Powered By Blogger

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Herta Müller: Matala maa


Romanian saksankieliseen vähemmistöön kuuluva Herta Müller (s. 1953) palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2009. Luin hän tuotannostaan lyhyehkön teoksen nimeltä Matala maa. Alkuteos on nimeltään Niederungen, vuodelta 1982. Raija Jänicken laatima suomennos ilmestyi vuonna 1989.

Matala maa muodostuu lyhyistä, otsikoiduista kokonaisuuksista, joista nimikkokertomus kattaa sivumäärältään yli puolet teoksesta. Lähes kaikissa teksteissä kuvataan kylää, yleensä kyseessä vaikuttaa olevan sama kylä. Nimikkokertomuksessa kylän elämää kuvataan pienen tytön näkökulmasta. Tyttö kuvaa huvituksista niukkaa, työntäyteistä ja maanläheistä elämää. Kyläläiset tekevät työtä päivästä toiseen pelloilla, kasvimailla, kodeissa. Vanhempien asenne lasta kohtaan on ankaran kasvattava, neuvoja sataa ja kuritustakin aika ajoin. Tyttö väsää itselleen nukkeja maissintähkistä ja leikkii isää ja äitiä hiljaisen naapurin pojan kanssa, jota hän sättii kotona oppimillaan nimityksillä.

Kirjoittajan asennetta pikkutyttökertoja ehkä pehmentää, mutta yleisesti ottaen kuvauksen sävy on pessimistinen ja negatiivinen. Kauniillakin asioilla kylässä on ankea reunus. Ihmiset ovat kovia toisiaan kohtaan. Miehet juopottelevat ja naiset harjaavat kotiaan puhtaaksi päivittäin. Lapset käyttäytyvät julmasti heikompiaan kohtaan. Jumalanäidin kuva hymyilee kirkossa, mutta pappi lyö viivoittimella sormille. Ehkä osa kuvauksesta on tarkoitettu luettavaksi mustana huumorina, mutta en erityisemmin viehäty moisesta.

Müllerin teksti on runollista, en saanut sitä lukaistua ihan noin vain. Sitä paitsi tekstissä hypähdellään kepeästi asiasta toiseen, kuvaus on kuin rupattelua, jossa kerrotaan mitä milloinkin sattuu mieleen juolahtamaan. En onnistunut aina löytämään johdonmukaisuutta käsiteltävien asioitten sommitelmasta. Näyte, josta saa kuvan tekstin aihelmista:

Kävelen kadulla ja sinne se vasarointi kuulostaa tikkojen koputukselta. Aidat heittelevät kaikua toisilleen. Kävelen aitojen keskellä. Ilma värähtelee, ruoho värähtelee, tummat luumut huuruavat puihin. Ja on keskikesä ja tikat lepattelevat kylässä. Ja äidillä on vielä kädet millä raataa, ja isoäidillä on unikkonsa ja hän ottaa tuskin enää askeltakaan talossa, ja isoisällä on lehmänsä ja naulansa, ja isällä on vielä eilinen humalansa, ja tänään hän ottaa uuden.

Jos kotiseutu tuntuu ankealta ja ahdistavalta, olisi ihan kiva lukea tekstistä jotain toivon kajastusta, jonkinlaisen ulospääsyn mahdollisuus tekisi terää. En tiedä mistä mahtaa johtua se, että itäisen ja keskisen Euroopan entisistä kansandemokratioista kertovat muistelot tuppaavat olemaan yksipuolisen negatiivisia sävyltään. Voiko se johtua siitä, että juuri sen tyyppisiä kirjoja käännetään suomeksi? Vai eivätkö entisten sosialistimaitten ihmiset uskalla kuvata niitä hyviä asioja, joita heidän elämäänsä on sisältynyt? Pitäisi varmaan etsiä luettavakseni kirjoja, jotka on kirjoitettu sosialismin kultakaudella. Ehkä sieltä löytyisi sekin lapsi, joka sosialismin jälkeen viskattiin pesuveden mukana pois!

Kirjassa on 137 sivua ja lukaisin sen sanotaan vaikka parissa päivässä.

21 kommenttia:

  1. Ei varmaan uskalleta kuvata positiivisesti, tai sitten sellaiset eivät saa julkisuutta.
    Törmäsin tuohon ajatteluun juuri yhdessä dekkarissa, siis siihen, että voittajat kirjoittavat historian. Tietysti myös "muoti" vaikuttaa. Jos julkaistaan lähinnä negatiivisia kaikki myös kirjoittavat sellaisia.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän auvoisia kuvauksia löytyy. Niistä puhutaan oikeaoppisina sosialistisen realismin helminä. Yhtään esimerkkiä en oitis muista. Herta Müller edustaa tyystin eri näkökulmaa systeemin puristuksessa. Tuloksena syvällistä elämän ehtojen tulkintaa ainakin niissä kirjoissa, jotka olen häneltä lukenut. Matalaa maata en tunne.

    VastaaPoista
  3. En ole tietääkseni lukenut mitään romanialaista enkä tutustunut maahan muutoinkaan. Muutama vuosi sitten olin lentomatkalla, jossa oli välilasku Romaniassa, ei edes poistumista koneesta. Lentokenttävirkailijat olivat pukeutuneet vitivalkoisiin kuin laboratoriotyöntekijät. He kulkivat kentällä robottimaisen hymyttöminä. Kaikki näytti harmaalta ja alakuloiselta. Olin tyytyväinen, kun kone nousi taas taivaalle ja kohteemme ei ollut Romania vaan Bulgarian aurinkorannat, jotka vaikuttivat kutsuvilta Romanian lentokenttäöepisodin jälkeen.
    Tuo runollinen tyyli vetää minua puoleensa, tiedä vaikka lukisin.

    VastaaPoista
  4. Nyt olen saanut blogiini kolme hienoa kommenttia lukemastani kirjasta! Kiitokseni teille Serentis, Lissu ja Marjatta! Tämäntyyppinen kommentointi kirjoista on minun mielestäni juuri sitä mitä kirjakeskustelulta toivoisin ja odottaisin. Kaikki keskustelijat eivät ole samaa mieltä keskenään, eivät välttämättä edes itsensä kanssa. Sellaista minä nimitän keskusteluksi!

    Serentis on blogitekstini kanssa samoilla linjoilla arvellessaan, ettei aina uskalleta julkaista muuta kuin negatiivista (eli tässä tapauksessa yleisesti hyväksyttyä näkemystä edustavaa) kerrontaa. Hän tuo myös esille muodin. Negatiivinen asenne elämään, maailmaan, ihmisiin saattaa olla todellakin muotia, joskin otaksuisin että nykyään positiivisuuskin menettelee.

    Lissu arvelee (tosin rivien välistä lukien), että sosialistinen realismi tarkoittaisi samaa kuin propaganda? Tässä Müllerin teoksessa kritiikki osuu omaan elämänpiiriin eli Banaatin saksalaisväestön asuttamiin kyliin. Tosin kirjassa irvaillaan myös sosialistisia maatalouskombinaatteja. Mutta koska kirja on julkaistu jo vuonna 1982 eli sosialismin kultakaudella, ei arvostelu ole tietenkään voinut suoraan kohdistua Romanian poliittiseen järjestelmään. Hiljattain teema-kanavalla esitettiin Christian Mungiun käsikirjoittama, useamman ohjaajan episodielokuva Tarinoita kulta-ajalta. Tykkäsin sen humoristisesta lähestymistavasta kovasti. Tämä Müllerin kirja tuntui sen sijaan enemmänkin masentavalta. Olisi ollut edes rakkaustarina siinä sivussa, niin se ehkä olisi antanut kerrontaan virtaa!

    Marjatalle sen verran, että Romaniaa ja Bulgariaa en osaa sen kummemmin vertailla, kun en ole käväissyt edes kummankaan lentokentällä. Molemmat ovat suuren, historiallisen menneisyyden maita, jotka tunnen lähinnä dokumenteista ja muutamasta draamaelokuvasta. Äitini kävi joskus Bulgariassa lomalla ja minäkin olen asiaa harkinnut, mutta lennot lähtevät Helsingistä klo 7 aamulla, joten meiltä Savosta sellaiselle reissulle lähteminen on vaikeaa. Mutta asia on hautumassa. Mielestäni Müllerin Matala maa ei sittenkään niinkään kerro Romaniasta valtiona paljon mitään, ehkä sen vuoksi se on voitukin julkaista, vähemmistön elämän ankeuden kuvaaminen on jopa saattanut sopia sosialistiseen ajatukseen ja puhua yhdenmukaisen kulttuurin puolesta.

    VastaaPoista
  5. Entisestä Itä-Saksasta kirjoittavilla on monesti samanlainen ankeustyyli, joten kai ne muistot ovat negatiivisia. Elokuvissa on kyllä värikästäkin ja positiivista nostalgiaa. En nyt saa kaivelluksi muististani mitään esimerkkiä, mutta tiedän nähneeni useita itäblogin maiden elokuvia, joissa kuvataan aina aurinkoista, kiireetöntä lapsuutta ja aikuisten hölmöilyjä erittäin humoristisella tyylillä. Palaan kertomaan, jos muistan.

    Bulgaria on ollut halvin aurinkolomapaikka. Sinnehän minä pakenin muutaman kerran kylmien kesien ankeutta Varnan Kultahietikolle tai Sunny Beachille, joskus yksin koko perheestä, koska toiset tarkenivat uida Suomessa. Bulgarian lentokenttä tuntui länsimaiselta Romanian "pohjoiskorealaisen" tunnelman jälkeen, mutta kyllä sielläkin oli itäinen laiskahko tyyli palvelussa verrattuna esim. Turkkiin, jossa ollaan luontevan ystävällisiä.
    Kuhmosta lähtiessä oli sama ongelma aikaisten lähtöjen suhteen. Junamatkat ja yöpyminen, joskus yöpymiset mennen tullen, Suomessa maksoivat enemmän kuin viikon loma äkkilähdöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä haittaa lainkaan vaikka kertoisit elokuva- tai kirjavinkkejä, joissa Euroopan kansandemokratioitten elämää kuvattaisiin myönteisessä valossa. Itse kävin vain kerran, muistaakseni juuri vuonna 1982 Leningradissa (ja Viipurissa). Huomasin tietenkin, että elämä oli niukkaa ja vanhanaikaista, mutta hengissähän nuo ihmiset siellä vaikuttivat olevan ja lienee selvää, että niistäkin oloista on löydetty omat suloiset puolensa.

      Äitini taisi käydä myös Bulgariassa vuonna 1982 ja juuri siellä Kultahietikolla. Minua hämmästytti tuolloin, että sieltä oli mahdollista tehdä muutaman päivän reissu Istanbuliin linja-autolla. Lähialueyhteistyö on siis toiminut muuallakin kuin Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

      Poista
    2. Ne elokuvat, mitä muistelin, olivat kaikki tsekkielokuvia. Kerroin vain miehelle, mitä leffassa tapahtuu ja hän muisti kaikki. Milos Formanilta Musta Pekka ja Palaa, palaa! sekä Jiri Menzelin Tarkoin vartioidut junat. Näitä on tullut telkkarissa useampaankin kertaan, olet saattanut nähdä.

      Poista
    3. Noista kolmesta en ole nähnyt elokuvaa Musta Pekka. Katselin siitä tietoja ja voisi olla ihan kiva nähdä! Tarkoin vartioidut junat minulla on digiboxin kovalevyllä, se on hieno, mutta kertoo kyllä Toisen maailmansodan ajasta. Jostain syystä en erityisemmin innostunut Palaa, palaa! -elokuvasta, monet ovat kyllä siitä pitäneet. Tsekkoslovakian elokuvatuotannon helmiin lukeutuu myös animaatiosarja Pat ja Mat. Pitäisi tilata se itselleen.

      Ehkä huomattavimmat sosialismin ajan kuvauksista ovat mielestäni Krzysztof Kieslowskin tv-sarja Dekalog (Kymmenen käskyä) ja niinikään puolalainen komediallinen tv-sarja Mies nelissäkymmenissä. Itä-Saksan elämästä kertoi dokumenttielokuva Leben in Wittstock, ohjaana näköjään Volker Koepp. Olen tässä muutaman vuosikymmenen toivonut lukevani itäsaksalaisen Christoph Heinin romaanin Vieras, ystävä (1985). Tähtäimessäni ovat nimenomaan kirjat ja elokuvat, joissa elämää sosialismin ajan kotimaassa kuvattaisiin keskittymättä sen kummemmin sosialismin piikittelyyn.

      Poista
    4. Joo, ymmärrän. Totta, onhan se satiiri mukana kaiken aikaa näissä leffoissa, joskus kirpeämpänä, joskus lempeästi tarkasteltuna. Missä tahansa sosialistiseen maahaan sijoittuvassa kirjassakin, vaikka pääteemana olisi rakkaus, tulee tärkeänä sivuteemana systeemin arvostelu, ainakin niissä, mitä hatarasti muistelen.
      Systeemi on tuottanut aiheen, josta ei päästä irti.

      Mielenkiintoinen etsintä sinulla. Pistetään mietintämyssyyn.

      Poista
    5. Täydentäisin vielä sillä huomautuksella, että ehkäpä suomeksi on käännetty nimenomaan niitä kirjoja, joissa tätä sosialistisen järjestelmän arvostelua esiintyy? Ehkä on ajateltu niin, että hyvien asioitten esiintuominen kirjoissa tai elokuvissa olisi automaattisesti propagandaa? Muistelen, että monet paremmista sosialistimaitten elokuvista, joita tv:ssä esitettiin, kuvasivat Toista maailmansotaa tai sitten muita vieläkin kaukaisempia historiallisia tapahtumia. Esimerkiksi Tsekkoslovakiasta taidettiin tuoda Suomeen lastenelokuvia, joissa seikkailtiin vanhoissa linnoissa ja kerrottiin kuninkaista ja prinsessoista yms.

      Jos siis oletetaan kuten usein on ajateltu asiain olevan, että voittajat kirjoittavat historian, voisiko olla myös niin, että voittajat myös kääntämättäjättämispäätöksillä vaikenevat oman näkemyksensä kanssa vastakkaiset mielipiteet kuoliaiksi?

      Poista
    6. Tuo juolahti minullakin mieleen. Englanniksi käännettynä tietty sama juttu.
      Sosialistimaista on kyllä ihania lastenkirjoja ja tv-ohjelmia, mm. itäsaksalainen Nukkumatti ja tsekkiläiset Myyrä-kirjat, jotka ovat paljon rauhallisempia kuin Disney-kohellukset.

      Poista
    7. Joo, Myyrä ja Nukkumatti ja professori Balthasar ja Umka-karhu ja Nalle Luppakorva ja mitä näitä nyt lienee itäblokin mailta animaatioita.

      Poista
    8. Ne ovatkin ihania! Paitsi Umka-karhu ei kuulosta tutulta.

      Poista
  6. Nykyään Romania on, ainakin Ruotsissa, pinnalla vain kerjäläisten takia. Televisiossa on dokkareita, joissa Romania näyttäytyy aivan valtavan kurjana paikkana. Ja osa katujen kerjäläisistä tietysti on myös tosi kurjannäköisiä, tietysti. Katsoimme vasta poikani kanssa kaupungissa kerjäläistä, joka oli pukeutunut todella tyylikkäästi, paljon tyylikkäämmin kuin me itse (siihen ei tosin paljon tarvita). Kun tulimme ulos kaupasta, sama kerjäläisnuori istui kaupan eteisessä näytepihakalustolla (Biltema) pelaamassa älypuhelimella. Ei sellaista kerjäläistä näytetä missään medioissa, paitsi jos halutaan tehdä juttu huijarikerjäläisistä.

    Kun kerroit kirjan kirjoitusvuoden, aloin miettimään, että ehkä se on jonkinlainen arvosteleva allegoria. En tunne taaskaan minkään muun maan kirjallisuutta ja historiaa ja niiden yhteyttä, kuin Espanjan. Yhdellä kirjallisuuden kurssilla tutustuimme kirjallisuuteen, joka arvostelee Francon hallintoa. Kaikki on peitetty tarinoihin niin, että ne voi lukea aivan toisenlaisia kurjuuden kuvauksina, jos ei tiedä, mitä etsiä. Lupaan kääntää ja blogata jonkin oman kirja-analyysini syksymmällä, kun Francon kuolemasta tulee kuluneeksi 40 vuotta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin katsellut dokumentteja Romanian kulkukoirista ja hylätyistä teollisuuslaitoksista ja ihmisten näköalattomuudesta ja matkoista siirtotyöläisiksi Romaniasta Espanjaan. Etsiskelenkin tässä kirjoja ja elokuvia, joissa sosialismin aikaa kuvattaisiin neutraalissa tai myönteisessä valossa, siis taidetta, joissa sosialismin kätketty arvostelu ei olisi pääosassa.

      Olenhan minä lukenut Slawomir Mrozekin satiirisia lyhyitä tarinoita, joissa peitellysti ivataan sosialistista järjestelmää. Myös Stanislaw Lem, joka varsinaisesti kirjoitti scifi-tarinoita, kuvaa kirjoissaan sellaisia ulkoavaruuden yhteiskuntia, joitten rakenteissa voi helposti havaita totalitarististen järjestelmien piirteitä ja kritiikkiä.

      Joskus ei näistä minun kirjoituksistakaan huomaa mistä minä niissä kaiken kaikkiaan kirjoitan, miten sitten käännöskirjallisuudestakaan?

      Poista
    2. Minä olen lukenu Lemiä viimeksi niin nuorena, että en muista tuollaista. En ehkä osannut silloin vielä ajatella sitä niin.

      Poista
  7. Tämä on yksi hienoimipia novellikokoelmia mitä olen lukenut, mutta olen pitänyt muistakin Herta Müllerin kirjoista, kuten vaikka Ihminen on iso Fasaani ja Sydäneläin. Sen sijaan tänään en halunnut tavata itseäni, ei uponnut yhtä hyvin.

    Kyllä elämä Romaniassa oli sellaista, että jos jostain pienestäkin asiasta joutui alaikäinen antamaan itsensä 'virkalijalle' ja sai samoin kuin Stalinin järjestelmässä pelätä etttä kuka vain kavaltaa vaikka vitsistä, ja se oli sitten 25 vuotta, niin ei siitä mitään ilokirjoja kirjoitettu. Olen lukenut niin paljon näistä monien isä aurinkoisten diktatuureista, että ymmärrän olla onnellinen siitä, että meillä on läntinen demokratia. Tosin sekään ei tuo kaikille nopeasti auvoa ja ihmiskaupaa kukoistaa. Ajelimme keväällä 2013 kohti Itävaltaa ja valitsimme yllättäen pätkän Tsekkiä. Maisemat kauniit kuin mikä, mutta miten niistä nauttia, kun tienvarsilla oli puolialastomia tyttöjä, tuskin 15-vuotiaita, itseään myymässä. Sain vielä kuulla myöhemmin, että suurin osa on siellä sutenöörin pakottamana, joten kyllä kyttäys jossain mielessä jatkuu. Toisaalta on maita, joilla menee nyt hyvin. Entisiä diktatuureja. Albania, Slovenia, Kroatia ja Slovakia tekee nousua myös. Syksyllä ajamme Itävaltaan Krakovan kautta ja piipahdame tapaamassa tuttuamme Slovakiassa, joka onkin tosi kiinnostavaa.

    Minusta Müller sai Nobelinsa ansiosta. Hän on upea runoprosaisti, joka kirjoittaa rankoista ja tosista asioista. Ei musta muuta väittämällä valkoiseksi muutu, eikä kaunistelu herätä uhreja henkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen käytin kahvissani vaalennusainetta, nyt olen jo pitempään juonut mustana. Kyllä mustan saa näyttämään valkealta (mit Sahne?) ja varsinkin valkean mustalta, mutta maailmassa taitaa yleisemmin löytyä monenmoista värivivahdetta näitten lisäksi.

      Olen niin vähän matkustellut, etten tunne Romanian ja muitten entisten sosialistivaltioitten oloja sosialismin ajoilta, enkä juuri sen jälkeenkään. Käsittääkseni tämä lukemani Müllerin teos on fiktiivinen. Arvelen kirjailijan käyttäneen liioittelua ja yleistämistä asiansa ilmaisemiseen. Samalla tavalla liioittelua saattaa olla nuoret tytöt myymässä itseään kauniissa maisemissa, jos sitä ajattelee kuvauksena jostain maasta? Muistaakseni Penjami kertoi blogissaan jotain vastaavanlaisista pestuumarkkinoista piipahdettuaan automatkalla Italiassa. Vaikka olihan sekin entinen diktatuuri.

      Poista
  8. Onhan nuo Müllerin kirjat raskaita - iloa on vähän tai se on kätketty taitavasti. Toisaalta hän kuvaa kyllä syvästi sitä ahdistavaa ilmapiiriä. mikä Romaniassa vallitsi kommunismin aikana. Müllerin tekstiä pitää "lähilukea" eikä kiirettä saa pitää. Jos tuolta ajalta haluaa jotain kaunista kokea Romaniasta, niin voi kuunnella Romica Puceanun ihanaa mustalaismusiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole mitään erityisempää Romania-hinkua. Luin tämän Müllerin kirjan, koska sinä taisit huomauttaa jonkin viime kesän kirjoitukseni muistuttavan Herta Müllerin tekstiä. En ollut sitä ennen huomannut koko kirjailijaa. Tämä kirja oli lyhyin minkä löysin ja varmaan lyhyyden ansiosta jaksoin sen loppuun saakkaa lukaista. Kirjan pessimismistä tuli mieleen Aksel Sandemosen Pakolainen ylittää jälkensä, joka jäi minulta kesken juuri kirjassa kuvattujen toistuvien kehnojen kokemusten vuoksi. Kun joku niin juurta jaksaen alkaa luetella kaiken olevan pielessä, synnyttää se minussa epäilyksen, että ehkäpä kaikki ei olekaan pielessä, mitähän se yrittää peitellä...?

      Georghe Zamfir, lieneekö ollut Romanian pan-huilisteja?

      Poista
  9. Olen palauttanut mieleeni erään kirjan, jossa sosialismin loppuvaihetta kuvataan kauniisti ja haikeasti, Danielle Krien, Vielä joskus kerromme kaiken. Saksat yhdistyvät ja idässä ollaan ymmällään lännen ihmeiden edessä. Lämmin yhteisöllisyys ja joutilaisuus ovat jäämässä taakse ja hektinen yrittäminen astuu tilalle.
    Romaanin henkilöiden pelko uuden edessä ei ole aiheeton. Kyllä kapitalisimi on tuonut sosialistimaihin myös paljon huonoa mukanaan, mm. Leenan mainitsemat prostituoidut.
    Vielä yksi ihana tsekkoslovakialainen animaatio, Rosvo Rudolf, kertojana Jukka Virtanen. Tämä oli meillä koko perheen suosikki, kun lapset olivat pieniä.

    VastaaPoista