The Great White Silence on nimeltänsä dokumenttielokuva englantilaisen Robert Falcon Scottin johtamasta tutkimusmatkasta Antarktikselle vuosina 1910 – 1913. Scottin ryhmä matkasi Etelämantereelle Uuden-Seelannin kautta. Mukana matkalla oli kuvaaja Herbert Ponting, jota voidaan pitää elokuvan ohjaajana. Mykkäelokuva monin tekstiosuuksin valmistui vuonna 1924. Vuonna 2011 elokuva kunnostettiin ja siihen lisättiin meren jääkuoren jähmeää liikehdintää mieleentuova musiikki, jonka sävelsi Simon Fisher Turner. Katselin youtubesta tämän dokumenttielokuvan.
Etelänapaa tavoitelleen tutkimusretkikunnan käytössä oli tammilankuista tehty, metallivahvisteinen ja siten jäätä murtamaan kykenevä alus nimeltä Terra Nova. Koko matka oli varmaankin Yhdistyneitten Kuningaskuntien voiman- ja taidonnäyte. Tarkoituksena oli ennättää etelänavalle ennen norjalaista Amundsenia, jolla oli samankaltaiset pyrkimykset. Amundsen ehätti navalle ensin. Scottin ryhmä joutui pettymään ja lopulta kaikki viisi etelänavalle saakka matkannutta miestä kuoli paluumatkalla tukikohtaansa - Scott heidän joukossaan. Heistä kolme viimeksi kuollutta löysi partio, joka lähetettiin naparetkeilijöitä vastaan. Elokuvan alussa ja lopussa korostetaan, että Scott ja hänen miehistönsä tekivät parhaansa maansa puolesta.
Koska tutkimusmatka kesti paljon kauemmin kuin vaellus rannikolta Etelänavalle, tarjoutui kuvaaja Pontingille aikaa tallentaa Etelämantereen näkymiä. On sanottava, että hänen kuvauksensa on erittäin vaikuttavaa. Katsoja saa nähdä paitsi laivan miehistön hauskanpitoa, myös valtavia jäävuoria ja Etelämantereen asujaimia. Weddellinhylkeet ja miekkavalaat, jääpingviinit ja etelämantereenkihut käyvät selviytymistaisteluaan, joka jatkuu tänäkin päivänä. Ponting esittelee nämä eläimet hauskasti ja silti kunnioituksella. Eläimiä on seurattu tarkasti, elokuva vetää vertoja nykyisille luontodokumenteille.
Tutkimusryhmällä oli mukana omiakin eläimiä. Siperiasta hankitut ponit toimivat vetojuhtina, samalta seudulta oli mukana rekikoiria. Retkikunnan miehet liikkuivat jonkin verran hiihtäen ja ison osan matkasta kävellen. Tukikohdassa oli myös telaketjuilla liikkuva traktorin tai lumikelkan tapainen menopeli, joka kulki suunnilleen kävelyvauhtia. Tällainen kulkuneuvo ei kaiketi soveltunut epätasaiseen maastoon ja polttoainetta olisi varmaankin tarvittu liikaa.
Tässä puheena oleva elokuva on todella kiinnostava näyte siitä, mihin kameralla on pystytty jo sata vuotta sitten. Luonnon mahtavuuden kuvaamisessa kamera voittaa mielestäni kirjoitetun sanan. Tietysti aina on kyse myös osaamisesta, kuvaajan tai kirjoittajan valinnoista. Ponting ymmärsi jo sata vuotta sitten, että katsojaa kiinnostaa sekin, miten kuvat on saatu otettua.
Kesto 108 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti