Powered By Blogger

lauantai 26. heinäkuuta 2025

Kesän 2025 tapahtumia

Vaikka en ole itse tehnyt mullistavan pitkiä lomamatkoja, on kuluva kesä silti pitänyt sisällään sitä ja tätä.

Kesäkuun alussa kävimme vaimon enon 80-vuotispäivillä Uudellamaalla neljän hengen sukulaisporukalla. Yhdellä autolla mentiin. Yövyimme Nurmijärvellä, Röykän kylässä, hotelli Kiljavassa. Se on vuonna 1950 valmistunut ammattiyhdistysliikkeen kansanopisto, isäni aikoinaan kertoi siellä olleensa Yrjö Kallisen luentoa kuulemassa. Röykän kylä näytti tosi kauniilta, tulisikohan käytyä siellä joskus uudelleen?

Kuopion Elon jalkapallojoukkue joutui luopumaan sarjapaikastaan rahavaikeuksien vuoksi. Masentava uutinen. Mutta kai se on ajateltava, että siitäkin on vain elolle eistyttävä.

KuPS sen sijaan peri makean 6 – 2 voiton Gnistanista Kuopiossa. Katselin maalin takaa, kun se on siitä halvempaa.

Heinäkuussa seurailin naisten jalkapallon Euroopan mestaruuskisoja. Olin Ylen maksuttomassa veikkauksessa mukana neljännesvälieriin asti, mutta kun lemmikkijoukkueeni Ranska putosi, meni minulta mielenkiinto veikkailuun. Olin silloin jossain 2000 – 3000 paikkeilla osallistujista. Espanja vielä tiputti Saksan ja meni loppuotteluun. No, Espanjalla on hyvä vasemman laidan hyökkäjä nimeltä Pina. Tykkään hänen pelaamisestaan. Italian hyökkääjä Cantore jakeli upeita maaliin johtaneita syöttöjä.

Tytär kävi reissussa keskisessä Euroopassa ja toi meille kaikille Brussels-sukat. Sitten vaimo lähti siskonsa kanssa Kööpenhaminaan ja toi meille kaikille Denmark-sukat! Pian on tytär lähdössä uudelle Euroopan reissulle. Mitähän sieltä tulee…? 

Ennen vaimon reissua kävimme tyttären ja hänen miesystävänsä kanssa Kuopiossa risteilyllä. Prisessanne-alus tiputti meidät Hietasalon saareen, jossa on kuulemma Kuopion hienoin hiekkaranta. Makkaranpaiston ja uimisen jälkeen sama alus haki meidät pois ja kierrätti vielä eteläisessä Kuopiossa. Enpä olisi tuntenut Kumpusaaren seutuja, jos niitä olisi minulle kuvista näytetty. Ei tainnut olla mitään jäljellä entisestä saunailtojen maisemasta. Paitsi muistot. Kuvasta voi päätellä, että pitäisi ruveta laihduttamaan, kun kerran horisonttikin menee vinoon vedessä kahlatessa.

 

Ennen Euroopan matkaansa tytär käväisi luonamme hellettä pitämässä. Juhlimme etukäteen hänen synttäreitään ja kävimme Iisalmen Koivukujabiennaalissa. Teemana oli Totta vai satua? Kaupungin halki kulkevan Pohjolankadun keskellä on koivukuja ja sen keskellä kävelytie. Tälle kävelytielletielle on pystytetty taidenäyttely, jossa on komeaa nähtävää kellenkä vain. Esimerkkeinä Alexander Reichsteinin teos Minotaurus  ketjukolaajalla maustettuna ja detalji Kim Simonssonin teoksesta Kaalimaja.

Kävimme Iisalmessa Pyhän Elian kirkossa, josta ohessa pieni kuva alttarin edustalla olevasta ikonista, jossa Simeon siunaa Jeesus-lapsen. Kuvassa on myös Anna, suomeksi Hanna. Lopuksi einehdimme Kultakupoli-ravintolassa. Minä söin kaksi uunimakkaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti