Moottoritiestä vielä pari asiaa

Aikaisemmassa, moottoriteitten kauneutta ylistävän kirjoitukseni kommenttiosiossa tulin intoutuneeksi suoltamaan sanaruuhkamaisen vuodatuksen kokemastani moottoritieinnostuksesta. Liitän sen kommenttini tähän, sillä tänään tajusin ettei se siinäkään vielä kaikki ollut:

Valtimossa vieraillessani tässä taannoin tulin huomaamaan, että sellaiset ennenvanhaiset soratiet, joissa savi tinkii pintaan ja sitoo kivet tiiviisti tiehen kuin asfaltti, ovat omalla tavallaan hyvin viehättäviä nekin. Se mitä en oikein tyydyttävästi kyennyt edellä olevassa raportissani välittämään, on nimenomaan jotain sellaista, että tie ei ole vain tie vaan se mitä on tien ympärillä synnyttää omalta tärkeältä osaltaan vaikutelman tiestä. Nuo kuvatkaan eivät kykene avaamaan sitä tunnelmaa, joka syntyy sateisella tiellä vesisumun keskellä kun edessä aukenevat mystiset metsiköt ja kumpuilevien peltojen takana häämöttävät valtavat mainoskyltit. Puut, pensaat, kukat, sillat, taukopaikat ja kuntien vaakunat vaihtuvat silmiemme edessä kuin sinfonisen virtauksen mukanaan kuljettamat muumipeikkojen huonekalut. Ja kaiken tämän pitää samalla häthätää ja ikuisella linjakkuudella kasassa asfaltoitu ja teräksellä reunustettu hypnoottisen imaiseva linnunrata, jota kulkevat elävät ihmiset, perhekunnat matkalla johonkin, jossa jokin heitä ehkä odottaa.

Tänäinen tajuamukseni syntyi sattumalta. Monet ihmisetkin saavat alkunsa sattumalta, joskaan en tiedä miksi minun se piti tässä mainita. Luultavasti hapuilen näitten tieasioitten suhteen jotain, josta en itse vielä ole perillä. Joka tapauksessa tänään oivalsin, että vaikutelma tiestä, joka ei ole pelkästään tie, ei synny pelkästään tien varrella olevan maiseman ja muun avaruusromun kautta vaan myös kulkijan lähtökohdasta ja määränpäästä. Tie on tärkeä keskikohta, mutta yhtä tärkeitä ovat alku ja loppu.

Tänään vaimoni läksi reissulle Visbyyseen. Vein hänet linja-autoasemalle ja jätin seurustelemaan seurueensa kanssa. Hänen matkansa moottoritiellä kohti etelää oli alussa. Minä läksin samaa tietä myöten samaan suuntaan, mutta määränpääni oli maantieteellisesti paljon lähempänä. Olin matkalla Kuopioon, jossa osallistuin 1600-luvun hengessä vietettyyn jumalanpalvelukseen Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa (ev.lut.).

Männistön seurakunnan jumalanpalveluksessa oli mukana vanhain aikain tunnelmaa luomassa gambayhtye Jaye Consort Helsinki. He soittivat musiikkiaan sivussa, joten se kuulosti vähän monolta, mutta nätiltä monolta. Oli siellä urutkin käytössä ja niillä käväisi joku soittamassa jotain vissiin Bachin muunnelmaa virrestä Jumala ompi linnamme. Sen aikana mulla tunnekontrolli petti ja rupesin kyynelehtimään. Yritin katsella ympäriinsä kirkossa ja mitä useammin katselin ylhäällä olevaa tyyliteltyä sateenkaari-spektriä ja tuli mieleen uusi liitto ja sitä sun tätä, niin eipä se olo siitä helpottunut. Eikä ollut taaskaan nenäliinoja mukana. Sormenpäillä vähän enimpiä viuhdoin sivuun. Mitä lienevät ne muusikotkin ajatelleet.

Kirkossa oli kaksi naista jakamassa ehtoollista ja lukemassa sanaa ja puhumassa. Joku taisi tuumatakin, että olikohan 1600-luvulla ja pappi itse otvaili puheessaan, että eihän tämä nyt ihan vanhan kaavan mukaan mene. Puhui hän siinä myös apostoleista ja tuumi jotenkin siihen suuntaan, että kristittyjä pidettiin alkuunsa lahkona, joka olisi viisainta nopeasti pyyhkäistä pois. Tuntuu jotenkin sopivan nykyajatteluunkin? Kirkonmenojen päätyttyä ajattelin käydä kysäisemässä asiasta papilta, mutta hän pakeni sakastiin, mikä oli varmaan fiksu veto. Minä otin siinä vaiheessa takin naulasta ja menin autolleni.

Moottoritiellä oli iso näyttö, jossa näkyy sekä ilman että tien lämpötila. Ilman lämpö oli 15 °C ja tien 33 °C. Ajattelin, miten kaukaa viisas olikaan Pelle Miljoona, joka lauloi:

Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma.

Kaupunkien valot mulle huutaa.

Tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa.

Sä olit mulle unelmaa, mutta maailma on totta.

Joku sanoo, että laulujen tekstit eivät ole runoutta vaan draamaa. Kannattaako hupsujen kanssa riidellä?

Olin ajatellut odotella Kuopiossa muutaman tunnin ja mennä sitten kuuntelemaan klavikordikonserttia sinne Männistön kirkkoon Saarijärven B-alueelle. Äkkiä syntyi kuitenkin päätös mennä kotiin syömään kanaa ja riisiä, kuten sitten teinkin. Moottoritiellä ajattelin lähinnä molempien matkojeni alkua ja loppua. Tuuli ravisteli vähän autoa, mutta itse ajomatka sujui konemaisen helposti. Kotiin palattuani soitin ensimmäiseksi vaimolleni. Hän oli Juvalla kahvitauolla.