Powered By Blogger

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Boris Vasiljev: Ja ilta oli rauhaisa


Neuvostoliittolaisen Boris Vasiljevin (1924 – 2013) vuonna 1969 Junost-aikakauslehdessä julkaistu pieni sotaromaani А зори здесь тихие hakeutui luettavakseni kun hdcanis oli sen ensin lukenut ja kirjasta Hyönteisdokumentti-blogissaan kertonut. Tajusin oitis, että tässähän oli kyseessä se tarina, jonka pohjalta tehty neuvostoelokuva kosketti minua, kun sen nuorna miesnä tv:stä katselin. Aiheesta on filmattu useampikin elokuva, minä olin nähnyt sen ensimmäisen version, vuonna 1972 valmistuneen Stanislav Rostotskyn ohjaustyön. Niin että tämän kirjan lukemalla ainakin voi osallistua Seitsemännen taiteen haasteeseen, jossa tarkoituksena on mm. lukea kirjoja, joitten pohjalta on tehty elokuva. Kirja ilmestyi Ulla-Liisa Heinon suomentamana vuonna 1974 nimellä Ja ilta oli rauhaisa.

Romaanissa vääpeli Vaskov on vartioimassa varastorakennusta ja johtamassa ilmatorjuntaosastoa keväällä 1942 jossain Karjalan rintamalla, missä vastapuoleksi mainitaan saksalaiset. Hän saa johdettavakseen naissotureista koostuvan osaston. Tarina alkaa velmuilevasti, mutta kehittyy vakavampaan suuntaan, kun osasto joutuu kosketukseen saksalaisen sissiosaston kanssa. Sota ei ole auringonottoa tai marjareissu – se on raakaa peliä. Tämän saa kokea vääpeli Vaskov osastoineen.

Koska kyseessä on lähinnä ajanvietekertomus, lienee se tarkoitus lukea vain seikkailuna. Vasiljev onkin saanut Karjalan saloseudun muuntumaan järvien, harjun, suon ja metsien rajaamaksi salaperäiseksi näyttämöksi, jolla hän liikuttelee toisiaan jahtaavia joukkoja. Koskettavuus syntyy nuorten naissotilaitten taustatiedoista. Hennoilla taistelun ensikertalaisilla on kannustimenaan isänmaanrakkaus ja halu elää ja vastassaan saksalaiset valiojoukot. Tarinan elokuvan pohjalta tuntevana en ehkä järkyttynyt siitä ihan niin paljon kuin nuorempana, nyt pystyin tutkailemaan kirjailijan valitsemia ratkaisuja ja hänen kerrontaansa.

Tämän enempää sotakirjallisuutta en haluaisi tämän itäblokin kirjallisuushaasteen yhteydessä lukea, toivottavasti kovin hyviä ehdokkaita ei ilmaannu. Tämä meni vielä ihan kivasti, oli aika lyhytkin vain 160 sivua. Aikaa lukemiseen kului juhannuksen kirjoman keskikesän juhlan seutuvilla kolme päivää. Kävin nyt sitten Siilinjärven kirjastossakin. Lainasin sieltä kolme kirjaa, joita ei Kuopiosta löydy ja lisäksi ostin puolella eurolla yhden poistokirjan, jonka olin ajatellut lukea. Seuraavaksi luen sitten ihan toisen tyyppisiä tarinoita.

5 kommenttia:

  1. Tämähän löytyi nopeasti. Ja elokuvan näkeminen epäilemättä muutti kokemusta, minulle sävyn vaihdos tuli yllätyksenä siinä vaiheessa kun yksi henkilöistä kuoli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ajatellut jossain vaiheessa käydä Siilinjärven kirjastosta pari muutakin harvinaisempaa, tämä nopeutti aikeitani.

      Tavallaan tarina kulkee niitä tuttuja latuja, että ensin sankarit tehdään tutuiksi ja sympaattisiksi ja sitten alkaa tapahtua ikäviä. Kirjailija on noudattanut tätä kuviota kirjassa myös yksilötasolla.

      Muuten - en keksinyt miksi kirjan suomalainen nimi puhuu illoista, kun tekstissäkin kerrotaan aamuista. Olisiko suomentajalle sattunut nimen kohdalla looginen virhe, jossa aamunsarastus ja illanhämy olisivat sekoittuneet?

      Poista
    2. Suomenkielinen nimi on tosiaan hämärä, kun katselin muunkinkielisiä käännöksiä kirjasta niin puhuvat aamusta...onko virhe suomentajalla vai onko kustantaja epähuomiossa sekoittanut nimet...

      Poista
  2. Kyllä tuo sana tarkoittaa aamuruskoa tai revontulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen kirjan perusteellakin luulisi tarkoittavan. Joku vipsaus siinä on sattunut suomenkielisen nimen kanssa.

      Poista