jumaluuksien ja muitten hahmojen nimityksiä. Laitan tähän muutaman esimerkin:

kreikk. Herakles → room. Hercules
Zeus → Jupiter
Hera → Juno

Herakleen hulluus (Hercules furens) Näytelmää pidetään aidosti Senecan kirjoittamana joskus vuosina 49 – 54. Näytelmä on viisinäytöksinen, joskin näytökset tuntuvat vastaavaan lähinnä kohtauksia. En tosin tiedä mitä kaikkea oheisesitystä näytelmiin on Rooman valtakunnassa sisältynyt. HUOM! Seuraavaksi spoilaan näytelmän isolta osin:

1. näytös. Herakles on juuri suorittanut kaikki tehtävänsä ja häntä venataan Haadeksesta, kuoleman valtakunnasta Teebaan. Äitipuoli Hera on Heraklesta oottelemassa vihasta kiehuen. Hera pitää monta sivua pitkän monologin, joka hehkuu tarkoin täsmennettyä vihaa poikapuoltaan Heraklesta kohtaan. Oikeastaan Hera vihaa miestään Zeusta, jolla tuntuu olevan aviottomia kläppejä joka pitäjässä, Herakles heistä kuuluisimpana. Heran jälkeen suunvuoron saa kuoro, joka kuvailee kauniisti ja varmaankin Senecan harjoittaman stoalaisen filosofian hengessä yön vaihtumista päiväksi, epätoivon ja hulluuden kasuamista toivoksi, kunhan hyveitä noudatetaan ja kohtuudessa pysytellään.

2. näytös. Herakleen kasvatusisä Amfitryon solauttaa oman monologinsa, jossa hän kertaa Herakleen urotyöt. Sitten saa puheenvuoron Herakleen vaimo Megara, joka kiihkeästi odottaa Heraklesta palaamaan kotiin kukistamaan Lykoksen, joka on surmannut Megaran veljet ja ruvennut Teeban kunkuksi. Lykos astuu näyttämölle ja kosii Megaraa. Rukkaset tulee että roikaa. Lykos uhkaa tappaa koko suvun. Megara on entistä varmemmin häntä vastaan. Pian kuuluu jo maan tärinää ja Megara toivoo sen enteilevän Herakleen saapumista.

3. näytös. Herakles astuu näyttämölle ensimmäistä kertaa. Hän saa kuulla perheensä tilanteesta ja kiirehtii muitta mutkitta kostamaan Lykokselle. Theseus tekee Amfitryonille selkoa Manalan maista ja joista sekä muista manalaisista noista.

4. näytös. Herakles palaa näyttämölle ja kertoo surmanneensa Lykoksen ja kaikki hänen joukkonsa. Sitten hän alkaa hourailla, näkee näkyjä ja aivan yllättäen surmaa omat lapsensa ja vaimonsa Megaran. Amfitryon yrittää pidätellä hurjistunutta Heraklesta ja lopen uupuneena Herakles nukahtaa. Kuoro esittää hienovireisen valituslaulun.

5. näytös. Ymmärrettävistä syistä Herakles ajautuu itsemurhahankkeisiin. Amfitryon, joka nimittää itseään hänen isäkseen, tekee parhaansa puhuakseen Herakleen luopumaan ajatuksestaan. Myös Theseus yrittää rauhoittaa Heraklesta, joka viimein päättää jatkaa eloaan.

Näytelmän mielipuolisuuskohtausta on vaikea käsittää. Tulee mieleen, että kärsiikö Herakles työstään, jossa hänen tehtävänsä on tehdä selvää ihmisistä ja eläimistä? Heran osuus alussa jää jotenkin irralliseksi.

Herakles Oitavuorella. (Hercules Oetaeus) Näytelmän epäillään valmistuneen kymmeniä vuosia Senecan kuoleman jälkeen, mikä ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi sen sepittämiseen osuutensa. HUOM! Spoilaaminen jatkuu.

Herakles on mennyt jo kolmannen kerran naimisiin ja lapsikin on syntynyt. Sodasta Herakles on napannut mieleisensä naisimmeisen orjaksi taloonsa, mikä hämmentää tunteita kotilieden äärellä.

1. näytös. Herakles valittaa ääneen ikäänkuin puhuisi isälleen Zeukselle, että miksei häntä ole jo korotettu jumalaksi, kun niin moni muukin on. Kerjää tunnustusta kuin Spede aikoinaan elokuvasäätiön tukirahoja. Kuoro asettuu Herakleen kannalle. Herakleen orjaksi kaappaama naisimmeinen sen sijaan suree osaansa, mitä kuoro ei asetu myötäilemään.

2. näytös. Herakleen vaimo Deianeira on suunniltaan pelosta, että Herakles tekee uudesta jalkavaimosta rakastettunsa. Hän valmistautuu surmaamaan Herakleksen, mutta hänen vanha imettäjänsä suostuttelee käyttämään muita konsteja. Pitkän ja tuntehikkaan jahkailun jälkeen Deianeira paljastaa jo tietävänsä taikakeinon, jolla Herakles rakavoituu taas vaimoonsa. Kuoro, joka koostuu Deianeiran tyttökavereista myötäelää Deianeiran tunnoissa, mutta painottaa viisautta reitin valinnassa. Tästä näyte:

Vaatimaton laivani kulkekoon liki rantoja,
älköönkä voimakas tuuli pakottako purttani
halkomaan aaltoja keskellä merta.
Epäonni ohittaa turvalliset poukamat
ja etsii keskeltä ulappaa laivoja,
joiden märssypurjeet hakkaavat pilviä.

3. näytös. Deianeiran käyttämä taikakeino toimii toisin kuin hänelle oli kerrottu. Herakleen nahkaan palaa kiinni myrkytetty silkkivaate eikä lähe pyhäksään pois. Deianeira arvelee miehensä kuolevan ja aikoo surmata itsensä ja pyytää lopuksi poikaansa tappamaan äitinsä. Poika ei tiedä mitä tehdä.

4. näytös. Herakles kärsii valtavista tuskista. Myrkkyviitta tuhoa häntä sisältä ja ulkoa. Herakles sanoo, ettei pysty enää edes itkemään, mutta hän valittaa monisanaisesti lävitse näytöksen, joten myrkky ei ole iskenyt kieleen. Paikalle saapuvat hänen äitinsä ja poikansa, vaimo on surmannut itsensä. Herakles kehottaa poikaansa naimaan Iolen, orjanaisensa ja jos hänelle nyt jotain syntyy, niin nekin on pojan lapsia. Viimeisenä tulee kuoron mukaan Poiaan poika Filoktetes, jolle Herakles luovuttaa aseensa.

5. näytös. Filoktetes tekee selkoa Herakleen viimeisistä hetkistä. Herakles tahtoi tulla roviolla poltetuksi Oitavuorella. Herakleen äiti Alkmene saapuu paikalle ja jatkaa valitustaan. Lopulta taivaaseen ehtinyt Herakles käy tyynnyttelemässä äitiään ja lähtee sitten takaisin taivaaseen.

Tämä toinen näytelmä oli minusta aikamoinen valitusten sarja runsaalla mytologiakuorrutteella. Antiikin ajan näytelmissä näyttää suuntauksena olleen vanhoihin taruihin viittaaminen tavan takaa.

Itse asiassa aniharvoinhan antiikin näytelmät edes tuntuvat kertovan jotain uutta tarinaa. Ehkä ne ovat senaikaista saippuaoopperaa? Ainakin tässä jälkimmäisessä valitus jatkui alusta loppuun ja joka välissä muistettiin mainita, mitä mainetekoja Herakles on tehnyt, vähän niin kuin mainemainontaa. Saippua Roomassa tunnettiin, mutta oopperasta en tiedä. Roomalaiset kai olivat sen verran visionäärejä, että valmistivat saippuaoopperoita ennen television tai oopperoitten aikakautta.

Kirja oli minulla lainassa huhtikuusta asti. Lauantaina sain viestin, jonka mukaan laina-aika alkoi olla loppumassa. Olin uusinut lainan useamman kerran, mutta lukeminen ei vain ollut kiinnostanut riittävästi. Nyt luin kirjan parissa päivässä ja palautin sen kirjastoon, koska se oli varattu. Kirjassa on 228 sivua.