Eteenpäin – Elämään. Valmistumisvuosi 1939, ohjaajina Toivo Särkkä ja Yrjö Norta, käsikirjoitus Toivo Särkkä, perustuu Hella Wuolijoen näytelmään Justiina. Pääosissa nähdään Tauno Palo, Regina Linnanheimo, Leo Lähteenmäki, Elsa Rantalainen ja Emmi Jurkka. Elokuva kertoo Tauno Palon esittämän laamanniksi kohoavan senaattorin veljenpojan ja senaattorin kotikartanon, Harmaalahden, sisäpiian salasuhteesta, jonka seurauksena piika Justiina (Regina Linnanheimo) saa pojan, Olavin, jota nuorukaiseksi varttuneena esittää Leo Lähteenmäki.
Elokuvan alkuvaiheessa eletään sortovuosia. Senaattori Harmelius on vanhan kansan herroja, hän noudattaa lakia, vaikka kokisi sen runtelevan kansaa. Hän ei siis voi hyväksyä veljenpoikansa toimintaa aktivistina, kagaalin jäsen saa lähteä hänen talostaan vaikka ihmiset kadulla syljeskelevät senaattorin perään. Justiina, joka on työväenluokkaisuudestaan huolimatta hurmaantunut senaattorin veljenpojan rohkeudesta ja oikeamielisyydestä, rätkähtää rakastua häneen. Lapsen saaminen aiheuttaa sen, että Justiina ajetaan pois kartanosta, mutta toisaalta, kun lapsi nyt kumminkin on nuoren herran, ottaa senaattorska (Elsa Rantalainen) huolehtiakseen sekä Justiinasta että hänen lapsestaan, niin että äiti pääsee tarjoilemaan teetä ja kohentelemaan tyynyä senaattorskalle ja Olavista koulutetaan kartanoon puutarhuri. Sillä aikaa veljenpoika suomentaa nimensä Harmaalahdeksi, menee naimisiin rempseän ja iloisen laulajattaren (Emmi Jurkka) kanssa ja etenee urallaan laamanniksi.
Ennen kuolemaansa senaattori muuttaa mielensä veljenpoikansa suhteen ja testamenttaa kartanon hänelle, sillä lapsia senaattorilla ei ole. Senaattorska asuu yhä kartanossa Justiinan hoidossa ja on heikosta fyysisestä kunnostaan huolimatta teräväpäinen ja malttaa odottaa sopivaa ajankohtaa laamannin ja Justiinan asioitten järjestämiseksi.
Elokuvan keskushenkilön luulisi olevan Justiina, mutta siinä käypikin niin, että Emmi Jurkka varastaa koko souvvin räiskähtelevällä esiintymisellään. Hän on keskushenkilö samaan tapaan kuin pyörremyrsky tai tsunami, hän sotkee omat ja toisten asiat, kunnes kaikilla tulee mitta täyteen. Emmi Jurkka vetää roolinsa yliampuvasti, hän on kuin Josephine Baker ilman pantteria. Partnereita kyllä riittää, laamannitar tuo Harmaalahden kartanoon omat ihailevat poikaystävänsä mukanaan. Soitto soi ja laulu raikaa, turmeluksen vaara on ilmassa alusta asti vahvana ja kun ase on otettu esiin sitä myös käytetään. No, lapsia ei tällä kertaa sentään synny, mutta on toki vaarassa yksi mennä.
”Ja sittenkin!” sanoi Juurakon Hulda yhdessä toisessa Wuolijoen näytelmässä, jossa muuten Emmi Jurkka on esittänyt Huldaa näyttämöllä, mutta vakavampi Irma Seikkula veti osan elokuvassa. Ylinäyttely, teatraalisuus, yliampuvuus tuntuu toisinaan sopivan näihin vanhoihin elokuviin. Tämä elokuva on esimerkki siitä, että se sopii toisille vähän paremmin kuin joillekin toisille. Ennen ei ehken ottoja ollut vara ottaa kovin monia, harjoittelukin kohtauksia varten saattoi jäädä vähemmälle. Teatterinäyttelemisen jälki näkyy aika usein ja toisinaan häiritsevästi. Tämä pitää katsojan malttaa vain suodattaa ja hyväksyä. Aika aikaa kutakin, sano.
Elokuvan nimi tulee Justiinan ajattelutavasta, jota hän kuvaa jokseenkin siten, että elämä menee eteenpäin ja siten on ihmisenkin suuntauduttava. Justiina on käytännönläheinen työväen edustaja. Minkäs teet, kun vaihtoehdot ovat niin vähissä, että toinen voi sanoa sinulle, että ”you have got no cards!” Ei tässä elokuvassa niin sanota, mutta yhdessä ”hyvässä tv-ohjelmassa” niin sanottiin joku aika sitten. Siitäkin pitää vain porskutella eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti