Neuvostoliittolaisen Boris Vasiljevin
(1924 – 2013) vuonna 1969 Junost-aikakauslehdessä julkaistu
pieni sotaromaani А зори здесь тихие
hakeutui luettavakseni kun hdcanis oli sen ensin lukenut
ja kirjasta Hyönteisdokumentti-blogissaan kertonut. Tajusin
oitis, että tässähän oli kyseessä se tarina, jonka pohjalta
tehty neuvostoelokuva kosketti minua, kun sen nuorna miesnä tv:stä
katselin. Aiheesta on filmattu useampikin elokuva, minä olin nähnyt
sen ensimmäisen version, vuonna 1972 valmistuneen Stanislav
Rostotskyn ohjaustyön.
Niin että tämän kirjan lukemalla ainakin voi osallistua
Seitsemännen taiteen haasteeseen,
jossa tarkoituksena on mm. lukea kirjoja, joitten pohjalta on tehty
elokuva. Kirja ilmestyi Ulla-Liisa Heinon suomentamana
vuonna 1974 nimellä Ja ilta oli rauhaisa.
Romaanissa
vääpeli Vaskov on vartioimassa varastorakennusta ja johtamassa
ilmatorjuntaosastoa keväällä 1942 jossain Karjalan rintamalla,
missä vastapuoleksi mainitaan saksalaiset. Hän saa johdettavakseen
naissotureista koostuvan osaston. Tarina alkaa velmuilevasti, mutta
kehittyy vakavampaan suuntaan, kun osasto joutuu kosketukseen
saksalaisen sissiosaston kanssa. Sota ei ole auringonottoa tai
marjareissu – se on raakaa peliä. Tämän saa kokea vääpeli
Vaskov osastoineen.
Koska
kyseessä on lähinnä ajanvietekertomus, lienee se tarkoitus lukea
vain seikkailuna. Vasiljev onkin saanut Karjalan saloseudun
muuntumaan järvien, harjun, suon ja metsien rajaamaksi
salaperäiseksi näyttämöksi, jolla hän liikuttelee toisiaan
jahtaavia joukkoja. Koskettavuus syntyy nuorten naissotilaitten
taustatiedoista. Hennoilla taistelun ensikertalaisilla on
kannustimenaan isänmaanrakkaus ja halu elää ja vastassaan
saksalaiset valiojoukot. Tarinan elokuvan pohjalta tuntevana en ehkä
järkyttynyt siitä ihan niin paljon kuin nuorempana, nyt pystyin
tutkailemaan kirjailijan valitsemia ratkaisuja ja hänen
kerrontaansa.
Tämän
enempää sotakirjallisuutta en haluaisi tämän itäblokin
kirjallisuushaasteen yhteydessä lukea, toivottavasti kovin hyviä
ehdokkaita ei ilmaannu. Tämä meni vielä ihan kivasti, oli aika
lyhytkin vain 160 sivua. Aikaa lukemiseen kului juhannuksen kirjoman
keskikesän juhlan seutuvilla kolme päivää. Kävin nyt sitten
Siilinjärven kirjastossakin. Lainasin sieltä kolme kirjaa, joita ei
Kuopiosta löydy ja lisäksi ostin puolella eurolla yhden
poistokirjan, jonka olin ajatellut lukea. Seuraavaksi luen sitten
ihan toisen tyyppisiä tarinoita.
Tämähän löytyi nopeasti. Ja elokuvan näkeminen epäilemättä muutti kokemusta, minulle sävyn vaihdos tuli yllätyksenä siinä vaiheessa kun yksi henkilöistä kuoli...
VastaaPoistaOlin ajatellut jossain vaiheessa käydä Siilinjärven kirjastosta pari muutakin harvinaisempaa, tämä nopeutti aikeitani.
PoistaTavallaan tarina kulkee niitä tuttuja latuja, että ensin sankarit tehdään tutuiksi ja sympaattisiksi ja sitten alkaa tapahtua ikäviä. Kirjailija on noudattanut tätä kuviota kirjassa myös yksilötasolla.
Muuten - en keksinyt miksi kirjan suomalainen nimi puhuu illoista, kun tekstissäkin kerrotaan aamuista. Olisiko suomentajalle sattunut nimen kohdalla looginen virhe, jossa aamunsarastus ja illanhämy olisivat sekoittuneet?
Suomenkielinen nimi on tosiaan hämärä, kun katselin muunkinkielisiä käännöksiä kirjasta niin puhuvat aamusta...onko virhe suomentajalla vai onko kustantaja epähuomiossa sekoittanut nimet...
PoistaKyllä tuo sana tarkoittaa aamuruskoa tai revontulia.
VastaaPoistaNiin sen kirjan perusteellakin luulisi tarkoittavan. Joku vipsaus siinä on sattunut suomenkielisen nimen kanssa.
Poista