Andrei Makarevitsh: Kiehtova päihdeoppi

Vuonna 2005 julkaistu kirja Занимательная наркология sisältää Andrei Makarevitshin, tunnetun venäläisen lauluntekijän ja suositun Mashina Vremeni -yhtyeen pitkäaikaisen johtohahmon, ajatuksia alkoholista ja muistakin päihteistä. Kirja on jaettu lukuihin, joissa käsitellään eri alkoholilaatuja ja muitakin alkoholinkäyttöön liittyviä ilmiöitä. Jokseenkin jokaisen luvun lopusta löytyy lääkäri Mark Garberin laatima kommenttiosuus, jossa hän tutkii kutakin Makarevitshin puhtaan omakohtaisesti käsittelemää aihetta historian ja lääketieteen näkökulmasta. Näin ollen kirjalla on oikeastaan kaksi kirjoittajaa enkä tahdo väittää, että kaikki mielenkiintoiset jaksot sisältyisivät yksinomaan Makarevitshin osuuksiin. Kirja ilmestyi suomeksi vuonna 2013. Suomennoksen laati Veli-Pekka Makkonen, tosin luvun Vodkasta, joka ilmestyi jo vuonna 2008 Idäntutkimus-julkaisussa, suomensi Toimi Huttunen.

Vaikka kirja saattaakin lukeutua etupäässä viihdekirjallisuuteen, löytyy sen ennakkoluulottoman pohdiskelevasta asenteesta myös rutkasti aineksia kulttikirjaksi asti. Makarevitsh korostaa, ettei hän kirjoita alkoholismista vaan alkoholin nauttimisesta:

Tiedättekö mikä erottaa juopon alkoholistista? Juoppo tietää, että juopotellessaankin hän ikään kuin iloitsee. Ja iloitseekin.

Alkoholisti muistelee, että iloa on joskus ollut. Ja ryyppää sen odotuksessa. Mutta sitä ei ole. Ja jatkaa ryyppäämistä. Turhaan! Jatkaa ja jatkaa. Ei mitään! Sairaala, lääkärien hyiset kädet, onania, kuppa, kuolema.

Tajuatteko, mihin viittaan?

(Vodkasta)

Alkoholin nauttiminen näyttäytyy Makarevitshin puheenvuoroissa sosiaalisena tapahtumana, juhlahetkenä, estojen poistajana tai ihan vain aterian yhteydessä nautittaessa.

Lääkäri Garber taas kertoo, että ihmisen elimistö valmistaa luontaisesti itsekin alkoholia. Elimistö pyrkii pitämään alkoholitason matalana. Joissakin tilanteissa tasot saattavat kuitenkin nousta ilman alkoholin juomista. Esimerkkinä tällaisesta Garber mainitsee syvämietiskelyn, joka hänen mukaansa johtaa syvään rentoutumisen tilaan. Garber korostaa tästä huolimatta niitä vaikutuksia, jonka transsiin johtavat rytmiset ääniaallot saavat ihmisolennossa aikaan. Minulle juohtui tästä mieleeni muinainen työtoverini, joka yhdessä lopputilirahoja ryypätessämme kertoi diskomusiikin saavan hänellä joka solun sykkimään. Minä kavahdin tuolloin diskomusiikin tahdissa sykkiviä soluja, mutta tämän kirjan mukaan asiassa voi olla jotain perää.

Hämmästyttävä ja kiehtova on luku Sovellettua magiaa, jossa Makarevitsh kuvaa alkoholia käyttäessä aikaansaamiaan sääolojen muutoksia. Makarevitsh arvelee kyenneensä torjumaan hirmumyrskyn Japanissa ryyppäämällä keskittyneesti isomman porukan kanssa. Lääkäri Mark Garber, joka itsekin osallistui tähän hirmumyrskyn torjuntaan, vahvistaa, että pilvet todella hajaantuivat. Syitä hän ei käy arvailemaan. Joka tapauksessa Garberkin yhdistää mielellään taiteellisen luovuuden muinaiseen shamanismiin, johon taas kuului erilaisten päihdyttävien aineitten käyttö.

Kirjan lopuksi Makarevitsh käsittelee huumausaineitten käyttöä. Garber on perehtynyt tähän asiaan lääketieteen näkökulmasta hyvinkin ennakkoluulottomasti ja mainitsee kalifornialaisista tutkijoista, jotka ovat löytäneet epäfarmakologisia menetelmiä tietoisuuden muutoksien ja laajenemisen aikaansaamikseksi. Ajatus näissä lienee se, että kun elimistö asetetaan fyysisesti uudenlaiseen tilaan erilaisen rasituksen tai virikkeiden kautta, elimistö itse muuttanee omaa kemiaansa tilanteen mukaiseksi. Garber kirjoittaakin:

Kaikilla huumeilla on vastineensa elimistössä.

Kirjassa on 115 sivua ja lueskelin sitä muutaman päivän.