Meripihkameren satuja

Luin vuonna 1985 Neuvostoliitossa painetun kirjan nimeltä Meripihkameren satuja. Sulkumerkein rajatussa alaotsikossa kerrotaan, että kirja sisältää (Eestiläisiä, latvialaisia ja liettualaisia satuja). Venäjänkielinen teos on nimeltään Сказки янтарного моря (Сказки народов Прибалтики). Suomentaja Anita Mitrošin, taiteellinen suunnittelu A. Bemokin.

Latvialaissaduista mieleenpainuvin on nimeltään Kissojen palatsi. Siinä tyhmänä pidetty (ja laiskanpuoleinen) nuorukainen antaa vanhan liinakkohevosen ja lautakärryjen viedä itsensä palatsiin, jota asuttavat kissat. Toinen jännä latvialaissatu kertoo Riian sammakosta ja Liepajan sammakosta, jotka saavat kumpikin päähänsä lähteä katsomaan millaista toisessa kaupungissa olisi. Matkan puolivälissä ne kohtaavat toisensa ja päättävät voimiaan säästääkseen nousta takajaloilleen toisiaan vasten ja katsoakseen miltä toisen kaupunki näyttää. Kun sammakoitten silmät ovat pään päällä, ne tulevat katsoneeksi omaa kaupunkiaan ja arvelevat, ettei naapurikaupunkiin asti kannata mennä, kun se on noin oman kaupungin näköinen.

Liettualaissaduissa toistuu muutaman kerran hauska loppukaneetti, jossa satuun ilmestyy yllättäen minäkertoja. Sama ilmiö esiintyy myös latvialaisessa Kissojen palatsissa. Liettualaissatujen minäkertoja luettelee aika lailla samoja satuiluja kuin latvialainenkin – väliin pisempään väliin lyhempään. Näin päättyy satu Kaksitoista mustaa korppiveljestä:

Kuningas järjesti pidot kaikelle kansalle. Olin niissä minäkin, paljon näin, paljon söin ja join, viiksille valui mutta suuhun ei osunut.

Liettualainen satu Strakalas ja Makalas kertoo naapuruksista, jotka kai pitävät toisistaan, mutta käyttävät loputtomasti aikaa itsensä kehumiseen ja naapurinsa vähättelemiseen.

Virolaisia (eestiläisiä) satuja on mukana eniten. Muutama pisempi satu vaikuttaa kirjailijan valmistamalta. Näistä saduista löytyy jo pieniä viittauksia kristinuskoon ja historiaan. Yleensä sadut operoivat tyypillisissä satujen valtakunnissa, joissa on kuninkaanlinna keskellä metsiä ja peltoja, rikas kuningas, kaunis prinsessa ja köyhiä talonpoikia. Satuolennoilla ja puhuvilla eläimillä on useimmiten tärkeä osuus tapahtumiin. Joitakin eläinsatuja on myös mukana. Sadussa Miten isäntä emäntänä oli kerrotaan miten peltotöitten rassaama mies saa kokeilla kotihommia.

Oli hauska löytää latvialaisista saduista tarina, jonka joskus lasten kanssa katselin tv:stä. Sadussa Miten Laima kolme toivomusta täytti köyhä vaimo ja mies saavat kolme toivomusta, mutta käyttävät ne hätiköiden niin, että vaimo saa itselleen makkaranenän, jonka mies sitten toivoo pois. Toinen juttu oli tuttu minulle omasta lapsuudestani, 1960-luvulta. Isot veljet opettivat minulle, että jos joku alkaa kysellä mitä olet tekemässä, pitää vastata, että kysyjän persiiseen tuluppoo. Virolaisessa sadussa Kiitollinen kuninkaanpoika sellainen neuvo todella annetaan, tosin aika paljon siistimmin sanoin.

Monessa sadussa toistuu asetelma, jossa talossa on kolme veljestä, joista kaksi vanhinta pitää nuorinta veljestä tyhmänä. Eräs saduista onkin nimeltään Tyhmyri. Yleensä nuoremman ratkaisuksi jää lähteä pois kodista suureen maailmaan, mistä hän sitten löytää vaimokseen prinsessan ja vauraan valtakunnan puoliskon. Virolaisessa sadussa Taikapeili tyhmä nuorin veljes ajetaan kotoa seuraavalla tavalla:

– Viekää hänet rannalle, sanoi kuningas pojilleen. – Pankaa hänet airottomaan veneeseen ja työntäkää merelle!

Vanhemmat veljet tarttuivat nuorimpaan ja työnsivät airottomalla veneellä merelle.

Kirjassa on 319 sivua. Lukeminen tuli suoritettua muutamassa päivässä.