Messussa Mäntyrannan kesäteatterissa

Olen ollut viime aikoina melko sosiaalinen. Viime viikonloppuna kävin katselemassa puolisen tuntia jalkapalloa Kuopiossa Kettulanlahden kentällä. Siellä pelattiin 55+ sarjan jalkapallon Suomen mestaruus lopputurnausta. En tuntenut ketään pelaajista. Menin suoraan VIP-katsomoon, jossa oli parhaimmillaan kolme ihmistä, vaikka sinne olisi tunkemalla sopinut tusinan verran. Sieltä saattoi hyvin seurata kahta peliä yhtä aikaa. Aloin ihmeekseni kommentoida pelejä erään katsojan kanssa. Hänelläkin oli mustat verkkarit. Kutsun huvikseni Halpahallista hankittuja verkkareitani Kiffenin verkkareiksi. Kävi ilmi, että satunnainen juttukaverini oli Kiffenin miehiä. Hän kertoi pelaavansa vielä kakkosdivisioonassa, vaikka olikin jo 68-vuotias. Hienoa, eikö totta! Ja minä kun olen kymmenen vuotta nuorempi enkä jaksa juosta enää ollenkaan. Mutta hienoa, että jonkinlaista keskustelua sukeutui. Kiffenin miesten kesken.

Tänään kävin Siilinlahden rannalla sijaitsevassa Mäntyrannan kesäteatterissa Siilinjärven seurakunnan järjestämässä ulkoilmamessussa. Oli tuulinen, mutta aurinkoinen keli, ihmisiä oli koolla varsin paljon. Aiheena oli luomakunta. Esitettiin luomiskertomus, pehmoeläimet olivat läsnä. Sitten puhui pappi. Hän sanoi, että Jumalankin voi nähdä eräänlaisena mielensäpahoittajana. Kesäteatterissa oli esitetty tänä kesänä Mielensäpahoittajaa. Pappi arveli, että varmaan Jumala usein ihmisten toimia katsellessaan pahoittaa mielensä. Minusta se oli aika kiva ajatus, vaikka tietysti olisi hyvä, jos Jumalalle ei tulisi ihmisten toimista paha mieli – siis sikäli kuin ihmiset pyrkisivät ja pystyisivät hyvään. Ooja, lisäksi siellä laulettiin kohtuullisella äänenvoimakkuudella. Ehtoolliselle osallistui väkeä niin paljon, että kanttori laulatti meillä pari ylimääräistä virttä. Kaikki virret olivat minulle tuttuja säveleltään. Kolehtiin laitoin euron. Minulla kun on niin pieni eläke, ettei siitä peritä veroa, niin ei seurakunta muuten minulta mitään saisikaan.

Kirkonmenojen jälkeen kirkkoväelle vielä tarjottiin kahvit talon laskuun. Ja oli hyvä voipullakin tarjolla. Kiffenin verkkareista ja muuten houkuttelevasta persoonastani on se hyöty, että kahvijonossa taakseni ei tullut ketään. Viereinen jono oli sitten sata metriä pitkä. Menin kahvin ja pullan kanssa etsimään vapaata paikkaa ja mummot tietenkin pakenivat pöydästä, kun minut näkivät, niin että sain istua melkein yksikseni. Tosin oli pöydällä sentään vihreä metsälutikka, joka käveli siinä ympäriinsä puuhakkaana. Hetken päästä tuli pöytääni entinen työtoveri, joka oli jumalanpalveluksessa kätellyt minua ja toivottanut Jumalan rauhaa, tai jotakin. Minä olin osannut vastata vain, että ”rauhat”.

Tämän työtoverin kanssa sitten käsiteltiin hetkinen päivän teemaa eli Jumalan luomistyötä ja tieteellistä maailmankäsitystä. Minä kertoilin mammuttiaiheisia tarinoita. Pappikin käväisi istumassa samassa pöydässä, mutta jutteli jonkun muun kanssa. Hän oli vaimoni entinen naapuri. Ennen messua vaimo lähti kanssani kävelylle. Kun minä jäin kirkkoon, hän jatkoi Siilinlahden rantaa pitkin. Sanoi veisuun kuuluneen lahden yli, kunnes tuuli vei sen mukanaan. Niinhän se tuuli viepi meidät ja ruohon, kurttulehtiruusua sen sijaan ei vie.

Kotimatkalla soitin vaimolle. Hän kertoi panneensa kalan uuniin paistumaan. En ajatellut kalaa kristittyjen vertauskuvana, enkä paistumista lopunajan näkymänä. Mieluummin ajattelin niitä marjoja, joita minulle tarjottiin messussa ja messun jälkeen. Ja ajattelin kai myös kesäteatteria, kirahveja ja mammutteja sekä sitä vihreää mehtälutikkaa pöydällä.