Arvid Järnefelt: Valitut teokset

Nautiskelin tuhdin lukupaketin verran suomalaisen Arvid Järnefeltin (1861 – 1932) tuotannosta. Valitut teokset on koottu vuonna 1953. Kirjan alkusanoissa kirjailijan elämää ja tuotantoa kuvailee Lauri Viljanen.

Arvid Järnefelt oli kuuluisaa kulttuurisukua ja hänestä muodostui tärkeä vaikuttaja nuoren Suomen kirjallisuudelle. Viljanen tuo esille Arvid Järnefeltin aatelisen sukutaustan. Järnefeltien suku oli ”suomenmielistä”, millä lienee tarkoitettu pyrkimystä nimenomaan suomenkielisen väestön olojen kohentamiseen. Tärkeänä vaikuttajana perheessä oli äiti, Elisabeth Järnefelt, joka suhtautui iloisen luontevasti kansanihmisiin. Arvid Järnefeltin näkemyksiin vaikuttivat suuresti myös kirjalliset esikuvat, kuten amerikkalainen Henry George ja myöhemmin varsinkin venäläinen kirjailija ja suuri ajattelija Leo Tolstoi. Kirjailija Järnefeltin tarinoissa yhtyvät toisaalta sukupolvien yli ulottuvan henkilöhistorian ja toisaalta ajan ilmiöitten merkitys päähenkilön omien mielenliikkeitten kaarroksiin. Viljasen esipuheessa on mielestäni varsin nappiin osuva lause:

”Järnefelt esiintyy ihmisen kohtalon raskasmielisenä lyyrillisenä miettijänä.”

Romaani Isänmaa on Arvid Järnefeltin esikoisteos vuodelta 1893. Se on kertomus ison talon perillisen, Heikki Vuorelan, elämänuran kehittymisestä. Heikki lähetetään opiskelemaan Helsinkiin. Pääkaupungissa hän innostuu suomalaisuusaatteesta, jota kuvataan hyvin aidontuntuisesti. Heikki saa nähdä suuren esikuvansa Snellmanin, mutta isä tulee ja hakee poikansa kotiin oppimaan maanviljelystä. Illuusiot kaatuilevat, eikä suuntaa elämälle meinaa löytyä. Heikki palaa Helsinkiin ja pettyy niin rakkaudessa kuin ravintoloissa. Siinä sivussa opinnot kuitenkin etenevät menestyksellisesti.

Isänmaassa kuvataan yhtä hyvin aikakautta (1870 – 1880 -luku) kuin Heikin tuskaista ja hapuilevaa oman linjansa hakemista. Järnefelt esittää romaanissaan ihanteita uhkuvan suomalaisuusaatteen sekä uljaimmillaan että uinahtaneena. Maaseutu näyttäytyy uuden ja vanhan ajan kamppailukenttänä siinä missä kaupunkikin. Heikki Vuorela kasvaa tarinan lopussa näkemään itsensä osana sukupolvien ketjua laajassa, koko kotiseudun ja kansan käsittävässä merkityksessä löytäen juuri siitä tarkoituksen elämäänsä.

Elämän meri on lyhyt, kuuden novellin kokoelma vuodelta 1904. Kokoelma sisältää kertomuksen koiran sielunelämästä, metsähiirien yhteisöstä sekä vesipisaran elämänkaaren hänen itsensä kuvailemana. Nämä kertomukset ovat kyllä vertauskuvallisia, mutta en niistä erityisemmin viehättynyt. Sen sijaan jo aiemmin lukemani novelli ”Hän ja minä”, joka käsittelee ison talon isännän rakastumista torpan emäntään, on aivan huippu. Novellissa nousee kuin sivumennen esiin pienviljelijöitten oikeus omaan maahansa. Torpparien heikko asema vaivasi Järnefeltiä. Tässä novellissa asia tuodaan esille rakastumisen myötä henkilöityneenä, mikä on hieno lähestymistapa. Ehkäpä Järnefeltille ominaista onkin henkilökohtaisen kokemuksen yhtyminen yhteiskunnalliseen aiheeseen.

Romaani Maaemon lapsia, vuodelta 1905, paneutuu torpparien ja maataloustyöläisten kehnoon asemaan Järnefeltille tyypilliseen kuvailevaan, runolliseen sävyyn. Tarinassa ovat sivuosassa mukana myös jumalat, niin valtaapitävien kristittyjen Jumala kuin kansan vanhat kalevalaiset haltiatkin, jälkimmäiset Totuuden Hengen enkelin tehtäviin värvääminä. Tarinan ydin keskittyy kuitenkin kaupungista maalle tulevan nuoren, älykkään mutta juopumushakuisen herrasmiehen tekemiin pöyristyttäviin havaintoihin, jotka polkaisevat liikkeelle yllättävän kehityskulun. Kuvaus on karrikoitua ja tyylilaji taitaa olla jokseenkin satiirinen. Kertomuksessa voi nähdä enteitä pahenevasta, sisällissotaan johtaneesta vastakkainasettelusta, niin selvästi kuin kirjailijan haluna olisikin tällaisen epäkohdan purkaminen.

Greeta ja hänen Herransa (1925) on romaani ruotsinkielisen Nyholmin perheen vaiheista 1800-luvun lopulta vuoden 1920 paikkeille. Tapahtumapaikkana on suomenkielinen Uusimaa, jonne Nyholmit ovat muuttaneet asumaan omaan rauhaansa. Tositapahtumiinkin osaksi perustuva tarina jää jotenkin sinne omaan rauhaansa – ainakin mitä minuun tulee. Muutamia harvoja koskettavia kohtia lukuunottamatta romaani oli tosi pitkästyttävää luettavaa, enkä usko palaavani sen pariin.

Vanhempieni romaani on kolmiosainen romaanimainen muistelmateos joka ilmestyi vuosina 1928, 1929 ja 1930. Siinä Arvid Järnefelt kertoo vanhempiensa tarinan. Kirjasarjasta on Valituissa teoksissa mukana pieni katkelma (neljä lukua) osasta Elisabethin usko. Otteessa käsitellään Elisabeth Järnefeltin elämää hänen jäätyään leskeksi kenraalimiehensä kuoltua. Kenraalska oli muuttanut Arvid-poikansa naapuriksi Lohjalle ja alkanut poikansa tavoin viettää yksinkertaista tolstoilaista elämää pienviljelijänä. Ihan sympaattinen katkelma.

Kaiken kaikkiaan aikamoinen määrä Arvid Järnefeltiä tuli luetuksi. Valituissa teoksissa on 525 sivua ynnä Viljasen alkusanat. Luin kirjaa kymmenisen päivää.