Laura Latvala: Tuulien talo

Laura Latvala (1921 – 1986) kirjoitti vuonna 1963 julkaistun kaunokirjallisen työpäiväkirjan Tuulien talo. Kirjassa Latvala kertoo omista ajatuksistaan toimiessaan lääkärinä Siilinjärvellä sijainneessa Harjamäen mielisairaalassa. Päiväkirja kattaa ajan 20.7.1962 – 17.7.1963. Päiväkirjansa merkintöjä Latvala kartutti yön hiljaisina hetkinä päivystävän lääkärin huoneessa, Hiljaisuuden talossa, kuten hän runoilee, jossa linnut saarnaavat, tuulien urut soivat.

Kuten tuli mainittua, kerronta on kaunokirjallista, välillä lääkärin työ väistyy ja tilalle astuvat Shakespeare, Tšehov, Kierkegaard ja muut elämän kuvaajat. Loppupuolella kirjaa mietin, että Latvalahan tarkastelee sairaalan eloa näköalapaikaltaan kuin Meursault parvekkeeltaan ja pian hän kirjoittaakin näkemyksiään Camus’n kirjoista. Myös tapa, jolla sairaalaa kuvataan, on jumalaisen komediallisuuden saattelema: sairaalan osastot jakautuvat Latvalan mielestä kolmeen tasoon, jotka ovat Inferno, Kiirastuli ja Taivas. Taivastasolla on käytetty rauhoittava lääkitys tavoittanut tuohon maailmanaikaan halutun tuloksen, niin jotta jos ei olisikaan rauha maassa, niin Taivaassa sitten on. Voiko sellaista hoitoa nimittää parantamiseksi vai olisiko tainnuttaminen paremmin paikallaan, vastaan: olisi. Latvala sen sijaan mainitsee paranemisprosentin olevan 80 luokkaa. Ehkä kotiuttamisprosentti voi ollakin niin korkea? Latvala välillä ihmettelee, mitä tehdä kroonikkopotilaille, kun aina vain uusia potilaita tulee taloon. Mutta kuten todettu kaunokirjallinen teos. Samaa tyyliä kuin vaikka Paavolaisen synkät yksinpuhelut, joita en ole lukenut, mutta kuuntelin kuunnelmasarjana. Tätä kirjaa luin eilen pitkät matkat ääneen, voisin ihan hyvin tarjoutua lukijaksi äänikirjaan, jos tästä sellainen väsättäisiin. Tavoittelin luennassa jotain Erkki Luomalan kaltaista äänellistä syvyysvaikutelmaa, sillä teksti on parhaimmillaan pohdiskelevan runollista ja ansaitsee värikylläisen tulkinnan.

Harjamäen sairaala oli kuin kaupunki maalaiskunnassa. Latvala kertoo vastuullaan olevan tuhannen ihmisen hoito. Myöhemmin Latvala muistaa, että lääkäreitä on talossa kymmenen. Tämä vähäsen suhteuttaa asioja. Kerran Latvala toteaa, että meillä on paljon hyviä hoitajia täällä. Sen lähemmin hän ei tätä henkilöstöryhmää kuvaile. Potilaista sentään Latvala kertoo enemmän ja aina ymmärtämyksellä. Siilinjärven kunnasta hän huomioi soraharjut, joitten hän mainitsee olevan jääkauden töitä. Myös tuleva apatiittilouhos saa maininnan. Kirkko kunnaallaan on kuin jumalan kämmenellä. Syvä suppa kirkon vieressä jää huomiotta. Yksityiskohtaisesti Latvala kuvailee sisätiloja maalaistalosta, jossa vieraili Pielavedellä.

Että hienosti on kirjoitettu tämä kaunokirjallinen päiväkirja, varmaan tekijänsä näköinen. Liitän tähän häntään pienen katkelman kerronnasta:

Mikä on joukon alitajunta? Osastoilla on joskus äärettömän levotonta. Tuntuu, että se lähtee jostakusta potilaasta ja säteilee ympäristöön, kunnes kaikki ovat levottomia. Sitten taas voi olla aikoja, että on rauhallista, oikein kodikasta. Tällä lienee yhteyttä ilmanpaineeseen ja täysikuuhun, moni on sen huomion tehnyt. Jäittenlähdön aika on pahinta, silloin riivaa levottomuus niitäkin, jotka muuten ovat suhteellisen tyyniä.

Jäitä lähössä, Pohjois-Kallavesi.

Minulla on jossain kuva missä erästä Harjamäen sairaalan rakennusta puretaan kaivinkoneella, mutta en nyt löytänyt sitä, niin olkoon tuo jäittenlähtökuva siitä eistä.

Kirjassa on 174 sivua. Lopusta löytyy sivistyssanaluettelo. Lukaisin muutamassa päivässä.