Vuonna 1977 syntynyt Vilja-Tuulia Huotarinen sepitti runot vuonna 2009 julkaistuun kokoelmaansa Iloisen lehmän runot. Ne runot minä siitä kokoelmasta juuri lukaisin. Ihan vain läpilukaisin, en alkanut tarkastaa yhteyksiä muuhun maailmankirjallisuuteen, kunhan nyt vain luin. Noin puolet kokoelman runoista luin ääneen omasta mielestäni hauskasti eläytyen prima vista. Iloa ensi silmäyksellä. Meillä oli kotona vain minä ja kissat. Toinen kissoista liukeni paikalta, sillä se oli jo saanut hairball-naksut. Vanhempi kissa, joka nukkuu öisin vieressäni, on tottunut minuun ja se kellahti selälleen olohuoneen sohvalle nukkumaan.
Halusin lukea tämän runokirjan, koska pidän mystisen ulkokohtaisella tavallani lehmistä. En ole omistanut lehmiä, enkä edes ole hoitanut niitä koskaan. Maalla asuessani sain ilokseni seurata tien toisella puolen, noin sadan metrin päässä kuhnehtineita naapurin hiehoja kesälaitumella. Joskus postilaatikolla käydessäni juttelin niille ja ne tulivat kuuntelemaan minua. Luulivat kai minuakin runoilijaksi. En uskaltanut koskettaa niitä koskaan. Joskus lehmät hyppäsivät sähköpaimenlangan yli ja kävelivät maantiellä, ne saattoivat katsella meidän kukkapenkkiäkin, mutta jättivät sen rauhaan. Eräänä yönä salamoi ja ukkosti. Kammotti katsella miten suojattomat hiehot juoksentelivat laitumellaan taivaallisten leimahdusten valaisemina. Äitini tykkäsi nuorena lehmistä ja yksi lehmä tykkäsi äidistäni niin kovasti, että läksi hänen luokseen piikkilanka-aidan läpi ja repi siinä itseään pahasti. Tämä tapahtui sota-aikaan, mutta uskon äidin kertomuksiin tältä osin.
Nämä Lempäälän runoilijan runot ovat kokoelmana sellaista kevyttä keskisarjaa. Raskaitakin aiheita ne sisältävät, mikä on runoille keskimäärin tyypillistä, mutta käsittelytavassa on siinä määrin hurttiutta, että se keventää kerrottua. Lehmärunoissa on laitumenläheinen tunnelma ja vahva navetantuoksu. Toisaalta kevennystä synnyttää myös kukkean runollinen elämän & kuoleman kuin myös surun & ilon aihepiiri. Höyhensarjaan tässä ei sentään nousta, lehmärunoista sinne suunnistaa minua koskettanut Holly Golightly, jonka alusta pieni, vain hieman yli puoli runoa pitkä näyte:
Kun muut ryskivät tiheikköjen läpi
kullanruskea lehmä seuraa minua pienten puiden välistä,
ei poikkea polulta. Holly Golightly on ikiaikaista heimoa, kapea ja kevyt,
joskus pelkään että se menee ukkosen mukana, unohtuu sateeseen,
ottaa myrskyn hentojen lapaluidensa päälle pelkästä lähimmäisenrakkaudesta.
Runot ovat oikeasti nimeämättömiä, vain osioilla on nimet. Sen sijaan lehmillä on erikoiset, ulkomaanelävien nimet niin kuin Gilda ja Jennifer ja Prinsessa A. Minulle nimistö synnyttää vaikutelman maatilan tyttösestä, joka etsii mielikuvituksen kautta glamouria eloonsa lypsykarjatilalla. Laajana osiona käsitellään myös kädestälukijan tointa ja tuumailuja. Runoilija vaikuttaa epäilevän kädestälukijan tietoja. Pitääkö hän povausta hömppänä? Minun mummoni mummo oli povannut matkustavaisille junassa seuraavasti: ”Siul o hyvä käs, kääntyy suuhu sekä perseehe!” Näissä runoissakin koetellaan sormien taipuisuutta, niitten etäisyyttä toisistaan, sormien väriä. Kämmenestä saattaa löytyä koukeroa tai sammakko, joka voi olla kuollut tai elää vielä. Usein runon loppuun on piirretty viimeisen säkeen kautta kuin huutomerkki, joka muuttuu kysymysmerkiksi, johon joku lukija voi jäädä miettimään vastausta. Nämä runot muistuttavat mielestäni juuri sitä eloisaa monologia, jolla minä nämä ääneen lukaisin.
Kirjassa on 69 sivua. Lukaisin runot parissa päivässä.
Huotarisen runoja voisi kyllä lukea. Tykkäsin kovasti hänen kirjastaan Valoa valoa valoa, ja niin tykkäsi joku muukin, sillä se sai Juniori Finlandian 2011. :)
VastaaPoistaChapeau kun kirjoitat erikoisista aiheista ja kehällisistä kirjailijoista! Lehmät on kyllä hienoja olentoja. Minulla oli lapsena lemmikkilehmä nimeltään Manteli: se antoi lypsää ja katseli minua kauniisti. Holly Golightly taas tuo mieleen teoksen, jota en ole oikein pystynyt ymmärtämään: mikä on Aamiainen Tiffanylla pointti? Ehkä en ole vielä kypsä sitä ymmärtämään.
VastaaPoistaNo, nytpä ovat olleet opettajat samaan aikaan kommentoimassa! Ajattelin kokeilla Huotarisen runoja, kun en ole varma jaksanko tietokirjoja nyt lukea. Hän on toimittanut myös teoksen Taskunovelleja, sen lainasin. Finlandiakin voisi maistua, mutta liettualainen votka on halvempaa.
VastaaPoistaMinä olen pitemmän aikaa ihaillut lehmiä, voi sanoa että olen tykännyt niistä, mutta välimatkan päästä. Manteli on hieno nimi lehmälle, oikein lehmällinen. Lehmästä tulee mieleen lehto, lehvä, leppeä ja leveä. Ja tietysti lempeä. En ole jaksanut katsella sitä Tiffany's-elokuvaa muuten kuin vähän alusta ja lopusta. Ei haittaa vaikka se siihen minun osaltani jäisikin. En myöskään ymmärrä miksi ihmeessä pitäisi kiinnostua joistain kuolemaantuomituista murhaajista ja heidän järjettömästä teostaan. No, ehkä se ei tähän yhteyteen kuulukaan, vaikka Capoteen kyllä.