Vladimir Nabokov: Kuningas, rouva, sotamies

Vladimir Nabokov (1899 – 1977) muutti perheensä mukana Venäjältä vallankumouksen myötä länsimaihin. Vuonna 1928 julkaistiin Saksassa venäjän kielellä hänen kirjoittamansa romaani Король, дама, валет. Juhani Jaskarin suomentamana kirja ilmestyi vuonna 1969. Teoksen esipuheessa Nabokov kertoo tehneensä vuonna 1968 poikansa tekemään suorasanaiseen englanninnokseen joitakin muutoksia alkuperäiseen romaaniin verrattuna. Englannin kielellä romaani ilmestyi vuonna 1968 nimellä King, Queen, Knave. Arvelen Jaskarin suomentaneen kirjan tästä enkkuversiosta nimelle Kuningas, rouva, sotamies.

Luin lukiolaisena Nabokovin shakkiaiheisen romaani Lužinin puolustus. Muistiini jäi teoksen melko lohduton yksinäisyyden ja rakkaudettomuuden tunnelma sekä pisteliäänä yksityiskohtana kirjailijan taipumus käyttää vieraskielisiä käsitteitä, kuten ”hänen hiuksensa olivat en brosse ” (sänkitukka, jenkkitukka). Näillä vieraskielisillä termeillä emigranttikirjailija kenties koetti luoda kosmopoliittista tunnelmaa, ehkä hän itse viljeli kyseisenkaltaisia sanoja ja sanontoja puheessaan, tiedä häntä, mutta lukiessa ne herättivät minussa vastalauseen käytettyä tyylikeinoa kohtaan. Jossain määrin tässä nyt lukemassani romaanissa käytetään myös suomentamatta jätettyjä vastaavia termejä, mutta koetin vain olla antamatta niille liikaa kallisarvoista huomiotani.

Kuningas, rouva, sotamies ei ole rakkaudeton romaani. Eroottinen rakkaus hehkuu kahden päähenkilön välillä, tosin sen puhkeamista kukkaansa eli ensimmäistä parittelua saa odottaa ensimmäiset sata sivua, mikä pistää hiukka harmittamaan. Lisäksi erotiseeraamisen kuvaukset tarjoavat kirjan sivumäärään nähden melko niukasti vettä kielen päälle. Ollakseen kirjailijan oman arvion mukaan hilpeä hyväkäs ja hänen romaaneistaan kaikkein iloisin, ovat nautinnon hetket minulle lukijana vain satunnaisia keitaita erämaassa ja pysähdykset valitettavan pikaisia.

Romaanissa kuvataan melko tavanomaista kolmiodraamaa. Nuori Franz tulee Berliiniin keski-ikäisen, urheilullisen pikkuserkkunsa Dreyerin luo ja tutustuu tämän nuoreen, kauniiseen vaimoon Marthaan (34 v.), joka lumoaa Franzin täysin. Dreyer omistaa tavaratalon, johon Franz pääsee kevyen kenttänepotismin kautta työhön myyjäksi. Franz ja Martha erotiseeraavat Franzin vuokra-asunnossa. Tämän kertominen ei kovin kauan kestä, mutta Nabokov on paisuttanut tarinaansa kaupunkikuvauksilla usw. Saksalaisia hän ei kerro romaanin kirjoittamisaikaan paljon tunteneensa, ei edes kirjojen kautta. Hän kertoo sen sijaan sisällyttäneensä itsensä ja vaimonsa tavallaan romaanin loppupuolelle sivuhahmoiksi, joista en kirjailijaa tunnistanut perhoshaavista huolimatta (kuuluu olleen perhostutkija tämä Nabokov).

Pääjuonen vatkutuksen lisäksi romaanissa on kiehtovampi sivujuoni, jossa kerrotaan nukkemaakarista, joka suunnittelee Dreyerin laskuun ihmismäisesti liikehtiviä mallinukkeja. Tästä taas joku huimapäinen blogeeraaja (kukahan?) voisi vetää linjanvedon Hoffmannin kertomukseen Der Sandmann – sillä huomatuksella, että kyseessä on korkeintaan etäinen muunnelma teemasta. Sitä paitsi Nabokov huomauttaa romaanin esipuheessa, ettei Wienin valtuuskuntaa ole kutsuttu ja viittaa tällä freudilaisiin – ja edelleen juuri Freud kirjoitti tunnetun esseensä Das Unheimliche (v. 1919) Sandmannia esimerkkinä käyttäen.

Onpa helpotus kun sain tämän luettua. Kirjassa on 270 pitkää sivua. Luin sen nähtävästi viidessä päivässä, vaikka parilta viikolta se aika tuntui.