Vaikka en ollut aikaisemmin lukenutkaan
tämän sarjan kirjoja, en ollut voinut elellä huomaamatta
mainintoja niistä julkisuudessa. Kyseistä tarinaa esitetään
toisinaan teattereissakin enkä kirjan luettuani yhtään ihmettele.
Tosin tuntuisi siltä, että animaatioelokuva sopisi vielä paremmin.
Fedja-setä on kuusivuotias, pikkuvanha
poika. Hän osaa lukea ja valmistaa itselleen keittoa. Fedja on
perheen ainoa lapsi, hänellä ei ole riittävästi seuraa ja hän
haluaisi lemmikkieläimen kohtaamastaan kissasta. Tiukkapipoinen
äiti ei hyväksy kissaa ja isäkin niin sanoakseni yhtyy äitiin,
kun äiti asettaa hänet valitsemaan joko hänet tai kissan. Fedja on
kovaluontoisempi ja valitsee kissan. Hän lähtee kotoa ja asettuu
puhuvan kissansa kanssa asumaan Prostokvashinon kylään. Siellä he
tutustuvat myös puhuvaan koiraan sekä posteljooni Petshkiniin.
Sadun- tai unenomaisella helppoudella
asiat sujuvat ja järjestyvät vaikka tiettyjä pieniä
pulmatilanteita ilmaantuukin silloin tällöin. Fedja asustelee
maalla kissan ja koiran kanssa ja tapaa muitakin eläimiä sekä
hankkiin itselleen traktorin, joka toimii ruualla. Toisinaan
huumorissa on pilkahduksia, jotka avautuvat vähän paremmin
aikuiselle lukijalle, jolla saattaisikin toisinaan olla naurussa
pitelemistä, ainakin lapsille lukiessaan. Uskon kuitenkin, että lapsetkin
pitävät siitä mutkattomuudesta, jota tarinan tapahtumainkulku on
tulvillaan. Lukiessa tulee tunne kuin kirjailija olisi sepittänyt
satua sitä kirjoittaessaan, tietämättä itsekään mitä
seuraavaksi tapahtuisi. Kirjan lopussa isän ja äidin keskustelu
saattaa avatakin aavistusta tähän suuntaan:
Äiti huokaisi:
– Koko ikäsi sinä olet puhunut
pelkkiä hömpötyksiä. Aivan höpsyjä neuvojakin sinä annat, eikä
se minua hämmästytä. Mutta sitä minä en ymmärrä kuinka sinun
hömpötyksesi aina sattuvat oikeaan.
– Siksi, vastasi isä, – että
paras neuvo on aina odottamaton. Ja odottamattomuus tuntuu aina
höpsyltä.
Isän ja äidin ikävä ja huoli kotoa
karanneesta pojasta tietysti saattavat toimia vahvemmin aikuiseen
lukijaan kuin lapseen, joka tarinan edetessä tietää, että
pojallahan on kaikki hyvin.
Kirjassa on 112 sivua ja luin sitä
muutamana päivänä. Kiva kun tulin lukeneeksi tämän. Olisi muuten
jäänyt neuvostokirjallisuuden lukeneisuuteni pahasti vajaaksi.
Muistaakseni ekaluokalla opettaja luki tätä meille ääneen. Tykkäsin tarinasta tosi paljon. Kirja on nytkin jossain tuolla hyllyssä.
VastaaPoistaMinäkin luin vaimolleni ääneen yhden luvun, jossa posteljooni Petshkin ottaa mittaa naakanpoika Pitkäkynnestä. Vaimo sanoi, että ei oikein iltasatuna kannattaisi lapsille lukea, sen verran naurattaa aikuistakin.
PoistaTämähän ansaitsee eittämättä lukemisen haasteen puitteissa, vaikka itsekin luin tämän kokonaan ensi kertaa vasta jokunen vuosi sitten (olin sitä ennen kyllä kuullut ainakin jotain pätkiä radiokuunnelmasta eli tiesin kyllä mistä oli kyse).
VastaaPoistaPitäisi ehkä käydä kaivamassa jostain Uspenskin satufantasia Alas taikavirtaa, josta taas diggailin kovasti siinä seitsemän-kahdeksan vanhana (ja jonkin verran on luottamusta että toimisi myös aikuisena).
Aika maagillisen hienosti toimivan maailman Uspenski on saanut luotua tähän satutarinaan ja on helppo usko, että on onnistunut muissakin.
PoistaMuistelen, että Matti Pellonpää olisi jossain iloisena muistellut tuota kohtaa, jossa naakka kysyy "kuka siellä" ja toinen vastaa "posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen". Lieneekö sitten Pellonpää ollut näyttelijänä siinä kuunnelmassa?
Muistuupa minunkin mieleeni kutkuttavia lukuhetkiä kaukaisilta vuosilta, jolloin luin ääneen kirjaa vastaanottvaiselle kuulijakunnalle. Oltiin mökillä, ulkona satoi ja myrskysi, sisällä takka lämmitti ja nauru hyrskyi.
VastaaPoistaNämä tarinat ovat varmaankin kiitollisia ääneen luettavia. Hahmot ovat selkeitä ja omaperäisiä, tarinoissa on sopivasti yllätyksiä ja huumoria.
PoistaMyönnettävä on, että tämä klassikko on minulla lukematta. Sopisi hyvin luettavaksi lukuhaasteesi hengessä ja muutenkin. Otanpa muistilapulle, niin muistan tämän vielä kirjastossakin.
VastaaPoistaKuuluu kyllä suositeltavaan luettavaan, vaikka sosialistisen realismin kaivaminen tästä tarinasta olisikin yhtä turha yritys kuin windows kympin kaupittelu.
Poista"Olen posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen" on lentävä lause meillä kotona. Lapsille Uspenskia luettiin aikoinaan paljon. Hienoa, humaania neuvostokirjallisuutta! Itse pidän edelleenkin krokotiili Genan seikkailuista.
VastaaPoistaSe posteljoonin ja naakan keskustelu on kyllä aivan mainio! Neuvostokirjallisuutta tämä todellakin on, sillä vuokrataanhan siinä kolhoosin lehmä ja tilataan traktori muistaakseni jostain kombinaatista. Gena on minulta vielä lukematta. Pitää etsiä sekin jossain vaiheessa ennen kuin aika loppuu ja alkaa kenties Suomen kirjallisuuden 100-vuotisjuhlavuosi.
PoistaHaastetta olisi tarjolla blogissa.
VastaaPoistaKäynpä kurkistamassa.
Poista