George Bernard Shaw: Pyhä Johanna

Brittiläinen näytelmäkirjailijana tunnettu George Bernard Shaw (1856 - 1950) kirjoitti vuonna 1923 kantaesitetyn näytelmän Saint Joan. Luin Matti Norrin näytelmästä tekemän suomennoksen, joka ilmestyi vuonna 2003 nimellä Pyhä Johanna. Aiheena ja päähenkilönä näytelmässä on ranskalaisten myyttinen sankarihahmo Jeanne d'Arc.

Kirjan alusta löytyy Shawn laatima laaja, viiskytsivuinen johdanto, jossa kirjailija käsittelee aihetta kylläkin väliotsikoilla järjesteltynä, mutta kumminkin pitkästyttävän monelta kannalta. August Strindbergin puoli vuosisataa aiemmin ilmestyneessä historiallisessa näytelmässä Mestari Olavi (Ruotsin uskonpuhdistajasta Olaus Petristä) ei ole mitään johdantoa mikä ei haittaa vähimmässäkään määrin. Lähestymistapa historiallisen sankarihahmon näyttämöllepanoon on molemmilla jokseenkin samanlainen. Tiettyjä käännekohtia kuvaamalla luodaan runko, jonka ympärillä tapahtuvaan toimintaan sivuhahmot tuovat sopivasti kaikupohjaa ja elävyyttä. Strindberg on tämän alan mestari. Kyllä tämän Shawn näytelmänkin lukaisee, kunhan on ensin selvitellyt johdannon, jossa Shaw kirjoittaa mm. seuraavasti:

Ylivertaisen älykkäiden ihmisten on nimittäin aina vaikea ymmärtää sitä raivoa joka nousee kun he paljastavat hidasjärkisten keskinkertaisuuksien tyhmyyksiä. Sokrateskaan iän kartuttamine kokemuksineen ei puolustautuessaan oikeudenkäynnissä ymmärtänyt mikä pitkän ajan kuluessa kasautunut raivo oli purskahtanut hänen päälleen ja huusi hänen kuolemaansa.

Tämä saa minut ymmärtämään osakseni niin kovin usein lankeavaa ymmärtämättömyyttä. Muuten johdannosta jää mieleeni suomentajan huomautuksessaan mainitsema baarityttö Judith.

Näytelmä sijoittuu siis keskiajalle, Orléansin neitsyt tuomittiin kirkonkiroukseen ja poltettiin harhaoppisena noitana Rouenin kaupungissa nykyisen Ranskan alueella 13.5.1431. Vuonna 1920 katolinen kirkko julisti hänet pyhimykseksi. Näytelmän mukaan Johannan harhaoppi oli se, että hän kuuli ääniä, joitten mukaan Pyhät Katariina ja Margareta sekä arkkienkeli Mikael antoivat hänelle ohjeita, jotka poikkesivat siitä, mitä tuon ajan uskonnonharjoituksessa pidettiin kuranttina sekä rikkoivat aikansa tapakulttuuria. Johanna näet pukeutui sotilaan vaatteisiin ja eli sotilaana sotilaitten joukossa osallistuen taisteluihin. En viitsi ottaa selvää onko tämä totta vai sepitettä, kyseessä on näytelmä. Kirjailija haluaa sanoa, että Johanna oli jonkinlainen esiprotestantti, että hän halusi henkilökohtaisen suhteen Jumalaan ja katolinen kirkko tahtoi pitää hallussaan yksinoikeuden huseerata Jumalan ja uskovien välillä. Olen tätä sattumalta viime päivinä miettinyt ihan muusta syystä enkä voi väittää, että esim. luterilaisen kirkon uskovat jäsenet pyrkisivät jotenkin sen henkilökohtaisempiin väleihin Jumalan kanssa kuin sellaiset uskovat, jotka toistelevat samoja synnintunnustuksia ja rukouksia tai laulelevat taizé-lauluja. Shawn näytelmän hienous ellei sitten nerous on siinä, että hän jättää Johanna-neidon lopulta yksin, eikä näytelmä silti tee kenestäkään näytelmän hahmoista toistaan suurempaa konnaa vaan he toimivat asemansa vaatimalla tavalla. Niin kuin ihmiset naulasivat ristille Jumalansa, niin he polttavat Johannansa vaikka hän uudesti syntyisi.

Johdannossa on n. 50 sivua, luin sitä kaksi päivää, näytelmässä on n. 100 sivua, siihen meni kolme päivää. Näytelmässä esiintyy englantilainen hahmo nimeltä Warwick. Niinpä kuuntelen nyt Dionne Warwickin kappaleen ”I Say a Little Prayer”. Hyvää Juhanan päivää!