Powered By Blogger

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Aappo I. Piippo: Mustat laulut

Aappo I. Piippo (1950 – 2011) tuli tunnetuksi iskelmien sanoittajana. Hän läksi nuoruudessaan siirtolaiseksi Ruotsiin, missä hän kirjoitti Finn-Kirjan julkaiseman runokokoelman Mustat laulut. Kokoelma ilmestyi vuonna 1976.

Mustat laulut -kokoelma käsittelee nuoren runoilijan hämmennystä maailman keskellä, siirtolaisuutta, rakastamisen vaikeutta. Se sisältää muistoja lapsuudesta, vanhemmista, kotikylän väestä. Runoilija ottaa kantaa, hän lukeutuu työväenluokkaan. Runojen kritiikki kohdistuu paitsi sotaan ja sodanuhkaan, myös yhteiskuntaan, tehtaanomistajaan ja pappiin. Muutamat runoista ovat mitallisia ja riimiteltyjä, ne ennakoivat Piipon orastanutta uraa sanoittajana. Yksi runoista on omistettu kirjailijatoveri Lassi Sinkkoselle.

Käyn kokoelman runot läpi muutaman esimerkin kautta.

Nimiruno Mustat laulut on sijoitettu alkuun ja alku onkin mahtava, se lyö kokoelmalle komeat alkutahdit:

Viime yönä,
hamaan hikiseen aamuun saakka
uneksin mustista lauluista.

Sittemmin runon jännite harmittavasti paikoin purkautuu. Mustat laulut tarkoittanevat antautumista taiteen tekijäksi, tuttujen ja tuntemattomien tovereitten tarinankertojaksi.

Lapsuuden kotikylään sijoittuvan osion Tältä samalta kylätieltä runo Ukko tiellä on mitallinen ja riimitelty. Vanha mies mustissaan nojaa keppiinsä ja kevään voiman keskellä muistaa oman nuoruutensa keväitä. Nyt kylä on autio, jenkat on mieheltä tanssittu ja multa kutsuu. Vertauskuvan kautta kuvataan maaseudun autioitumista, vanhan elämänmuodon sortumista – erästä siirtolaisuudenkin syytä.

Osioon Siirtolaisuus sisältyvä Laulu meistä on peittelemätön valituslaulu siirtolaisen elämästä. Viidestä säkeistöstä jokainen päättyy huudahdukseen Voi minua, / voi meitä / satoja tuhansia / kaltaisiani. Runon siirtolaiset ovat lähteneet omasta maastaan vieraiksi toiseen maahan, tekemään kovaa työtä ja kärsimään juurettomuutta:

Usein olen itkenyt itseni uneen
tässä kaupungissa.
Yhtä useasti olen halunnut palata,
mutta minne?
Sinnekkö, jonne paluuta ei ole.
Maahan jossa olemme yhtä maattomia,
yhtä puolikielisiä kuin täälläkin.

Kokonaan mustissa sävyissä kokoelmassa ei liikuta. Huumoria on mukana ja lohdullinen toivon kipinä sisältyy runon Kun olit mennyt loppuun:

Kun olit mennyt
jäi minulle tuoksusi,
puhtaan rohkeuden tuoksu
sekoittuneena arkipäivän tuoksuun.

Kenenpä elämä ei olisi enimmäksi osaksi arkipäivää, sen pelkoa, pettymyksiä ja yksinäisyyttä. Puhtaan rohkeuden keitaat tekevät sen arjen helpommaksi elää.

Kirjassa on alle sata sivua ja lueskelin sitä parina päivänä.

2 kommenttia:

  1. Muistan Piipon tekstien erottuneen vuosien takaisessa isossa aineostossani. Monilla kirjoittajilla on sittemminkin ollut Ruotsi-vaiheensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piippo on kiinnostava mm. siinä mielessä, että hän läksi Ruotsiin töihin hyvin nuorena, kirjan takakannen mukaan vuonna 1966 (s. 1950). Hän teki jo nuorena metsätöitä, työskenteli laivoilla ja sittemmin toimittajana. Hän ei siirtolaiskirjoittajana ollut siis pelkkä kirjallisuudenharrastaja vaan käsittääkseni hänen siirtolaisuutensa oli samankaltaista kuin monilla "tavallisilla" suomalaissiirtolaisilla.

      Poista