Powered By Blogger

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Antti Jalava: Asfalttikukka

Antti Jalava (s. 1949) on ruotsalainen/ruotsinsuomalainen kirjailija, joka kirjoittaa ruotsin kielellä. Vuonna 1980 julkaistiin hänen romaaninsa Asfaltblomman. Sen suomensi vuonna 1981 Pentti Saarikoski nimellä Asfalttikukka. Antti Jalavan tuotantoon olin tutustunut viime syksynä lukemalla hänen lyhyen kertomuksensa kirjasta Kotimaani oli Suomi. Jalava kirjoittaa siinä nuorena Suomesta Ruotsiin perheensä mukana muuttaneesta pojasta, jonka koulunkäyntiä Ruotsissa leimasivat alistaminen, pahoinpitelyt ja syrjäytyminen. Sama teema toistuu vahvana myös Asfalttikukassa.

Sotien jälkeen elinkeinorakenne Suomessa muuttui, maaseudun pientilat eivät enää elättäneet ihmisiä eivätkä kaupungit tarjonneet kaikille maaltamuutajille riittävästi työtä ja kohtuuhintaisia asuntoja. Paljon väkeä muutti Ruotsiin hankehommiin. Kirjassa mainitaan Suomen valtion ”passiivisesti yllyttäneen” Ruotsiin muuttoa. Toisaalla Asfalttikukassa Suomen presidentti tuumaa, ettei Suomella ole varaa menettää niin paljon nuoria ihmisiä.(Tänään muuten Ylen nettisivuilla kerrotaan norjalaisten kaipaavan ”skandinaavinkielistä” hoitohenkilökuntaa Pohjoismaista.)

Ruotsiin muuttajien mukana seurasivat perheet. Lapset sijoitettiin tietenkin ruotsinkielisiin päiväkoteihin ja kouluihin, sillä muita vaihtoehtoja ei ollut. Umpiruotsalaisessa luokassa suomalaislapset eivät noin vain oppineet ruotsia, Jalavan todistuksen mukaan he eivät saattaneet oppia opettajien hienompaa ruotsin kieltä riittävästi missään vaiheessa. Tämä johti monien kohdalla siihen, että työelämässä he kykenivät vain yksinkertaisiin, suorittavan tason tehtäviin: tehtaisiin, siivoukseen tai aputöihin. Vanhemmat, jotka olivat tuoneet perheensä vauraampaan maahan, ettei lasten tarvitsisi elää samanlaista köyhää elämää kuin heidän osanaan oli ollut Suomessa, saivat huomata, että heidän lapsensa luisuivat samaan osaan Ruotsissa. Tämä on karkea yleistys, mutta lukemani kirjan osalta se pätee, luultavasti monilta kohdin muutenkin.

Asfalttikukka on rakkaustarina, jossa rakkaus on rivien välissä, sanaa ei osata lausua suomeksi eikä ruotsiksi. Se jää katseitten tasolle, eleisiin, joitten hellyys on kyseenalaista. Romaani alkaa Pirkon kirjoittamalla kirjeellä, jossa hän ilmoittaa jättävänsä Juhan ja palaavansa takaisin Suomeen. Itse päähenkilöt ovat suomen kielen kadottanut ja ruotsia vain pintapuolisesti taitava nuori Sirkka ja kirjan minäkertoja Erkki Kataja, joka – kuinka ollakaan – kirjoittaa ruotsiksi romaania, joka kertoo nuorena Suomesta Ruotsiin vanhempiensa mukana muuttaneesta Hannusta, joka ei ole oppinut riittävän hyvin ruotsia ja halveksii suomalaisia juuriaan.

Ehkä voimakkaampana kahden nuoren ihmisen välistä rakkautta nousee kirjassa esiin kaipuu omiin juuriin. Suomalaiset maahanmuuttajat ovat pudonneet kahden kulttuurin väliin eivätkä kuulu kumpaankaan. Sirkan äiti etsiin tukea uskostaan, Erkki taiteesta, kun taas Sirkka on liukumassa kaiken avun ulottumattomiin. Kirjassa mainitaan muutamia suomalaisia taideteoksia, pääasiassa kirjoja. Viittaukset taiteeseen on mielestäni aika hyvin valittu, siinä missä Sirkka yrittää epätoivoisesti tavoitella isäänsä Seitsemästä veljeksestä (mahdoton tehtävä jo Kiven kielen perusteella!), katselee ruotsinsuomalaisuuteen vahvasti kiinnittyvä Erkki uudehkoa ruotsalaista elokuvaa.

Kirjassa on 263 sivua ja lueksin sitä viikon, pääosa meni nyt viikonloppuna.

6 kommenttia:

  1. Luin Asfalttikukan aikoinaan heti tuoreeltaan. Lähes samaan syssyyn pistelin sen myös ruotsiksi, sillä innostuin kirjoittamaan opuksesta melko mittavan opinnäytetyön. Kummallista on se, etten muista kirjasta paljon mitään. Selostuksesi henkilöiden nimineen häiläytti syrjään unohduksen verhoa edes hiukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarikosken käännös on sen verran rempseä, että voisi olla hyväkin tutustua kirjaan ruotsin kielellä. Sellaiset sanavalinnat kuin tunnelijuna, pendelijuna ja ämmä (käring?) eivät tuntuneet ihan onnistuneilta.

      On todella kummallista, jos et muista kirjasta paljoa, kun aikanaan olet niin kovasti paneutunut ruotsinsuomalaisten kirjallisuuteen. Toisaalta sitä saattaa selittää se, että varsinaisia tapahtumia enemmän kirjassa kuvataan mielenliikkeitä, henkisiä ponnisteluja. Ja sitten taas toisaalta ne tapahtumat, joita kirjassa muistellaan ovat uskomattoman dramaattisia, ihan ensimmäiseksi ei sivistysvaltio tule mieleen suomalaislasten saamasta vastaanotosta koulutoverien keskuudessa.

      Poista
    2. Myötäelin siirtolaisten kohtaloita 1980-luvun alkuvuosina niin voimallisesti, että myös vahva irtiotto on jotenkin ymmärrettävissä. Kun tekeillä oli väitöstutkimus, ohjaajani joutui puuttumaan tekstieni tunnelatauksiin kysymällä, teenkö pamflettia vai tutkimusta. Jäähdyttelin itseni tutkijaksi...

      Poista
    3. Kyllä sinä tosiaan ihan tutkimustyötä olet tehnyt. Paneutuminen asiaan näkyy.

      Olisi ihmekin elleivät kaunokirjalliset teokset herättäisi voimakkaita tunteita lukijassa. Joskus tietysti käy mielessä, että eivätkö maahanmuuttoon tyytyväiset suomalaiset sitten ole lainkaan kirjoittaneet kokemuksistaan? Tässä kirjassa mukavan osan Ruotsissa saavuttaneita suomalaisia ei taideta mainitakaan.

      Poista
  2. Asfalttikukka on joskus ollut jo käsissäni, mutta jäänyt lukematta. Aiheeltaan se oli ja on tärkeä. Maahanmuuttajien vaikeuksista se on varmasti hyvä muistutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sinäkin olet meitä varhaisheränneitä! Noihin aikoihin minultakin unet loppui tänä aamuna.

      Minusta suomalaisten maahanmuuttajien kokemuksista kertovat kirjat ovat hyvää luettavaa maahanmuuttajakertomuksina. Suomalaiset ovat luultavasti olleet helppoja hyväksyttäviä suunnilleen joka puolella maailmaa, joten tapahtumia eivät väritä kohdemaitten ihmisten ennakkokäsitykset. Tämä korostaa suomalaisten huonojen kokemusten yleispätevyyttä.

      Olen jopa ajatellut maahanmuuttajateemalla bingolautaa, jossa luennan kohteina olisivat eri maitten suomalaismaahanmuuttajien kokemuksista kertovat kirjat.

      Poista