Powered By Blogger

perjantai 13. toukokuuta 2016

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Neuvostoliiton lastenkirjallisuuden tunnetuimpia hahmoja Suomessa lienee Fedja-setä eläinystävineen. Eduard Uspenski (s. 1937) kirjoitti vuonna 1974 ensimmäisen Fedja-sedän seikkailuista kertovan kirjan Дядя Фёдор, пёс и кот. Sen suomensi Martti Anhava ja suomenkielisenä teos ilmestyi jo vuonna 1975 nimellä Fedja-setä, kissa ja koira.

Vaikka en ollut aikaisemmin lukenutkaan tämän sarjan kirjoja, en ollut voinut elellä huomaamatta mainintoja niistä julkisuudessa. Kyseistä tarinaa esitetään toisinaan teattereissakin enkä kirjan luettuani yhtään ihmettele. Tosin tuntuisi siltä, että animaatioelokuva sopisi vielä paremmin.

Fedja-setä on kuusivuotias, pikkuvanha poika. Hän osaa lukea ja valmistaa itselleen keittoa. Fedja on perheen ainoa lapsi, hänellä ei ole riittävästi seuraa ja hän haluaisi lemmikkieläimen kohtaamastaan kissasta. Tiukkapipoinen äiti ei hyväksy kissaa ja isäkin niin sanoakseni yhtyy äitiin, kun äiti asettaa hänet valitsemaan joko hänet tai kissan. Fedja on kovaluontoisempi ja valitsee kissan. Hän lähtee kotoa ja asettuu puhuvan kissansa kanssa asumaan Prostokvashinon kylään. Siellä he tutustuvat myös puhuvaan koiraan sekä posteljooni Petshkiniin.

Sadun- tai unenomaisella helppoudella asiat sujuvat ja järjestyvät vaikka tiettyjä pieniä pulmatilanteita ilmaantuukin silloin tällöin. Fedja asustelee maalla kissan ja koiran kanssa ja tapaa muitakin eläimiä sekä hankkiin itselleen traktorin, joka toimii ruualla. Toisinaan huumorissa on pilkahduksia, jotka avautuvat vähän paremmin aikuiselle lukijalle, jolla saattaisikin toisinaan olla naurussa pitelemistä, ainakin lapsille lukiessaan. Uskon kuitenkin, että lapsetkin pitävät siitä mutkattomuudesta, jota tarinan tapahtumainkulku on tulvillaan. Lukiessa tulee tunne kuin kirjailija olisi sepittänyt satua sitä kirjoittaessaan, tietämättä itsekään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kirjan lopussa isän ja äidin keskustelu saattaa avatakin aavistusta tähän suuntaan:

Äiti huokaisi:
– Koko ikäsi sinä olet puhunut pelkkiä hömpötyksiä. Aivan höpsyjä neuvojakin sinä annat, eikä se minua hämmästytä. Mutta sitä minä en ymmärrä kuinka sinun hömpötyksesi aina sattuvat oikeaan.
– Siksi, vastasi isä, – että paras neuvo on aina odottamaton. Ja odottamattomuus tuntuu aina höpsyltä.

Isän ja äidin ikävä ja huoli kotoa karanneesta pojasta tietysti saattavat toimia vahvemmin aikuiseen lukijaan kuin lapseen, joka tarinan edetessä tietää, että pojallahan on kaikki hyvin.

Kirjassa on 112 sivua ja luin sitä muutamana päivänä. Kiva kun tulin lukeneeksi tämän. Olisi muuten jäänyt neuvostokirjallisuuden lukeneisuuteni pahasti vajaaksi.

12 kommenttia:

  1. Muistaakseni ekaluokalla opettaja luki tätä meille ääneen. Tykkäsin tarinasta tosi paljon. Kirja on nytkin jossain tuolla hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin vaimolleni ääneen yhden luvun, jossa posteljooni Petshkin ottaa mittaa naakanpoika Pitkäkynnestä. Vaimo sanoi, että ei oikein iltasatuna kannattaisi lapsille lukea, sen verran naurattaa aikuistakin.

      Poista
  2. Tämähän ansaitsee eittämättä lukemisen haasteen puitteissa, vaikka itsekin luin tämän kokonaan ensi kertaa vasta jokunen vuosi sitten (olin sitä ennen kyllä kuullut ainakin jotain pätkiä radiokuunnelmasta eli tiesin kyllä mistä oli kyse).

    Pitäisi ehkä käydä kaivamassa jostain Uspenskin satufantasia Alas taikavirtaa, josta taas diggailin kovasti siinä seitsemän-kahdeksan vanhana (ja jonkin verran on luottamusta että toimisi myös aikuisena).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika maagillisen hienosti toimivan maailman Uspenski on saanut luotua tähän satutarinaan ja on helppo usko, että on onnistunut muissakin.

      Muistelen, että Matti Pellonpää olisi jossain iloisena muistellut tuota kohtaa, jossa naakka kysyy "kuka siellä" ja toinen vastaa "posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen". Lieneekö sitten Pellonpää ollut näyttelijänä siinä kuunnelmassa?

      Poista
  3. Muistuupa minunkin mieleeni kutkuttavia lukuhetkiä kaukaisilta vuosilta, jolloin luin ääneen kirjaa vastaanottvaiselle kuulijakunnalle. Oltiin mökillä, ulkona satoi ja myrskysi, sisällä takka lämmitti ja nauru hyrskyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tarinat ovat varmaankin kiitollisia ääneen luettavia. Hahmot ovat selkeitä ja omaperäisiä, tarinoissa on sopivasti yllätyksiä ja huumoria.

      Poista
  4. Myönnettävä on, että tämä klassikko on minulla lukematta. Sopisi hyvin luettavaksi lukuhaasteesi hengessä ja muutenkin. Otanpa muistilapulle, niin muistan tämän vielä kirjastossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluu kyllä suositeltavaan luettavaan, vaikka sosialistisen realismin kaivaminen tästä tarinasta olisikin yhtä turha yritys kuin windows kympin kaupittelu.

      Poista
  5. "Olen posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen" on lentävä lause meillä kotona. Lapsille Uspenskia luettiin aikoinaan paljon. Hienoa, humaania neuvostokirjallisuutta! Itse pidän edelleenkin krokotiili Genan seikkailuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se posteljoonin ja naakan keskustelu on kyllä aivan mainio! Neuvostokirjallisuutta tämä todellakin on, sillä vuokrataanhan siinä kolhoosin lehmä ja tilataan traktori muistaakseni jostain kombinaatista. Gena on minulta vielä lukematta. Pitää etsiä sekin jossain vaiheessa ennen kuin aika loppuu ja alkaa kenties Suomen kirjallisuuden 100-vuotisjuhlavuosi.

      Poista
  6. Haastetta olisi tarjolla blogissa.

    VastaaPoista