Kolme ranskalaista klassikkoa

Olen tässä lueskellut kirjaa nimeltä Kolme ranskalaista klassikkoa. Se julkaistiin vuonna 2010. Kaikki kirjan klassikkoteokset on julkaistu suomeksi jo aikaisemmin. Ensimmäisestä teoksesta, Baudelairen proosarunokokoelmasta Pariisin ikävä ehdin kirjoittaakin, jatkan tässä muista kirjan taideteoksista. Kansikuva on muuten impressionisti Gustave Caillebotten maalauksesta, joka kuvaa Pariisin katua sateella.

Toisena kirjassa on esillä Anatole Francen (1844 – 1924) novelli La Chemise, vuodelta 1909. Sen suomensi L. Onerva vuonna 1915 nimellä Paita. Novellissa (jonka mainitaan olevan satiiri, koska tarinassa kuvataan eri kansankerrosten edustajia jokseenkin ivailevaan sävyyn) kerrotaan kuningas Kristofferista, jolla menee muuten hyvin, mutta hän tuntee itsensä sairaaksi. Henkilääkärit epäilevät neurasteniaa, heidän määräämänsä hoito ei tepsi. Paikalle hälytetty kuuluisa julkkisten tohtori Rodrigo neuvoo kuningasta pukemaan päälleen jonkun onnellisen miehen paidan, se kuulemma auttaisi kuningastakin tuntemaan itsensä onnelliseksi. Tallimestari Nelilehti ja kuninkaan yksityisasiain sihteeri Pyhä-Sylvanus lähetetään etsimään onnellista miestä ja tuomaan kuninkaalle hänen paitansa. Onnellisen miehen löytäminen osoittautuu kuitenkin vaikeaksi tehtäväksi.

Suoraan sanoen koin tämän hieman pitkästyttäväksi luettavaksi. Pitkää novellia tehokkaammin saman asian esittää Janis Joplin laulellessaan suhteestaan Bobby McGeehin: ”Freedom's just another word for nothin' left to lose”. Jopliinilla vapaus meinaa jokseenkin samaa kuin Franssilla onnellisuus. Kun lukeminen sujui niin hitaasti, koetin piiskata itseni lukemaan novellin loppuun musiikin avulla. Laitoin soimaan Dave Brubeckin levyn Time Out ja asetin tavoitteekseni lukea viimeiset 17 sivua sitä levyä kuunnellessani. En ihan ehtinyt. Time Out kestää vähän alle 40 minuuttia.

Marcel Proust (1871 – 1922) kirjoitti vuonna 1896 julkaistun novelli-, runo- ja esseekokoelman Les Plaisirs et les Jours. Nyt lukemaani teokseen on siitä valittu neljä novellia, jotka suomensi vuonna 1983 Annikki Suni. Kokoelman nimi (suomeksi vaikkapa ”Nautinnot ja päivät”) viitannee antiikin Kreikan filosofin Hesiodoksen teokseen Työt ja päivät. Pitäisi sekin joskus lukea, mutta tuskinpa luen.

Päivällisvieras (Un dîner en ville). Mehevän pisteliäästi kirjoitettua ironiaa hupsuista hienostelijoista, joihin ironiseeraava päivällisvieras itsekin taitaa lukeutua. Näyte:

Hänen silmänsä sädehtivät tyhmyyttä.

Violante eli seurapiirielämää (Violante ou la Mondanité). Tapahtumapaikkana aluksi maalaislinna Steiermarkissa meren läheisyydessä (kenties nyk. Sloveniassa?). Violanten lapsuuden paratiisi jää maailmallisuuden jalkoihin, hän on eräänlainen tuhlaajatytär, joka ei köyhdy maallisesti vaan hengeltään. Tarina sopisi mainiosti elokuvan aiheeksi.

Baldassare Silvanden, Silvanian varakreivin kuolema (La mort de Baldassare Silvande, Vicomte de Sylvanie). Varakreivin lähestyvän kuoleman kuvaus alkaa hänen 13-vuotiaan veljenpoikansa surusta, ihaillun sedän on arveltu elävän korkeintaan kolme vuotta. Veljenpojan varttumisen kanssa vastakkaisesti heikkenee varakreivin vointi.

Rouva de Breyvesin kaihoisa loma (Mélancolique villéagiature de Mme de Breyves). Herra Laléande tarjoaa seuraansa, mutta Françoise empii eikä käytä tilaisuutta hyväkseen, kunnes tajuaa rakastuneensa. Kehen Françoise rakastuu? Herra Laléandeen vai hänestä luomaansa kuvitelmaan? Miettiköön häntä ketä semmoinen kiinnostaa.

Kirjassa on kaikkiaan 293 sivua. Lukemiseen meni reilunpuoleinen viikko.