Antti Tuuri: Kaksi näytelmää

Antti Tuuri (s. 1944) kirjoitti vuonna 2007 kirjana nimellä Kaksi näytelmää julkaistut sota-aiheiset näytelmät Sotatuomari ja Setämies. Molempain näytelmäin kerrotaan perustuvan sodanaikaisiin tositapahtumiin.

Sotatuomari (ensi-ilta vuonna 2006 Seinäjoen kaupunginteatterissa) kertoo Itä-Karjalassa jatkosodan aikaan sotatuomarina toimivasta vääpeli Paavo Alkiosta, joka on tunnettua sukua. Hän on näytelmän hyvis. Divisioonan komentaja eversti, myöhemmin kenraali Heiskanen vaatii tavan takaa kovempia tuomioita, jotka toimisivat varoittavana esimerkkinä ja vähentäisivät niskurointia, jota Heiskanen nimittää usein kapinoinniksi. Alkio ottaa tuomioissaan huomioon lieventävät asianhaarat. Koko näytelmä on henkien taistelua näitten kahden kovin eriarvoisen (kahdessakin mielessä) upseerin kesken. Auktoriteetit, joihin Alkio voi päätöksiään perustellessaan tukeutua ovat Suomen tuomioistuinten riippumattomuus ja Suomen laki. Heiskasella taas on sota voitettavanaan.

Äkkiseltään asetelma kuulostaa turhankin selkeältä. Tuuri saa sen silti tuntumaan Alkion harjoittamalta nuorallatanssilta, jonka tavoitteena on säilyttää lain tarkoittaman oikeuden toteutumisen mahdollisuus. Asioita katsellaan Alkion kannalta, Heiskanen kuvataan melko yksiviritteisenä karjula-hahmona. Useasti tulee mieleen Ilmari Turjan näytelmään perustuva Päämaja-elokuva ja siinä kuvattu oikeudenkäynti Mikkelissä. Tämä ei kumminkaan minua herennyt rasittamaan. Päinvastoin se tuntui antavan kerrotulle selkänojaa.

Tuuri on pehmentänyt näytelmäänsä kahdella lotalla, jotka saavat nauttia sotatuomarin poppoon mieskuoron Harmooni-Weljien esityksistä. Näytelmätekstiin on ympätty paljon sota-ajan lauluja, jotka varmasti piristävät teatteriesitystä, mutta eivät luettuina tunnu kurjuutta kummemmalta, myönteisenä poikkeuksena laulu Heikki Asunnan runosta Äiti.

Setämies (ensi-ilta vuonna 2007 Riihimäen kaupunginteatterissa) kertoo desanteista kotirintaman asioja sekoittamassa. Jaakko on lomalla rintamalta. Hänen äitinsä ja talvisodassa kaatuneen isänsä äiti asuttavat kotitilaa. Jaakko auttaa heitä kevättöissä. Yöllä tilan yli lentää lentokone, joka pudottaa metsään kaksi desanttia. Toinen heistä on Jaakon Kanaataan lähtenyt setä, Kauko. Lähimpään naapuriin on kaksi kilometriä. Desantit viettävät muutaman päivän Kaukon vanhalla kotitilalla, kunnes koittaa ratkaisun hetki.

Varsin selkeäpiirteinen näytelmä, johon jännitettä lisäävät kunkin henkilön taustat. Kohtaukset ovat lyhyitä, jossain kohtauksessa ei sanota sanaakaan. Vaikuttaa tv-elokuvan käsikirjoitukselta, varsinkin kun en ole sellaista käsikirjoitusta koskaan nähnyt. Vuoropuhelu on epäilyjen sävyttämää, asiat paljastuvat hitaasti eikä lopullisen päätöksen tekeminen ole helppoa kenellekään. Ihan napakka tarina, ei erityisen yllätyksellinen, mutta sitä todemman tuntuinen.

Nämä kaksi näytelmää voisi joku teatteri vaikka esittää samassa esityksessä, väliajan rajaamina. Voisi olla nimenä vaikka ”Tarinoita sodasta”? Tai sitten voisi esittää Sotatuomarin ekana ja Heinrich von Kleistin näytelmän Rikottu ruukku väliajan jälkeen. Ensin olisi draamaa ja sitten traagillista komediaa – molemmat oikeussaliaiheisia. No joo.

Kirjassa on 237 sivua. Lukaisin sen tänään.