Anna-Maija Ylimaula: Taskulolita

Anna-Maija Ylimaula (s. 1950) kirjoitti vuonna 2003 julkaistun hauskasti pienikokoisen novellikokoelman Taskulolita. Se sisältää 17 taitavasti kerrottua novellia. Uskaltaudun kirjoittamaan sanasen jokaisesta kirjan novellista.

Maailman ihanin asia. Rapsakka avaus, jossa puhutaan naimisesta eikä tarkoiteta avioliittoa.

Il Papan kakku. Paavin kannanotto raiskauksen jälkeiseen pilleriin kirvoittaa mieltä kääntäviä muistoja työtoverilta.

Misantrooppinen vaimo. Kotikutsujen ja iltalaukkuin ystävä saa lopultakin haluamansa, vai saako?

Tikarinpisto. Unohtajan aika on pitkä.

Arastus. Tavataanko uudelleen ja tavataanko se joka haluttiin tavata?

Firenzen kaunein poika. En ollut edes ajatellut että Michelangelon David = Vanhan testamentin Daavid. Katselin Daavidista tehtyjä taideteoksia wikipediasta, Caravaggion ja Gustave Dorén versiot vaikuttivat vastaavan edes suunnilleen omia mielikuviani.

Taskulolita. Hieno kertomus, jonka pommi on piilotettu loppuun.

Petetty. Todelliselta tuntuva miekka on lävistänyt kertojan rintakehän kahvaa myöten. Tuskaan löytyy oululainen ratkaisu. Lopuksi kynttilänpätkää.

Hiiri-ihmisiä. Nuorten nörttien maailmaan sijoitettu Steinbeck-päivitys.

Ystävän kuolema. Ystävän kuoltua saa murheeseen murtua toisen ystävän seurassa.

Suusta sylkäisty. Lapsettomuusklinikan geenisakset kuiskivat hiljaa.

Avaintodistaja. Kaupunkiasuja altistuu turhien purojen solinalle ja murhien havainnalle.

Hirtetyt enkelit. Kuusenkoriste-enkeleille on ripustusnaru disainattu kaulan ympärille, tämä symboloi novellissa naisen asemaa miesten maailmassa. Pidän loppusanoista:

Bachin Jouluoratorio soi suoraa huutoa enkeleiden suusta.

Promootio. Naisimmeinen tohtorinhattuineen saa runokäärön nuorelta jumalalta. Runon ekan säkeen: ”Kuolemattomista jumalista suloisin on Eros” muunsi lukunäköni siten, että Eroksen tilalle vaihtui aamuruskon jumalatar runosorminen Eos. Vaikka eiköhän minulle riittäisi pelkkä Seos.

Jouluikoni. Upea jouluinen tarina.

Ylistyksiä arjen asioille. Novelli nostaa esille kivoja ja tärkeitä asioja. Kuten villapaidan ja talvisen pimeän, joihin molempiin voipi kääriytyä.

Kesä ja Caravaggio. Kertomusta talonmiehen pestistä Rooman pohjoismaisessa taiteilijatalossa voisi helposti pitää muistelona, mainitseehan kertoja oman kirjansa Papintyttö. En olisi sijoittanut tätä novellia kirjan loppuun vaan vaikkapa Jouluikonin. Ymmärrän kyllä että Rooma on tehnyt vahvan vaikutuksen taiteilijaan.

Helsingin Sanomien haastattelun mukaan (katkelma haastattelusta löytyy Oulun kaupunginkirjaston nettisivuilta) Ylimaula on proosansa tyylistä todennut: ”Vanhempi polvi odottaa [laveampia] tarinoita, mutta uskon nuoremman televisiopolven pitävän lyhyemmästä kaunokirjallisuudesta.”

Tämä toteamus sopii erinomaisesti Taskulolitan novelleihin ja vaikka en olekaan kuin kymmenisen vuotta kirjailijaa nuorempi, lukeudun ilman muuta tähän televisiosukupolveen ja varmasti juuri siitä syystä tykkäsin kovasti näistä tarinoista.

Taskukokoisessa kirjassa on 150 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä.