Anna Krogerus (s. 1974) kirjoitti vuonna 2007 Kajaanin kaupunginteatterissa kantaesitetyn näytelmän Kuin ensimmäistä päivää. Luin sen.
Krogeruksen näytelmä sijoittuu Lepolan Hoitokotiin, joka on vanhemmille kansalaisille tarkoitettu majoitus- ja hoitolaitos. Näytelmän keskeinen henkilö Ritva työskentelee Lepolassa perushoitajana. Näytelmä kertoo hänen kuormittavasta työstään sekä vanhusten elon ehtoosta kremppojensa, muistojensa ja toistensa pitkäkestoisessa seurassa. Muuta henkilökuntaa edustavat osastonhoitaja Seikku ja sairaanhoitaja Minna. Lepolassa on myös kaksi siviilipalvelusmiestä Mara ja Kaide. Lisäksi sinne saapuu näytelmän alussa työllistettynä Adam, tummaihoinen maahanmuuttaja Sudanista.
Lepolan asukkaat on rajattu katsojalle sopivaan määrään, lähinnä neljää heistä kuullaan eniten, 95-vuotiasta Taimia, muistinsa hukannutta 80-vuotiasta Untoa ja hänen ikätovereitaan Marttaa ja Toivoa, jotka ovat aviopari. Näitten hahmojen lisäksi näyttämöllä piipahtaa muutamia sivuhenkilöitä. Ryhmän jäseniin on katsojan paljon helpompi tutustua, kun ryhmä rajataan näin suppeaksi, toisaalta henkilöitä on syytä olla enemmän kuin yksi tai kaksi, jotta ryhmän dynamiikkaa saadaan kuvattua. Ainakin lukiessa nämä jutut toimivat oikein mainiosti, varsinkin kun hahmot on toisistaan eriyttävästi tyylitelty.
Ritva on näytelmän hyvis katsojan silmissä. Oman elämänsä hän sen sijaan uhraa tekemällä muittenkin työt. Synnin palkka on kuolema, mutta Ritvankaltaisten maanpäällinen valtakunta on sitä luokkaa, että Vihtahousun kupliva järvikin kelpaa sen jälkeen porealtaaksi. Ritva on leski, hänellä on aikuinen, kehitysvammainen poika, Arvo, joka aloittelee ryhmäkodissa asumista sopeutumisjakson jälkeen. Lepolan henkilöstö lienee vahvasti alle mitoitusten, palattuaan vapailta Ritva saa tehdäkseen ympäripyöreän päivän. Koska näytelmä kertoo ajasta ennen hoitajalakkoja, ovat juonessa mukana myös leikkaustoimet. Kyseessä on duunarinäytelmä, jossa runsaat komedialliset osuudet laupiaasti pehmentävät taakkansa alla taapertavan päähenkilön osaa. Eikä sitä osaa useimmiten helpota työtovereitten dynaamisuus. Ritva uskoutuu Taimille näytelmän keskivaiheilla seuraavasti:
Kakskytviis vuotta mä oon tehny tätä työtä, tehny työtä ja huolehtinu Arvosta. Että jos vielä tän viikon jaksaa ni sitte, jos kesään vielä jaksaa ni sitte. Mikä se on se sitte? Entäs jos sitä ei ole olemassakaan? Jos ei koskaan tulekaan mitään toisenlaista, aina vaan tätä samaa. Päivät vierii ohi ku junan vaunut ja minä en pääse kyytiin.
Kirjassa on 113 sivua. Luin sen tänään.
Pidän Anna Krogeruksen näytelmistä. Ilmeisesti hänellä on aina humaani sanoma ja lämmin ote henkilöihinsä.
VastaaPoistaNyt tulee mieleen Rakkaudesta minuun, jossa pienen Sylvian yksinäisyyttä oli musertavaa katsoa. Näin sen Kouvolan teatterissa. Tuntuu, että olisin nähnyt jotain muutakin, mutta en ainakaan tätä, mistä kerrrot.
Rakkaudesta minuun lienee Krogeruksen tunnetuin näytelmä, jota en ole nähnyt enkä lukenut. Halusin valita tämän hoitoalaa kuvaavan näytelmän monesta syystä.
PoistaMuuten vasta tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että näytelmän Unto, joka on kirjailija, yli kaksikymmentä romaania julkaistuna, tuo vielä hoitajalle kuin kustannusjohtajalle uusimman käsikirjoituksensa, hän on kirjoittanut muistikirjansa täyteen omaa nimeään. Tämän voi nähdä näytelmän kirjoittajan itsekritiikkinä tai sitten voi vaikka ketjukolaajakin ajatella sisältyisikö siihen vinkki siitä, mitä sitä omalla blogillaan haluaa korostaa.