Leppävirta

Ension päivänä, kesäisenä lauantaina, vierailin vaimoni kera Leppävirralla. Päivää oli luonnehdittu puolipilviseksi, itse olisin sanonut puoliaurinkoinen. Itse asiassa aurinko säteili pilvien peittämältä taivaalta melko usein.

Ennen Leppävirtaa kävimme Tarinan puutarhalla Siilinjärvellä ostamassa hautakukkia, sillä tarkoituksemme oli käydä kukittamassa Kuopion ja Leppävirran hautoja. Ostin sisällissodan satavuotispeijaisten merkeissä valkoiset ruusubegoniat kummallekin kummulle. Ajattelin näet, että nyt on kädenojennuksen paikka, muuten olisin voinut viedä ne perinteiset punaiset. Vaimo osti Siilinjärven haudoille kolme punaista verenpisaraa.

Kuopiossa käväisimme ensiksi vanhempieni ja veljeni haudalla, jonne yksi valkoinen begonia jätettiin jonkun istuttaman punaisen velloksen seuraan. Sitten piipahdettiin kirjastossa, jonne palautin kahdeksan kirjaa, joitten laina-aika oli päättynyt edellisenä päivänä. Siitä määrättiin minulle 2,40 euroa sakkoa, mikä tuntuu melko tuhdilta rankaisulta. Lainasin silti neljä kirjaa, vaikka niistä palauttamistanikin oli neljä jäänyt lukematta. Lueskelen sen minkä kiinnostaa ja katson maksanko sitä sakkoa vai lopetanko kokonaan lainaamisen.

Kuopiosta Leppävirralle on matkaa vain kuutisenkymmentä kilometriä. Tie on tullut tutuksi vuosien saatossa. Ajaessani vaimo katsoi puhelimesta, että Leppävirran Nesteellä olisi tarjolla lounasta vähän päälle kympillä. Päätimme mennä sinne ja päätös osoittautui oikeanlaiseksi. Lounas koostui kaslerlihasta, pottumuusista ja oli siinä jotain muutakin. Ruoka oli maistuvaa ja huoltoaseman ruokalassa kuulimme mukavaa savolaista jutustelua.

Äitini sukua on haudattu pienelle hautuumaalle Leppävirran kylältä viitostietä hieman etelän suuntaan. Olemme istuttaneet heidän haudalleen kuunliljoja ja harokatajaa. Katajat tuppaavat palamaan keväisin, ehkä hiekkamaa ei ole niille ihan paraimmanlaatuinen kasvualusta, kun aniharvoin joudamme hautaa kastelemaan. Nyt ätväytin siihen kaiken keskelle valkoisen begonian luomaan puhtaudellaan sokeeraavaa vaikutelmaa. Itikoita näillä pienillä, syrjäisillä hautuumailla riittää, toivottavasti myös kävijöitä.

Ajelimme siitä seuraavaksi Unnukkaan, Leppävirran vireään matkailukeskukseen, jossa on monenlaista myymälää ja kahvila-ravintola. Unnukassa järjestettiin blues-tapahtuma, jonne olimme viime vuonna etsiytyneet sattumalta hautuumaareissumme lopuksi. Tykkäsimme tapauksesta sen verran, että halusimme uudistaa kokemuksen. Niinpä kuuntelimme bluesia ja rytmänbluesia rannalla sijaitsevassa puistossa. Nautimme Marttojen tarjoilemat lettukahvit ja pistäysimme myymälässä katselemassa Muumimukeja. Tunnelma oli leppoisa ja asiallisen ystävällinen. Ehkä poistumisemme yhteydessä esittämäni käsikynkkätanssin tapailu (vaimoni kanssa) herätti lievää huomiota, mutta muuten saimme viettää varsin rauhallisen iltapäivätuokion. Kiitokset liikenteen ohjauksesta!

Toivoin vielä käyntiä Leppävirran sankarihautuumaalla, johon vaimoni suostui. Parkkipaikkaa ei löytynyt, joten paikoitin auton palvelutalon vieraspysäköintiin, joka oli melkein tyhjillään. Sankarihautuumaalta löysimme äitini setän haudan samasta paikkaa, josta äiti oli sen minulle osoittanut pari vuosikymmentä sitten. Hautuumaata vartioi Heikki Konttisen veistämä pronssinen sankaripatsas vuodelta 1965.

Leppävirta sai käynnistämme apetta taloudelleen, sillä ostin Alkosta juhannusviinoiksi putelin Leikattua konjakkia ja askin Huttusta. Tieremontin vuoksi poistumisreitti Leppäkylän keskustaajamasta viitostielle oli merkitty mustilla nuolilla. Ilmeisesti muita opasteita ei ollut katsottu tarpeellisiksi.