Mihail Bulgakov: Morfiini ja muita kertomuksia

Luin Mika Rassin kokoaman ja suomentaman valikoiman neuvostoliittolaisen Mihail Bulgakovin (1891 – 1940) kertomuksia. Vuonna 2011 ilmestyneestä teoksesta löytyvät Bulgakovin laatima cv-mäisen tiivis omaelämäkerta, kolmetoista kertomusta sekä suomentaja Rassin kirjoittamat Jälkisanat.

Rassi kertoo jälkisanoissa, että kirjan kertomukset ovat vuosilta 1922 – 1927. Seitsemän kertomusta julkaistiin Berliinissä ilmestyneessä neuvostomyönteisessä emigranttilehdessä, jota tuotiin myös Neuvostoliittoon. Kyseiset kertomukset kuvaavat neuvosto-Venäjän elämänmenoa ja ilmiöitä räväkän kaunokirjallisella tavalla. Minua ne eivät jotenkin suuremmin koskettaneet. Monet niistä ovat siihen joko liian konstikkaita tai latteita. Tosin Bulgakovin kuvaus itsestään porvarillisen ja neuvostolaisen kansanosan väliinputoajana on kieltämättä koskettava ja kuvannee hyvin monien aikansa taiteilijoitten tuntoja.

Kiinnostavimmat tarinat löytyivät niminovellista Morfiini ja novellista Kaanin tuli. Ehkä keskityn tässä niihin.

Morfiini kertoo houreisen tarinan nuoresta lääkäristä, joka lemmensuhteen kariuduttua korjaa tuskaista oloaan huumeella. Novelli on todella uskottavan tuntuinen kuvaus huumeriippuvuudesta. Mies jää koukkuun ekasta piikistä. Suomentaja Rassi paljastaa jälkisanoissa, että kuvaus saattaa olla osin omaelämänkerrallinen – Bulgakov kuului kärsineen morfiiniriippuvuudesta toimiessaan maalaislääkärinä. Novelli koostuu pääosin päiväkirjamerkinnöistä. Todentuntua lisää se, että osa merkinnöistä on revitty pois. Tämän lisäksi kirjoittamisen taso on korkeaa luokkaa, novelli on vuodelta 1927 eli teoksen tuorein. Laitan tästä pikku katkelman, jossa kuvataan sitä, miksi huume on käyttäjälleen alkuvaiheessa maistunut, myöhemmin häneltä ei juuri omaa tahtoa kysellä:

Kaikki epämiellyttävät tuntemukset loppuvat kokonaan. Se on ihmisen henkisen voiman ilmenemisen lakipiste, ja jos lääketieteellinen koulutus ei olisi pilannut minua, sanoisin, että vasta morfiinipiikin jälkeen ihminen pystyy työskentelemään normaalisti.

Kaanin tuli sijoittuu entiseen kaanin palatsiin jossain Venäjällä. Vallankumouksen seurauksena palatsi on muutettu kotimuseoksi, johon vierailijaryhmät voivat kolmena päivänä viikossa käydä tutustumassa ohjatusti. Museon esimiehen sairastuttua esittelijänä toimii palatsin herrasväen entinen palvelijatar Iona, jonka mielipiteet eivät asetu vallankumouksen puolelle. Pääosin nuorisosta koostuvassa vierailijajoukossa on mukana lähes alastonta totuutta esittävä oppinut neuvostohenkinen mies, jonka mielestä eukko sopisi itsekin museoitavaksi. Kaikki vierailijat eivät kuitenkaan ole neuvostovallan kannattajia, mikä tekee novellin asetelmasta mielenkiintoisen. Tämä kertomus voisi toimia paremmin, jos loppuratkaisusta olisi rakennettu tehokkaampi.

Koska Bulgakov oli koulutukseltaan lääkäri, käsitellään muutamassa novellissa lääkärin työtä varsinkin kuppataudin hoidon parissa. Hienoa, että tietyn alan osaajat ryhtyvät kirjailijoiksi ja voivat siten vaikka tarinoitten kautta kertoa lukijoille millaisena elämä näyttäytyy heidän ammatinsa näkökulmasta.

Kirjassa on 200 sivua ja lukaisin sen parissa päivässä. Aluksi oli tarkoitus lainata kirja nimeltä Kohtalokkaat munat, mutta tämä oli lyhyempi.