Powered By Blogger

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Muutama kuunnelma rakkaudesta

 Pelléas ja Mélisande. Belgialaisen Maurice Maeterlinckin satunäytelmä vuodelta 1893 kertoo tarinan prinsessasta, joka on eksynyt metsään pakoreissullaan. Hänet löytää villisikajahdissa oleva prinssi Golaud, jo harmaantunut setä, joka ottaa nuoren hätääntyneen neitosen puolisokseen. Sitten saapuu Golaud'n nuorempi vellos Pelléas ja kolmio syntyy oitis. Esityksessä kuullaan Sibeliuksen näytelmää varten säveltämää musiikkia. Näytelmän suomenti Anja Samooja ja kuunnelmaksi sovitti Urpo Lauri. Stig Törnroosin ohjaama kuunnelma on vuodelta 1955. Pelléasta näyttelee ylenpalttisen sielukkaasti Kauko Väyrynen ja Mélisandena helähtelee Leena Häkkinen. Golaud on Kauko Käyhkö. Mélisande on nakannut kruununsa lähteeseen ja tiputtaa vielä vahingossa Golaud'n antaman sormuksenkin loputtoman syvään Sokeiden lähteeseen. Siitä se ei Golaud tykkää, hän kun on samaan aikaan ratsastanut päin puuta. Vähän kerrassaan Mélisanden ja Pelléaan viaton keskinäinen tunne vahvistuu ja alkaa tuskastuttaa Golaud'ta, jonka maltti pettää pahasti. Kuunnelman draamallinen tähtäin kohdistuu Mélisanden ja Pelléaan kohtaamiseen kuutamossa lähteen äärellä. Pakko sanoa, että ei nyt oikein sytyttänyt minua tämä kaunopuheinen puhtaan lemmen tarina. Tykkään enemmän saksalaisen Eduard Möriken romanttisesta kertomuksesta syvässä onkaloisessa lähteessä asustavasta vedenneidosta nimeltä Lau. Kesto 87 min.

Mem ja Zin. Vanhemmanpuoleiseen, jo 1600-luvulla eka kertaa muistiin merkittyyn taruun perustuva kurdien kansalliseepos. Kuunnelmaksi sovitti Robert Alftan ja suomenti Väinö Kirstinä. Kuunnelman ohjasi Hannu Heikinheimo ja se ensiesitettiin vuonna 1975. Memiä esittää Heikki Heino ja Ziniä Eriikka Magnusson. Pehr-Henrik Nordgrenin säveltämä musiikki on outoa ja yliampuvaa. Paratiisilliset kyyhkyset asettavat ruhtinas Seydinin tyttären Zinin vuoteeseen Memin vierelle ja se minkä täytyy tapahtua, tapahtuu ihan luonnostaan, no, ainakin sormuksia siinä vaihdetaan, vaikka ensin vähän minareettien lukumääriä luetellaan. Kun Mem nukahtaa, vievätkin kyyhkyset Zinin takaisin isänsä taloon. Alkaa se, mitä jossain toisessa tarinassa nimitetään lasikengän sovitukseksi. Hauskaa tarinassa on, että Mem testaa etsintäretkelle lähtiessään myös hevosia ja ottaa käyttöönsä hevosen, joka on vahva vesihevonen, joka puhuu ja saa vielä siivetkin selkäänsä. Se on hyvä, sillä Memillä on muitakin tavoittelijoita. Lievästi outoa on se, miten Memin vaalea olemus kiehtoo niin vahvasti hänen kohtaamiaan ihmisiä. Qeretajdin on kumminkin ehtinyt jo hankkia kiinnityksen Ziniin. Qeretajdinin veljet Erfan ja Cekan odottavat tilaisuutta päästä kostamaan maineensa häpäisevälle Memille, mutta huolivatkin hänet isoveljekseen, kun kerran Zin on mieheen mieltynyt. Sankareita koko velisarja. Niinpä ruhtinas ottaa Memin kahvinkeittäjäkseen, essu vain eteen. Zin kutsuu Memin salaiseen puutarhaansa, kun muu palatsin väki lähtee metsästämään. Häijy Bekir pääsee salakatselemaan rakastavaisia salaisessa puutarhassa ja houkuttelee gasellinmetsästäjät sinne väijyksiin. Tässäkin tarinassa on siis tällainen fool's paradise -kohtaus, rakastavaisten onnen korkein kohta ennen tuhoa. Qeretajdin ryhtyy kyllä puolustamaan veljeään Memiä, mutta suurin uhrauksin ja uhkauksin, jotka erottavat koko hänen perheensä kaupungin muusta aatelista. Tarinaan sisältyy vielä tulipalo, sotaretki, shakkiottelu ja vankityrmä. Juu, ja lisäksi hautaus ja siihen sisältyvä legenda – ne ovat tärkeitä. Tykkäsin tästä kuunnelmasta, joka vähän hillitymmällä musiikilla toimisi erinomaisesti. Kesto 74 min.

Naisten Decamerone. Perustuu Julia Voznesenskajan (1940 – 2015) samannimiseen romaaniin vuodelta 1987. Kuunnelmaksi kirjoitti ja ohjasi Teija Hyvärinen, ensiesitys oli vuonna 1996. Kymmenen naista viettää kymmenen päivää leningradilaisella synnytysklinikalla ihotautikaranteenissa ja kertoo keskenään kymmenen tarinaa. Synnytään Lvovissa, joudutaan keskitysleirille, vietellään kiovalainen, kuullaan vanha vitsi, jonka lopussa otetaan sukset jalasta, ripittäydytään kiirastorstaina, käydään kylvyssä leirin jälkeen, ollaan niin kuin mies ja nainen, lumotaan toverin mies, ollaan sängyssä koko päivä, ollaan sängyssä koko viikko, petetään Serjoženkaa kolmen jannun kanssa, kaikkia naisista on yritetty raiskata, yhden pelastavat paksut damaskit, seurataan rahalähetystä ympäri neuvostomaata, huorataan, joudutaan väkisinmaatuksi, kostetaan, muistellaan gruusialaista kesäpoikaa ja mitäpähän vielä. Neuvostoiskelmiä soitellaan välimusiikkina pitkin matkaa, isommalta osin perinteisiä sävelmiä. Kesto 62 min.

4 kommenttia:

  1. Onpas ollut vauhdikkaita kuunelmia! Jännä, että jo tuohon aikaan on tehty suomeksi kurdien kansalliseepos. :O Miten lie keksittykään moinen asia silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä kurdien kansalliseepos on noista kuunnelmista huomattavin teos minun mielestäni. Saksankielisen wikipedian mukaan kyse on osaksi vertauskuvallisesta tarinasta. Mem kuvastaa kurdikansaa ja Zin kurdien maata, jotka eivät koskaan pääse yhtymään. Niinpä rakastavaisten haudallakin kasvaa kaksi ruusua, joitten välissä on piikikäs ohdakepensas, joka estää niitä pääsemässä toistensa luo. Silti tarina on tietyllä tapaa onnellinen tragedia. Vaikea selittää mikä sen tunteen minussa saa aikaan. Samanlaista tunteen puhtautta on myös näytelmässä Pelléas ja Mélisande, mutta se tuntuu jotenkin synkemmältä, ehkä koska Mélisande vaikuttaa alusta alkaen niin ahdistuneelta.

      Poista
  2. En tiennyt, että kurdeilla on kansalliseepos. Kivasti avasit tulkintaa tuossa edellisessä kommentissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näyttää espanjankielisessä wikipediassa olevan sama tulkinta symboliikasta. Ranskankielisen wikipedian teksti on niin pyörteikästä, että en olisi siitä 1970-luvun lukioranskalla saanut selvää. Pitäisi wikipediassa ottaa minunlaiseni lyhyen kielen lukeneet paremmin huomioon... Tosin ranskankielisessä tekstissä taidetaan lisäksi huomauttaa, että kansallista symboliikkaa on kautta tarinan, mikä on kyllä ihan ymmärrettävääkin. Onhan siinä Kalevalassakin sellaista vertauskuvallisuutta, jolle on pitänyt suomalaistenkin ympäri seutuja selityksiä etsiä, esim. sampo.

      Poista