Powered By Blogger

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Marcus Minucius Felix: Octavius – kristinuskon puolustus

Luin pienen kirjasen, jonka kirjoittajan arvellaan olleen Rooman valtakunnan pohjoisafrikkalaisesta provinssista kotoisin ollut asianajaja Marcus Minucius Felix. Hänen laskeskellaan eläneen joskus 100 – 200-luvuilla jKr. Alkuaan latinankielisen kirjan suomennos ilmestyi vuonna 2007 suomentajana Heikki Koskenniemi. Johdannossa Koskenniemi kertoo paitsi kirjan sisällöstä, myös tekstin löytymisestä. Vuonna 1543 Roomassa oli painettu hieman myöhäisemmän kristillisen ajattelijan Arnobiuksen teos, jonka osana oli liber octavus (kahdeksas kirja). Eikä siinä mennyt kuin 17 vuotta, kun jo muuan tutkija älysi, että kyseessä onkin juuri Octavius, Minucius Felixin siihen asti tuntematon apologeettinen teos. Mikäli olet aikeissa julkaista apologeettista kirjallisuutta (puolustuskirjallisuutta), kannattaa varautua siihen, että menestykseen kuluu aikansa.

Kirjan rakenne on sinänsä selkeä ja yksinkertainen. Kolme toverusta: kristityt Octavius Ianuarius ja kertojana toimiva Marcus Minucius Felix sekä heidän monia Rooman jumalia palvova ystävänsä Natalis Caecilius lähtevät loppukesän vapaapäivänään retkelle Ostiaan, Roomaa lähellä sijaitsevaan satamakaupunkiin, viettääkseen siellä rentouttavan päivän. Meren rannalle kuljettaessa, Serapis-jumalan kuvapatsaan kohdalla Caecilius heittää kuvalle lentosuukon, kuten palvontaan kuului. Kristitty Octavius letkauttaa Caeciliukselle hänen pakanauskonsa vuoksi. Tämä alkaa hiertää Caeciliusta, joka lopulta haastaa ystävänsä Octaviuksen väittelemään kanssaan siitä, kumpi ompi parempi, Kristus vaiko Serapis – noin laveasti ottaen. Kirjan kertoja valitaan erotuomariksi ja kirja etenee siten, että ensin esittää asiansa Caecilius ja hänen jälkeensä puolustaa kantaansa Octavius. Kummankin kiistakumppanin puheenvuoro on pitkä ja perusteellinen.

Caecilius moittii kristinuskoa kautta linjan ja tuo esiin myös krouvinpuoleisia huhuihin pohjaavia väitteitä, jotka minunlaistani kunnon kristittyä lähinnä naurattavat. Mielenkiintoinen yksityiskohta on Caeciliuksen väite siitä, ettei ihan kuka tahansa saisi ruveta tällaisia uskonasioita pähkäilemään, kun eivät kumminkaan paukut riitä. Kristityt eivät hänen mielestään ole mitään yhteiskunnan sivistyneistöä. Oman puheenvuoronsa alkuvaiheissa Octavius asettuu vastustamaan tätä väitettä näin lausuen:

Tietäköön hän, että kaikki ihmiset, ikään, sukupuoleen ja arvoon katsomatta, on luotu kykeneviksi ja pystyviksi ajatteluun ja arvostelukykyyn. Sitä he eivät ole saaneet onnettaren lahjana, vaan heissä on viisaus luonnostaan.

Tällä ajatuksella yksistään nousee Octavius aika lähelle voittoa minun laskuissani. Jatkossa Octavius ensin muistuttaa miten huomattavat nimeltä mainitut tiedemiehet (kaikki helleenisen kulttuurin piiristä!) ovat kuvailleet vain yhtä korkeampaa voimaa, yhtä jumalaa. Loppuvaiheessa puheenvuoroaan hän tosin huomauttaa, että kristityt ilmaisevat tämänkin asian selkeämmin ja paremmin. No, pientä itsekehua on lupa harrastaa. Joka tapauksessa ei liene ihmeempi ylläri, että Octavius perii voiton väittelyssä ja Caecilius katsoo myös voittaneensa, sillä hänkin päättää ruveta kristityksi.

En ehkä anna väittelystä edellä ihan riittävän korkealaatuista kuvaa. Esitetyt väittämät ovat yllättävän kurantteja edelleenkin. Ainakin näin merkonomiajattelijan mielestä. Tosin olen kuullut kristillisen seurakunnan kesäkahveilla, että ei pitäisi yrittää itse ajatella näit juttui, kun ei ole sitä aivorustinkia annettu. No, joo. Ihmisiähän kristitytkin ovat ja areenansa kaikilla.

Kirjassa on 133 sivua, sen lukemiseen kului minulta pari päivää.

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen kirjan olet lukenut! Tähän voisi tarttua joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo siihen on tarttua, niin pienikin on. Toisaalta voihan pienikin olla ärhäkkä, kun sille päälle sattuu.

      Poista
  2. Luin tämän osana apologetiikan kurssia. Vaikea aihe sillä filosofinen pohdinta ei ole oikein minun juttuni. Tuo lainaotteesi tuo mieleeni USA:n perustuslain kaikkien ihmisen tasa-arvosta. Mielenkiintoista, että tämä on löytänyt toisenkin bloggaavan lukijan käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin pikaisesti kurkkia sitä USA:n perustuslakia, mutta en saanut silmiini tuonsävyistä otetta. Sen sijaan YK:n ihmisoikeuksien julistus alkaa sillä "kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina". Eihän se ihan paikkaansa pidä, sillä on lottovoitto syntyä Suomessa, heh-heh!

      Poista
    2. Ehkä sekoitin USAn perustuslain ja ihmisoikeudet. :) Jotenkin vain muistelin, että siinä perustuslaissa olisi jotain, jos ei ihan yksi yhteen, niin samanlaista ajatuksenpoikasta vapaudesta ja oikeuksista. Täytyisi kai kerrata asioita, että ei puhuisi puuta heinää.

      Poista
  3. Enpä ole tätä lukenut mutta ehkä voisi...monessa näissä antiikin kirjoissa on kyllä hyvin resonanssia nykyaikaankin.

    Ja tuotahan kyllä on tapahtunut muutamankin kirjan kohdalla, että jonkun kirjan olemassaolo tiedetään muissa kirjoissa näkyvien viittauksien, sitaattien yms perusteella, mutta itse kirja on kadonnut...paitsi sitten saattaa loytyä jostain manuskriptista, mahdollisesti ihan eri henkilön nimiin laitettuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa puhellaan aika suoraan mm. siitä, että mitäs jos maailma koostuukin atomeista ja tuleeko maailmanloppu palamisen muodossa vai tulvako meidät nielee jne.

      Olikohan se eräs Menandros-nimisen uuden attikalaisen komedian kirjoittajan näytelmä (tai osia siitä) taisi löytyä sen ansiosta, että sen kääntöpuolta oli käytetty kirjanpidossa? Ainakin wikipediassa kerrotaan Oksyrhynkhoksen papyruksista, jotka olivat lojuneet Egyptissä kuivana pysyneellä kaatopaikalla hiekan suojissa. Tuli tänä aamuna mieleeni, että onkohan esim. Topeliuksen ja muitten vastaavien vaikuttajien jälkeen jääneet paperit käyty tarkasti läpi, ettei jossain välissä sattuisi olemaan kadonneita asiakirjoja, jotka ovat vain sinne unohtuneet. Vatikaanin kirjaston läpikäyminen taitaa olla kanssa aika haasteellinen homma.

      Poista
    2. Joo, luulisin että Vatikaanin kirjastoa on käyty läpi systemaattisemmin, mutta jossain keskiajalta tai kauemmin toimineissa luostareissa voi hyvinkin jossain nurkassa lojua koodeksillisia tiesmitä josta kukaan ei tiedä mitään...

      Poista
  4. Täälläkin yksi merkonomiajattelija :) No, hyvä tietää tuokin jo ennalta, että menestys voi ottaa aikansa, jos ajattelee apologiaa ryhtyä harjoittamaan. Teoriassa kiinnostava tällainen kirja noin vanhalta ajalta. Eri asia sitten, onko tämä hyvinkin raskaslukuinen, vaikka ohut toki on. Itselläni on hyllyssä kirkkoisä Augustinuksen Tunnustukset. En muista, eliköhän hän joskus 300-400-luvulla vai miten. Kerran vuosia sitten aloitin Tunnustuksia, mutta ainakin sillä kertaa taisi tulla muita inspiraatioita, kun se jäi kesken. Kiinnostaisi kyllä yrittää joskus uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan minua hämmästyttää miten rohkeasti ja selkeästi ja monipuolisesti kristinuskoa tässä koetellaan, vaikka mennään kyllä aika ronskeihin heittoihinkin. Ei tunnu yhtään raskaslukuiselta, kirja on alun esittelyä ja lopun rauhoittavaa sovintoa lukuunottamatta vuoropuhelun muodossa, niin että ensin puhuu Caecilius, sitten kehätuomari vähän huomauttaa hänelle vyön alle lyömisestä ja sen jälkeen Octavius vastaa tuttavansa väitteisiin siinä järjestyksessä kuin ne on esitetty. Suomennos toimii myös varsin hyvin vaikka joissain kohdin tulivat vähän Ikuiset kertomukset mieleen, en tiedä miksi.

      Augustinus on jäänyt minulta lukemati, pitää katsoa milloin Confessiones eteen putkahtaa.

      Poista
    2. Augustinuksella on vankat faninsa, mutta täytyy myöntää että itse en oikein ihastunut Tunnustuksiin kun niitä luin, ei ole keveimmästä päästä. Herran elämäntarina on tietysti mielenkiintoinen ja sen verran klassikkoasemaa on että kyllä se tutustumisen arvoinen on (mutta ne viimeiset luvut voi hyvin skipata).

      Muuten näissä antiikin aikaisissa kristillisissä kirjoittajissa on jonkin verran vaihtelua, mutta löytyy ihan kiitettävän paljon selkeästi ja napakasti asiansa ilmaisevia kirjoittajia...

      Poista
    3. Pitääpä kulkea välillä silmät auki, jos sattuu vastaan köpöttelemään kiinnostavaa luettavaa antiikin hemmoilta. Olisi kyllä hyvä lukea Lutheristakin. Hiljattain oli tv:ssä hieno dokumentti, jossa piispa Jari Jolkkonen vieraili Lutherin kotiseuduilla, jututti uskontotietäjiä ja kertoili loput itse. Naulasiko Luther teesit kirkon oveen vai ei, tuntui jäävän vähän epävakaalle pohjalle.

      Poista