Kirsti Manninen ja Jouko Raivio kirjoittivat vuonna 1994 julaistun tekkariromaanin Kuolema Ylioppilastalolla, alaotsikoltaan Salapoliisiseikkailu Helsingissä syystalvella 1872.
Lukemani tekkari on kirjoitettu kahden kertojan taktiikalla, kertojina ovat serkukset Matilda ja Johannes. Johannes opiskelee oikeustiedettä ja asuu vuokralaisena Matildan vinttikamarissa. Onnettomien sattumien summana Johannes joutuu Ylioppilastalolla suomalaisten merkkimiesten kunniaksi vietetyn riemujuhlan ryyppäjäisten yhteydessä pidätetyksi lainopillisen tiedekunnan siviilioikeuden dosentin murhasta. Kuolleena laulusalin taffelipianon alta löytynyt Westman oli svekomaani, kun taas Johannes tietty fennomaani. Ryyppäjäisissä oli sattunut ja tapahtunut muutoinkin hämäriä yhteenottoja miesten ja jopa nk. tarkastusnaisten välillä.
Tekkarissa kuljeskellaan ympäri Helsinkiä ja vaikka tiettyjä paikkoja joskus kuvaillaan vähän tarkemmin, ei sellainen kuvailu muutu puisevaksi. Kaiken kaikkiaan romaani on kahden osaavan kirjoittajan laatima. En ole varma, ovatko vuorovetona kirjoittaneet, niin että Manninen olisi kirjoittanut Matildan osuudet ja Raivio Johanneksen osuudet. Tyyli pysyy samankaltaisena kaiken aikaa. Ehkä voimakkaammin eriävät tyylit olisivat piristäneet kerrontaa, mutta nyt on synnytetty tasalaatuinen muhennos, jota on helppo lukea.
Tornion DekkariNetti -palstalla kerrotaan, että edellä kuvailemallani vuorovedolla olisivat kirjoittaneet. Siellä myös mainitaan ajankuvaa historiallisesti paikkansapitäväksi. Sen verran tähän on sanottava, jotta kun kohtalokkaat juhlat järjestettiin kirjan alusta löytyvän mainoslehtisen mukaan keskiviikkona 30. päivänä tätä kuuta, niin seuraavan päivän kerrotaan myöhemmin olleen lyhyt marraskuinen päivä. Netistä löytämäni vuoden 1872 kalenterin mukaan ainut 30. päivä ja keskiviikko oli lokakuussa, joten sitä seuraava päivä olisi kyllä lokakuun 31. päivä. Tämä ei tietysti sulje pois mahdollisuutta, että lokakuun viimeinen päivä voisi tuntua marraskuiselta. Olen siis Tornion DekkariNetin kanssa lujasti samaa mieltä. Kuulemma Manninen ja Raivio ovat tehneet kuusikin tällaista historiallista tekkaria, joissa on samat kertojahahmot ja sitä tehen sitten sama kerrontatekniikka.
Tekstinäytteeksi minä akateemisesti sivistymätön ja muutoinkin villiluontoinen hahmo olen valinnut Yliopiston kirjastoa kuvailevan kohdan. Tuota kirjastoa olen kahdesti mennyt katsomaan sisältäpäin, mutta molemmilla kerroilla minut on ohjattu ulos. Viime kerralla sanottiin, että ohjataan varmaan jatkossakin.
Yliopiston kirjasto, joka valtakunnan parhaana kirjakokoelmana oli ylioppilaiden ja heidän opettajiensa lisäksi myös minun ja Emman kaltaisten säädyllisten ja hyvämaineisten kaupunkilaisten käytettävissä, oli talvisaikaan auki vain muutaman tunnin, sillä tulipalon pelossa siellä ei ollut sen paremmin kaasu- kuin muutakaan valaistusta.
Jos minä olisin kuulunut tämän tekkarin kirjoittajiin, olisin lisännyt tähän tekstin ”haloo onks valoo”. Se olisi tosin poikennut kirjan tyylistä jonkin verran, mutta niin kai minäkin poikkean Yliopiston kirjaston vahtimestaajien mielestä.
Kirjassa on 256 sivua. Lukaisin sen noin viikossa. Isänpäiväviikonloppuna lukeminen jäi muutaman siivun osaan.
Niin, taitaa nykyään olla yliopistojen kirjastot suurelta yleisöltä suljetut? Tai ainakin muistelen, että enää ei annettaisi kirjastokorttia talon ulkopuolisille. Sotii kyllä mielestäni yliopistojen sivistyksen velvoitetta vastaan. Joku paremmin tietävä korjatkoon, jos olen väärässä.
VastaaPoistaMinä en tiedä paremmin. Joskus ovat entiset "työtoverit" ihmetelleet Kuopion kirjastossa mitä minä siellä teen, kun kerran asun Siilinjärvellä, ikään kuin omistaisivat itse sen kirjaston. Sama tunne tulee Yliopiston kirjaston suhteen. Alko kaikille, kirjastot yksille.
PoistaJos lie se Alkokaan kaikille.
PoistaKävin katsomassa että Helsingin yliopiston kirjaston kortin saa aikuiset joilla on kuvallinen henkilötodistus ja katuosoite Suomessa, ja haahuilla siellä kai saa ilman korttiakin...
VastaaPoistaOlen tämän lukenut ja joitain muitakin osia sarjasta joskus vuosia sitten (koko sarjaa muistaakseni en), muistelen kyllä sympaattisina historiallisina dekkareina (joskin tuota juonikoukkua että Johannes oli keskeinen epäilty ratkottavaan rikokseen, ja alkoholilla oli usein osuutta asiaan, muistelen käytetyn sarjassa useammin kuin kerran...)
Yliopiston kirjastoon en ole vielä kahdella yrittämällä päässyt haahuilemaan, minulle on sanottu, että tämä on vain tutkijoille ja käännytetty heti portilla ulos. Luultavasti minut käännytettäisiin jokseenkin joka paikasta ulos, jos jokin syy keksittäisiin, niin että kirjastot vain myötäilevät muun maailman näkemyksiä. Suvaitsemattomuudesta siinä ei tietenkään ole kysymys, sillä olen ihan kantasavolainen. Kotimaisiahan saa olla suvaitsematta.
PoistaMitä historiallisten tekkarien sarjaan tulee, noudattanee samankaltaisena säilyvä juoniasetelma sitä ajatusta, ettei lypsävätä lehemää kannata tappaa. Ja kun on noin sympaattinenkin vielä.
Jouko Raivion väitöskirjalla on muuten vetävä nimi "Serenadi G-ruudissa". Käsittelee - sikäli kuin käsitin - Jerry Cotton -lehtisarjan kautta kirjallisuuden kustantamoitten vaikutusta siihen, mitä luettavaa lukevalle yleisölle on tarjolla. Siinäkin muuten puhutaan "portinvartijateorioista".