Pekka Virtanen: Katajanukke

Pekka Virtanen (s. 1944) kirjoitti vuonna 1988 julkaistun scifiromaanin nimeltä Katajanukke. Ostin kirjan kuopiolaiselta kirpparilta kolmella eurolla ja nyt lukaisin sen. Risingshadow-sivustolla kirja on luokiteltu scifiin ja spekulatiiviseen fiktioon kuuluvaksi. Se sisältää myös kauhuelementtejä.

Kirjan alussa on lyhyt kuvaus kirjailijasta. Hänen kerrotaan syntyneen Kivijärvellä. Niinpä tämän hänen esikoisromaaninsa tapahtumatkin sijoittuvat Kivijärven maisemiin, tosin Kannonkosken kunnan puolelle. Jos haluaisin julkaista Helmet-lukuhaasteen innoittamana oman lukuhaasteeni, voisin ehdottaa tätä kirjaa luettavaksi kohdassa ”Kirjassa seikkaillaan Kivijärvellä”. Edellinen lukemani kirja voisi sijoittua kohtaan ”Saksalaista romantiikkaa”, sitä edellinen teos kohtaan ”Blogeeraajan kirjoittama kirja” ja vielä sitäkin edellinen kohtaan ”Kansikuvassa on kehon osa”.

Katajanukke on selvästikin romaani. Siinä on kehittelyjakso, jonka aikana lukija tutustutetaan päähenkilöihin, joita on viisi: Kuopiossa asuva minä-kertoja Pekka, aviopari Martti ja Leena sekä kertojan lisäksi vieraiksi pariskunnan mökille saapuvat Jana ja Heinz. Porukat tuntevat toisensa esperanto-harrasteen parista. Niinpä lukuhaasteessani kirjan voisi sijoittaa myös kohtaan ”Kirjassa puhutaan keksittyä kieltä”. Kehittelyjakson jälkeen hahmottuu vähän kerrassaan kirjan varsinainen aihe. En viitsi tarkemmin sitä alkaa kuvailla, koska se veisi terän kirjaa vielä tuntemattoman henkilön lukukokemuksesta. Kerron kumminkin sen verran, että kyse on ”kingiläisestä” mystisestä ilmiöstä, josta romaanin henkilöt alkavat ottaa selvää. Koska ilmiö on sanalla sanoen kaiken-kattava, kuluu romaanin loppuaika arvoituksen ratkaisun hakemiseen. Romaanin nimi, Katajanukke, on tavallaan sivuosassa, mutta toisaalta merkittävän oloisessa sellaisessa. Takaumajaksojen kautta minä-kertoja selvittelee oman menneisyytensä suloisia ja kipeitä muistoja.

Kerronta tapahtuu lyhyillä, toteavilla lauseilla tahi virkkeillä. Toisinaan arkisia asioita kuvataan melko tarkasti, mikä luo arkista mökkeilytunnelmaa ja rakentaa siten kontrastia jännitteelle, jonka mystinen ilmiö synnyttää. Siellä täällä vilahtelee humoristisia sanailuja, jotka voi ihan hyvin jättää huomiottakin tai ottaa ne kaupunkilaisen kertojan hieman tuskastuneena sarkasmina, joku voi vaistota tässä tyylikeinossa savolaisuuttakin. Mikään varsinainen huumoripläjäys ei kuitenkaan kyseessä ole. Kyllä Katajanukesta jännitystä löytyy, ihan kauhuakin. Näyte:

Heinz avaa luukun. Luukun alla ovat portaat ovelle. Laskeudun portaat. Tarttuessani ovenripaan minut täyttää äkkiä varma tunne, että perunakellarin pimeydessä minua odottaa jokin. Avaan hitaasti ovea ja päästän auringonvalon sisälle. Niin pitkälle kuin pystyn esteettä näkemään, kellari on tyhjä.

   Seison ja katselen sisälle. Pimeys ruumiillistuu ja minä otan askelen taaksepäin. Lävitseni käy väristys ja lapsuuden peikot potkivat aivoistani kuvat esiin.

Kirjassa on vain 156 sivua, joten jopa minäkin lukaisin sen parissa päivässä. Tekstiä on muokattu hakurobottien invaasion patoamiseksi. Tekstin muokkaus purettu 12.4.2020.