Koulussa luetetut

Aloin tuossa muistella huvikseni, mitä kaunokirjallisuutta mahdoinkaan lukea koulussa opettajien määräyksestä. Saattaa olla, etten kaikkea muista, mutta yritän silti tehdä jonkinlaisen luettelon – toivon mukaan vieläpä aikajärjestyksessä.

Ensimmäinen kaunokirjallinen teos, jonka muistan opettajan määränneen luettavakseni oli ehkä Mark Twainin ”Tom Sawyerin seikkailut”. Luultavasti. Olin tuolloin 10-vuotias. En muista lukemastani paljoakaan. Sen sijaan muistan missä luin osan kirjasta. Istuin kotonani yläkerran tyhjään huoneeseen johtavilla puisilla, vaaleanharmaiksi maalatuilla portailla. Siitä muodostuu aika runollinen kuva ihmisyksilöstä lukemisharrasteen alkutaipaleella.

Mikä mahtoi olla toinen koulussa luetettu kirja? En ole lainkaan varma. Jossain vaiheessa taisimme lukea Eeva Joenpellon romaanin ”Ralli”. Muistelen, että Ralli oli koiran nimi. Olin silloin oppikoulussa. En muista luimmeko oppikouluaikanamme muuta. Jossain vaiheessa oppikoulu vaihtui yläasteeksi. Muistelen että luimme Margareta Keskitalon romaanin ”Tabut”. Siinä taidettiin puhua ”jutskaamisesta”. Voi olla, että luimme myös Alpo Ruuthin teoksen ”Kämppä”, koska se tuntuu nimenä jotenkin tutulta. Lisäksi muistan lukeneeni Jouko Puhakan romaanin ”Huippumaileri”. Siitä muistankin joitakin kohtia juoksulenkeistä ja juoksukilpailun kuvauksesta. Yläasteen loppuvaiheessa luimme Kalevalan lyhennettynä. Se teki minuun jonkinmoisen vaikutuksen. Samanlaisia pitkästyttävän lukemisen keskeltä kohonneita satunnaisia elämyksiä tarjosi Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä”. En ole varma edellä mainitsemieni kansallisteosten lukujärjestyksestä. Luimme jossain vaiheessa myös Veijo Meren romaanin "Manillaköysi". Se oli ainoa suoranaisesti sotaan liittyvä luettava.

Lukiossa piti lukea Juhani Ahon ”Juha”, mutta kirjoja ei riittänyt kaikille. Sain kirjan käsiini päivää ennen lukuajan päättymistä. En ehtinyt lukea sitä loppuun, mutta sepitin lopunkin osalta jotain kirjalliseen selosteeseeni. Opettaja luki minun selostukseni heti ja ilmeisesti hyväksyi sen säälistä. Lisäksi luimme Jorma Korpelan merkillisen romaanin ”Tohtori Finckelman”. En tajunnut siitä oikein mitään. Opettelin kuitenkin ulkoa kirjassa olevan runon, koska se oli niin hurja:

”Te sielut niljaiset, te kaikki käärmeet, rotat, lierot, juotikkaat, kyyt mustapäärmeet...” jne.

Lukiossa tutustuin myös Albert Camus'n pienoisromaaniin ”Sivullinen”. Sekin liipoittihe yli hilseen. Luin kirjan viime vuonna uudelleen, enkä tajunnut vieläkään. Sen sijaan Vladimir Nabokovin shakkiaiheinen romaani ”Lužinin puolustus” avautui vähän paremmin, luulisin. Tosin shakista en tajua edelleenkään mitään. Uuno Kailaan runoista pidin esitelmän. En muista, mistä kirjasta poimin runot, joista esitelmässäni härpätin. Ope kumminkin tykkäsi.

Muita kaunokirjallisia teoksia en muista koulua varten joutuneeni lukemaan. Tietysti opinnot suoritetaankin elämää eikä koulua varten, mutta se ajatus taitaa mennä vielä enemmän huumorin puolelle kuin tämä kirjoitus.

Kun nyt mietin näitä koulussa luetettuja kirjoja ja itseäni lukijana, huomaan ”lähtötilanteen tulleen jäädäkseen”. Istun lukijana edelleen harmaaksimaalattujen puuportaitten rappusella – tuskin sen ylempänä kuin istuin silloin 10-vuotiaana. Jostain selkäni takaa loistaa valo tyhjästä huoneesta, jonne en syystä tai toisesta ole jaksanut kavuta.