Sama taivas eri maa – maahanmuuttajan tarina

Lukaisin vuonna 1999 julkaistun, Suomessa asuville maahanmuuttajille vuonna 1997 järjestetyn kirjoituskilpailun perusteella kootun teoksen Sama taivas eri maa – maahanmuuttajan tarina. Teoksen toimitti Laura Huttunen, alusta löytyy hänen Lukijalle laatimansa kirjoitus, jossa käydään läpi mm. julkaistujen ja palkittujen tekstien valintaperusteita.

Tekstit, jotka käsittelevät maahanmuuttajan elämäntarinaa, on jaettu kolmeen osastoon: 1. Suomeen opiskelemaan tulleet tai avioituneet, 2. Pakolaistarinat, 3. Venäläis- ja inkeriläistarinat. Kirjoittajat ovat entisen Neuvostoliiton ja entisen Jugoslavian alueelta tulleitten lisäksi Zimbabwesta, Etiopiasta, Gambiasta, Saksasta, Espanjasta, Iranista ja Vietnamista. Hieman yllätyin, ettei yhtään chileläistä ollut mukana. Kaikkiaan mukana on elämäntarina yhdeksältätoista kertojalta. Useimmat ovat kertoneet elämästään omalla kielellään tai englanniksi. Kertomukset on suomennettu kilpailun järjestäjän tilaamana.

Kaikki kertomukset ovat hyvin mielenkiintoisia. Monissa on keskinäistä samankaltaisuutta niin elämänvaiheitten kuin niitten tulkinnan osalta, mutta myös eroja löytyy.

Kaksi inkeriläismiestä kertoo alkuvaiheiltaan yhtenevän tarinan inkeriläisten karkotuksesta Leningradin alueelta Siperiaan ja vaivalloisesta paluusta kohti kotiseutuja. Monien ratkaisuun Suomeen muuttamisesta on vaikuttanut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen Venäjän pelottavan rankasti huonontunut talous. Halu taloudellisten olojen parantamiseen lienee ollut entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttaneitten ihmisten tärkein maahanmuuton syy. Kuvaukset Venäjän pienistä ja puutteellisista asunnoista tai laadultaan ja määrältään vähäisestä ravinnosta ovat sellaisia, että varmaan useimmat olisivat lähteneet tilanteen salliessa.

Entisen Jugoslavian alueelta lähtijät kertovat kaikki sodasta kauheita kertomuksia, he ovat pakolaisia, jotka ovat lähteneet pakoon julmia etnisiä puhdistuksia. Ehkä vieläkin pahempi pakkotilanne vankeusaikoineen ja kidutuksineen on ollut iranilaisen ja vietnamilaisen kertojan osana. Suomeen saapunut saksalaisnainen on asunut jo monessa maassa, espanjalaismies on löytänyt Suomesta puolison. Afrikkalaiset kertojat ovat saapuneet Suomeen opiskelemaan ja jääneet pitemmäksi aikaa.

Minua kiinnosti erityisesti maahanmuuttajien kertomus kotiutumisesta Suomeen. Kaikki eivät sitä laajasti käsitelleet, osa sen vuoksi, että saapumisesta oli kulunut niin vähän aikaa, osa taisi olla vieraskorea uudelle kotimaalleen. Jotkut kertoivat syrjinnästä.

Lähes kaikki valittivat yksinäisyyttä. Syynä yksinäisyyteen on tietysti se, että tuttavat ovat jääneet kotiseuduille, mutta myös suomalaisten tapa elää omissa oloissaan vieraita lähestymättä on vaikuttanut vahvasti. Suomi on näyttäytynyt maahanmuuttajille turvallisena, kultaisena häkkinä, ulkopuolisuus on turhauttanut kertojia. Useimmat korostavat työn saannin merkitystä. Ja useimmille työn saanti on ollut kiven takana. Joku kertoja arveli suomalaiseksi tulemisen kestävän kahden ellei kolmenkin sukupolven ajan. Olen tästä aivan samaa mieltä. Kaikki muutot ovat stressin paikka, saati sitten kotimaan vaihtaminen. Koti-ikävä on tunne, joka seuraa kaikkia muuttajia. Venäjän Karjalasta muuttanut Irena Kallio kuvaa omia tunteitaan seuraavasti:

Monen vuoden kuluttua selvisi, ettei se ideologia ollutkaan oikea, vaan lievästi sanottuna väärä. Se ideologia kuitenkin oli olemassa. Me uskoimme siihen, saimme siitä voimaa, ja meillä oli hauskaa. Myöhemmin katsoessani poikaani, joka ei ole ollut lokakuulainen eikä pioneeri, tunsin kipeästi sen tyhjyyden, joka meidän lapsiamme ympäröi. Mutta se oli myöhemmin. Yksi asia, jonka me myös osasimme, oli ystävyys. Me olimme ystäviä sanan kaikkein syvimmässä merkityksessä, autoimme toisiamme ja uhrauduimme toistemme puolesta.

Samoilta seuduilta Suomeen muuttanut Tanja Puranen selittää omaa jaksamistaan näin:

Me ymmärsimme hyvin yhden säännön, elämässä on 'raitoja': toiset ovat mustia ja toiset valkoisia ja rikkaus piilee siinä, että raidat vaihtelevat. Vaikka välillä on kuinka vaikeaa, täytyy aina uskoa, että mustan raidan jälkeen tulee taas valkoinen, ja silloin asiat ovat aivan toisella tavalla.

Kirjassa on 307 numeroitua sivua. Lukemiseen kului muutama päivä.