Parit libretot

Lukaisin tänään kaksi oopperalibrettoa. Toinen teksteistä oli tullut tutuksi kuunnelmana, toisesta tiesin vähemmän kuin oletin. Joka tapauksessa aika vähällä lukemisella näitten kanssa selvisin. Käyn libretot läpi lukujärjestyksessä.

Lauri Kokkonen: Libretto oopperaan Viimeiset kiusaukset, säveltäjä Joonas Kokkonen, ensiesitys vuonna 1975.

Viimeisten kiusausten libretto on kirjamainen, siitä löytyy kuvia oopperan esityksestä käsittääkseni Savonlinnan oopperajuhlilta. Mukana on Timo Mäkisen kirjoittama kuvaus säveltäjä Joonas Kokkosen (1921 – 1996) musiikista sekä kirjoitus kirjailija Lauri Kokkosesta (1918 – 1985), joka kuuluu käyneen keskikoulunsa Kuopion Yhteiskoulussa. Kokkonen kirjoitti oopperan libreton näytelmänsä Viimeiset kiusaukset pohjalta. Näytelmän kantaesitys oli vuonna 1959. Tämän lisäksi kirjassa on emerituspiispa Olavi Kareksen (1903 – 1988) laatima uljaan runollinen kirjoitus Paavo Ruotsalaisesta, oopperan keskushenkilöstä, savolaisesta herätysliikkeen kulttihahmosta. En malta olla poimimatta muutamia lauseita Kareksen kirjoituksesta tähän näytteeksi:

Hän oli valittu ase Suomen kansaa varten sen pitkällä korpivaelluksella.

- - -

Ja Raamatustaan hän ennen muuta löysi Jumalan salaisuuden, Kristuksen.

- - -

Hän vaikutti usein karkealta ja hiomattomalta, jopa tylyltä.

- - -

Syvissä vesissä hän sai kahlata viimeiseen asti.

(Poimintoja Olavi Kareksen tekstistä: Paavo Ruotsalainen – erämaan profeetta)

Kirjassa on samat tekstit suomeksi, ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi. Tosin suomen- ja ruotsinkielisenä ei löydy kuvausta, joka englanniksi on otsikoitu Paavo Ruotsalainen – A Historical Introduction. Kirjoituksessa selvennetään mm. oopperan tapahtuma-aikaan vallinneita oloja. Luulenpa että monet muutkin kuin minä olisivat mielellään lukeneet sen suomeksi, vaikka menihän tuo englanniksikin. Koska koko oopperan tekstiosuus on neljällä kielellä, on luettavaa siis huomattavasti vähemmän kuin kirjan satakunta sivua saattaisi antaa otaksua. Vain harvoissa kohdin kehtasin vertailla käännöksiä alkuperäistekstiin.

Itse oopperan tarina on aika rankka. Se kertoo 1800-luvun alun kovista oloista, jotka vaativat veronsa myös Paavon perheessä. Toisaalta pääpaino on koko ajan Paavoa painostavissa itsesyytöksissä. Hänellä on syytä soimata itseään perheensä jättämisestä oman onnensa nojaan, kun hän perheenpäänä on viipynyt matkoillaan levittämässä Jumalan sanaa. Ooppera käynnistyy Paavon kuolinvuoteelta, mutta pääasiassa kerronta soutaa unenomaisissa kamppailuissa, joissa Paavo käy läpi elämäänsä läheistensä kautta ja puntaroi kai sitä, onko saarnatouhussa ollut mieltä.

Toisena luettavana minulla oli Kalevi Ahon (s. 1949) ooppera Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet, valmistumisvuosi 1995/1999. Säveltäjä Ahon libretto perustuu Juha Mannerkorven samannimiseen kuunnelmaan vuodelta 1969. Kuunnelma oli minulle tuttu entuudestaan, se teki minuun vahvan vaikutuksen, kun sen joskus 1970-luvulla kuuntelin.

Oli mielenkiintoista ja ehkä hieman yllättävääkin todeta, miten tästä libretosta löysin viittauksia vain muutama päivä sitten lukemaani Juha Mannerkorven runoon ”Että he kaikki yhtä olisivat”. Tästä esimerkkinä seuraava katkelma:

Sen ainoan yön olin tosi, olin yhtä,

me kaikki minussa, hän minä,

potilaat sairaalassa, kuolevat ja

eloon jäävät,

me kaikki, sinä yönä.

Mutta minä valehtelin.

Minä olinkin vain minä,

enkä jaksanut yksin.

Kuten näytteestä huomaa, on teksti hyvin runollista. Tarina kertoo sairaanhoitajattaresta, joka hyppää sillalta jokeen ja hukuttautuu. Eikä tämä ole mikään spoilaus vaan asia tehdään täysin selväksi heti alussa. Hukuttautunut nainen on oopperan kertoja. Hän käy läpi elämäänsä ja tarkastelee myös mitä tapahtuu hän kuoltuaan. Nainen ajelehtii joen pohjalla lojuvaan romuautoon, sen etupenkille. (Auton merkkiä ei kerrota.) Mannerkorven kuunnelman pohjalta on kuulemma valmistunut 1970-luvun alussa monologinäytelmä, jota Eeva-Kaarina Volanen on esittänyt. Minulle kuunnelma jäi mieleen osaksi siinä esitetyn musiikin ansiosta, joten olin vähän hämmästynyt, kun huomasin, että Kalevi Aho on halunnut ikäänkuin säveltää koko homman uusiksi. Ehkä Ahokin on innostunut erikoisesta aiheesta? Mannerkorpi on käsitellyt teemaa hallitusti, aiheen raskautta hälventää naisen kauhistelematon kerronta. Lisäksi mukana on suloinen poikahahmo sekä naaratessaan rupattelevat poliisimiehet, jotka paitsi keventävät, myös laventavat tapahtumien kuvausta.

Oli mielenkiintoista havaita miten lyhyillä libretoilla on mahdollista tehdä kokonainen ooppera. Ahon libretossa on tiiviisti painettua tekstiä vain kaksitoista sivua.

Huhtikuun lopulla kokeilin itse kirjoittaa oopperalibreton omasta aiheestani. Kun näihin vertaa niin kyllä siitä minun tekstistäni taisi tulla korkeintaan operetti. Vaikka niin se lienee kuten sanovat, että operettia ei synny rikkomatta hiljaisuutta?