Powered By Blogger

lauantai 27. joulukuuta 2014

Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo

Nigerialainen Amos Tutuola (1920 – 1997) kirjoitti vuonna 1946 englanniksi romaanin The Palm-Wine Drinkard and his dead Palm-Wine Tapster in the Dead's Town. Romaani julkaistiin vuonna 1952. Vuonna 1963 ilmestyi Reijo Tuomen laatima suomennos nimellä Palmuviinijuoppo ja hänen kuollut palmuviininlaskijansa kuolleiden kylässä.

Koska en tiedä, en ala lähemmin arvailla millaista juomaa palmuviini mahtaa olla. Ilmeisesti jossain määrin juovuttavaa kumminkin. Heti kärkeen on silti todettava, että tässä romaanissa palmuviini tai juopottelu eivät ole tarinan aihe vaan pikemminkin toiminnan liikkeelle paneva tekijä. Kertoja on itse palmuviinijuoppo, hän lienee varakkaan perheen poika, joka keskittyy elämässään palmuviinin juomiseen. Hänen isänsä järjestää pojalleen mahdollisuuden toteuttaa tätä kutsumustaan lahjoittamalla pojalleen ison palmuviljelmän (560.000 puuta) ja taitavan palmuviininlaskijan hoitamaan vaadittavat järjestelyt. Kaikki on aluksi tosi hyvin, kunnes palmuviininlaskija kuolee. Pojalle koittavat kuivat ajat, mutta hän murtautuu tästä tyhjyyden tilastaan ja päättää lähteä etsimään kuollutta palmuviininlaskijaansa, sillä hän on kuullut, etteivät ihmiset kuoltuaan heti menekään suoraan taivaaseen. Käynnistyy satumainen matka, jolla palmuviinijuoppo saa kokea monet ihmeet ja kummat. Tahattomalle lueskelijalle kummat saattavat näyttäytyä vieläkin ihmeellisempinä.

Minun oli pakko kurkistaa olisiko Wikipedia saanut selvitettyä tämän mystisen teoksen taustoja ja aihelmia tarkemmin. Wikipedian artikkelissa arveltiin teoksen pohjautuvan jotenkin jorubojen kansanuskomuksiin. Samoilla linjoilla oltiin kirjan takakannessa. Lienee siis uskottava näin olevan. Kuitenkin näissä tarinoissa näytettiin suunnistavan sentapaisessa kuvitelmien ja uskomusten maastossa, joka toi minun mieleeni milloin Odysseian, milloin paroni von Münchhausenin ja jopa kotoisen Kalevalamme. Etsiessään juomanlaskijaansa palmuviinijuoppo joutuu suorittamaan mahdottomalta tuntuvia tehtäviä, joista hän selviytyy neuvokkuutensa avulla. Kerronta on tarinoivaa, tuntuu kuin lukisi ylöskirjoitettua sadunkertojan puhetta, joka pulpahtelee vaikeasti tulkittavia ja paikoin ristiriitaisia väittämiä. Näytteeksi pieni katkelma, jossa pohditaan jatkaako matkaa vai ei:

Mennä takaisin oli vaikeampaa ja mennä eteenpäin oli vaikeinta, joten lopulta päätimme lähteä jatkamaan matkaa.

Romaanin tyylistä vielä semmoista, että takakansi mainitsee surrealismin. Tätä kautta voi tietysti lähteä haarukoimaan kirjoittajan tarkoituksia hänen ”hämätessään” lukijaa kansanomaiseen puhekielisyyteen viittaavalla kerronnallaan. Mihin tämä haarukointi sitten johtaa, ainakaan minua ei paljon mihinkään, mikä sopinee yhtä hyvin surrealistisen kuin sadunomaisen tekstin tulkintaan. Hämäryys, joka pitkin syksyä on ympäröinyt meitä, ei tämän kirjan myötä minun osaltana hälvennyt. Luultavasti tämä ei siis olekaan viimeinen luettavani juopottelukirjallisuuden saralta.

Kirjassa on 137 sivua. Aloitin lukemisen ennen joulua, jatkoin tapanina ja saattelin sen loppuun tänä aamuna.

7 kommenttia:

  1. Jatkoksi juopottelujuttuihin tarjoan linkin (http://raitistumiskokemuksia.blogspot.fi/2014/12/vaimo-loukkaantui-ja-meni-aikaisin.html) jatkokertomukseen, jonka melko kauan sitten löysin kuulun professorin Alf Rhenin suosituksesta ja olen tarinaa sittemmin seurannut. Sen käänteet kertovat vavisuttavasta alan asiantuntemuksesta. Vai mitä sanot?

    VastaaPoista
  2. Minä lukaisin linkkaamasi blogin tuoreimman kirjoituksen ja silmäilin paria muuta. Äkkiä vilkaistuna kirjoittajan asenne vaikuttaa alkoholinkäytönvastaiselta, vaikka toisin esitetäänkin. Mutta pitäisi varmaan lukea kaikki kirjoitukset ennen kuin käyn esittämään mitään varmaa mielipidettä.

    Minua kiinnostaa se, mikä alkoholissa kiinnostaa. Jos alkoholi kerran on niin turmiollista, miksi sitä kumminkin niin viljalti käytetään?

    Tietenkin tässä blogissani kerron lähinnä lukukokemuksistani. Niistä raportoinnin suhteenkin yritän säilyttää illuusion vankkumattomasta rehellisyydestä.

    VastaaPoista
  3. Tuo tarjoamani linkki hämmentää, koska se tuntuu julkiripiltä. Mihin kirjoittaja pyrkinee? Olen melkoisen ymmälläni myös Alf Rhenin innostuksesta, jota en itse tavoita. Ehkä tilitys joskus ilmestyy kirjana. Silloin tekstiin ehkä osaisi asennoitua niin kuin kovista kokemuksista kummunneisiin teoksiin yleensä.

    VastaaPoista
  4. Tavallaan se on julkinen ripitys. Ketjukolaaja on oikeassa alkoholinvastaisuudesta joka koskee kirjoittajan omaa elämää. Kiitos Lissu kun olet uskollinen lukija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mukaa kuin pohdinta jatkuu kirjoituksissa esitetyt asenteetkin varmaan tulevat tutkailleeksi asiaa monelta kantilta. Toivon, että jossakin vaiheessa voit käsitellä myös niitä seikkoja, jotka ovat omalta osaltaan saaneet alkoholin näyttäytymään vetovoimaisena ja toisaalta myös niitä seikkoja, jotka ovat sysineet käyttäjää alkoholin käytön pariin.

      MInulla on lapsuudesta kokemusta AA:sta, jonka ajatus taitaa olla se, että tänä päivänä en juo. En ole ihan vakuuttunut siirtyykö pohdinta alkoholin suhteen missään vaiheessa viholliskuvaa laajemmalle.

      Poista
  5. Läheinen ystävä, joka oli kuolla toiseen haimatulehdukseen 2000-luvun taitteessa, totesi muutaman Raitistumiskokemuksia-tekstin luettuaan kirjoittajan asiantuntijaksi. Sittemmin tämä ystävä ei ole ottanut tippaakaan viinaa, mutta ahmii joskus vaikkapa suklaata. Ja pohtii itseään.
    Alan tavoittaa kirjoittajan pyrkimykseksi päästä perille juopon itsekeskeisyydestä ja kekseliäisyydestä saada yhä uusia hörppyjä, kunnes...

    VastaaPoista
  6. Tavoitteeni on auttaa ihmisiä ymmärtämään mitä alkoholisti ajattelee. Itsekeskeisyys ja kekseliäisyys, kyllä. Omista arvoista luopuminen ja sen itselleen selittäminen vaatii melkoista taitoa valehteluun.

    VastaaPoista