Rosa Liksom: Unohdettu vartti

Rosa Liksom, Tornionjokilaaksosta maailmalle ponkaissut kirjailija, kirjoitti vuonna 1986 eka kertaa julkaistun novellikokoelman Unohdettu vartti. Luin sen, kun olin lainannut kirjastosta kääntöpokkarin, joka sisältää novellikokoelmat Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti ja kun tuli tämä Yhden yön pysäkki jo lukaistua, niin sitä tehen sitten.

Voisiko näitä novelleja luonnehtia kulmikkaiksi? Mitenkä niin kulmikkaiksi, saattaa joku ihmetellä, nehän nyt ovat niin halkinaisia kuin olla ja voi. Onhan näissä kumminkin se erityisyys, että maisemankuvaus on usein kaunista, hyvin kaunista, kun taas ihmisten annetaan kuvailla eloaan liioitellun karulla tyylillä ja vielä murteella! Tuli mieleen brasilialainen anekdootti: Kun Jumala tahtoi luoda kauneimman seudun maan päälle, hän loi Brasilian, mutta katsokaa millaisen paskan kansan hän pani sitä asuttamaan! Kuulin tämän jonkun urheilukisan aikana tv:stä. Vaikkei näissä Liksomin novelleissa käväistäkään Brasiliassa, tuntuisi tuon anekdootin perusjuoni soveltuvan puheena olevien novellien Tornionjokilaakson kuvauksiin. Joku voi sanoa, jotteivät novellien ihmiset ole mitään paskoja – myönnän jokulle oikeuden sanoa näin.

Toinen kulmikkuus sisältyy nähdäkseni siihen, miten nämä novellit pitäisi oikein ottaa vastaan. Tietysti jokainen kirjailija toivoo, jotta riemusta kiljuen ja hurraata huutaen, mutta tarkoitan nyt sitä, jotta onko lukijan suhtauduttava näihin novelleihin kuvauksina totisista tapahtumista vai vinoilevana vastineena sille perinteelle, jossa pohjoisen väen eloa kuvataan myyttisen ankeana. Tämä jää minulle epäselväksi. Periskoopilla kulman takaa katsominenkin olisi minulle helpompaa kuin varman vastauksen löytäminen Liksomin puheena olevain novellien tarkoitusperään. Tietenkin ne voi lukea pelkästään tarinoina ja ainoastaan siihen minä taisin tällä kertaa yltää.

Osa novelleista sijoittuu jonnekin maailmalle, ne eivät oikein koskettaneet. Näistä Tornionjokilaakson novelleista muutama oli ihan koskettava ja monessa muussakin oli annettavansa minulle. Novellit ovat nimeämättömiä, ne on sisällysluettelossa mainittu alkusanojen perusteella. Parhaiten pääsin kannuksille novelleista Leena oli tiskaamassa rasvaisia aamiaislautasia ja Toisena joulunpyhänä hääty alkaa ajahmaan heiniä. Tykkäsin myös novellista – Mie olen pillut jättäny tässä elämässä. Myös ensimmäisenä oleva novelli Mulla on huono moottorikelkka sisälsi koskettavan kuvauksen nuoren mieshenkilön elämästä. Aika usein kyse on miehen vaikeudesta rakastaa naista tai ylipäätään löytää nainen jota rakastaa. Moottorikelkkaansa tyytymätön mies kärsii jonkinmoisesta seksuaalisesta ahtaumasta, jota ei saa sisällään avattua. Samantapaiseen jamaan on ajautunut heiniä pakkasessa kuskaava mies. Hän syyttää itseään alhaisesta seksin harjoittamisesta ja naisen tahraamisesta. Leena sen sijaan joko ymmärtää tai ei ymmärrä hyvän päälle, joka tapauksessa Taunon ja Leenan seksuaaliset halut jäävät vaille yhteistä toteutumista. Pillut jättänyt mies tavoittelee nirvanaansa luopumalla seksin ajattelustakin, hän alistaa itse itsensä kidutuksen kaltaiselle ehdollistamiselle päästäkseen irti sietämättömästi kiusanneesta nautinnonhalustaan.

Liksom käyttää usein minäkertojaa ja merkittävän usein tämä minäkertoja on näissä novelleissa mies. Tämä ratkaisu on tavallaan hyvin tätä päivää, mutta se vaati minulta lukijana jonkin verran totuttelua, varsinkin kun novellit ovat varsin lyhyitä, niin että niitten maailmaan ennättää hädin tuskin mukaan ennen loppua. Olen kumminkin sitä mieltä, että parempi kun nämä ovat lyhyitä kertomuksia eikä niitä ole alettu ahtamaan romaanin sisään, jolloin selkeys olisi hukkunut kuin härkä suolampeen.

Siinähän sitä oli taas juttua. Kokoelmassa on sivuja sisällysluetteloineen 144 sivua. Aloin viime viikolla lukemaan tätä kovalla höyryllä mutta sitten iski fullstoppi. Katselin urheilua ja elokuvia ja eilen ja tänään sain pääosan luettua.