Nikos Kazantzakis: Askeesi

Kreetalla syntynyt Nikos Kazantzakis (1883 – 1957) kirjoitti vuosina 1922 – 1923 mystillis-filosofisen teoksen, joka julkaistiin aluksi nimellä Salvatores Dei ja joka sai vuonna 1945 hieman muunneltuna nimekseen Askeesi. Kirjan suomensi Sirkka Saksa vuonna 1997. Suomentajan esipuhe löytyy kirjan alusta.

Askeesi on Kazantzakisin ponnistus oman uskonnollisen, mystillisen tiensä löytämiseksi. Askeesi alkaa esipuheella, jossa Kazantzakis kuvaa elämää lyhyenä vaelluksena valossa kahden kuilun välissä, kohdun ja haudan. Aine, josta elämän fyysinen olemus koostuu, on matkalla alaspäin, kun taas henki virtaa ylöspäin. Näitten kahden virtauksen kohdatessa syntyy elämä. Karkeasti pelkistettynä Kazantzakisin mielestä ihmisen ja kaiken elollisen tehtävä on auttaa henkeä sen matkalla kohti uusia korkeuksia, kehittymisen polulla.

Askeesin Jumala, Akritas, rajoilla taistelija, ei ole kristinuskon eikä minkään muunkaan uskonnon jumala. Ajatuksena on, että kaiken elämän tarkoituksena on auttaa Jumalaa, joka asuu siemenenä kaikessa elollisessa. Maanviljelijän on viljeltävä maata parhaan kykynsä mukaan, soturin on surmattava vihollisiaan, ajattelijan on tapettava ajatuksia ja synnytettävä uusia, naisen tehtävä on rakastaa ja toimia uuden elämän synnyttäjänä. Ihmisen on pyrittävä täyttämään mahdollisimman hyvin se osa, joka hänellä on elämässä. Kaikki elävä: kasvit, eläimet ja ihmiset, ovat osa sukupolvien ketjua ja jokaisessa elollisessa on ennen häntä eläneen elollisen jatkumon henki. Niinkuin ihminen (lue: ihmiskunta) on kehittynyt eläimestä ihmiseksi, siten tulee kaiken elävän pyrkiä kehittymään, jotta voisimme auttaa Jumalaa nousemaan yhä korkeammalle.

Luin tätä kirjaa lähinnä, koska jokin aika sitten tv:ssä esitetty, Kazantzakisin romaaniin perustuva elokuva Kerro minulle, Zorbas sisältää sen verran outoja näkemyksiä, että halusin jotenkin saada selvää mitä kirjailija niillä on tarkoittanut. Suomentaja Sirkka Saksa kertoo omassa esipuheessaan, että se mitä Kazantzakis kirjoitti Askeesin jälkeen olisi Askeesin teemoja selittävää. Pitää nyt sitten lukea se Zorbas ihan romaanina, että näkee itse selviääkö tätä kautta paljoakaan.

Toinen syy miksi Kreetan suuri kirjailija Kazantzakis kiinnostaa, on tulossa oleva Kreetan-matkani. Olin bongailevinani kirjasta kreetalaisia näkymiä. Ensimmäisenä tulevat tietenkin mieleen kuilut, joitten voi helposti kuvitella olevan Kreetan rotkoihin viittaava mielikuva. Lisäksi kirjassa mainitaan harmaana myrskyävä meri, jonka aaltojen yläpuolelle ihmisen on kohottauduttava nähdäkseen mihin suuntaan tulee edetä. Ihmisen työtä verrataan saareen, jonka kulma vajoaa mereen maanjäristyksessä.

Me jätämme oven auki synnille. Me emme tuki korviamme seireenien laululta. Emme sido itseämme pelosta minkään suuren aatteen mastoon emmekä jätä laivaa ja tuhoudu, kun kuuntelemme ja suutelemme seireenejä.

Ei, me sieppaamme seireenit ja heitämme heidät laivaan, jotta hekin purjehtisivat meidän kanssamme matkan jatkuessa. Tämä, toverit, on meidän uutta askeesiamme!

Jumala huutaa sydämessäni: Pelasta minut!

Jumala huutaa ihmisissä, eläimissä, kasveissa, aineessa: Pelasta minut!

Tietysti kreikkalainen kirjailija hakee kielikuvia myös Homerokselta. Sirkka Saksa mainitsee tärkeinä vaikuttajina myös Nietzschen, Buddhan ja Bergsonin. Kaiken kaikkiaan kirjan teksti on varsin runollista vyörytystä. Itselleni tulivat mieleen ainakin Rilken Duinon elegiat ja Octavio Pazin paljon myöhäisempi Aurinkokivi. Suunnilleen yhtä vähän kuin niistä jäi kerta lukemalla Askeesista käteen, mutta ehkäpä siitä joku siemen jäi kumminkin itämään.

Kirjassa on 77 sivua ja lueskelin sitä noin viikon.