Aappo I. Piippo (1950 – 2011) tuli
tunnetuksi iskelmien sanoittajana. Hän läksi nuoruudessaan
siirtolaiseksi Ruotsiin, missä hän kirjoitti Finn-Kirjan julkaiseman
runokokoelman Mustat laulut. Kokoelma ilmestyi vuonna 1976.
Mustat laulut -kokoelma käsittelee
nuoren runoilijan hämmennystä maailman keskellä, siirtolaisuutta,
rakastamisen vaikeutta. Se sisältää muistoja lapsuudesta,
vanhemmista, kotikylän väestä. Runoilija ottaa kantaa, hän
lukeutuu työväenluokkaan. Runojen kritiikki kohdistuu paitsi sotaan
ja sodanuhkaan, myös yhteiskuntaan, tehtaanomistajaan ja pappiin.
Muutamat runoista ovat mitallisia ja riimiteltyjä, ne ennakoivat
Piipon orastanutta uraa sanoittajana. Yksi runoista on omistettu
kirjailijatoveri Lassi Sinkkoselle.
Käyn kokoelman runot läpi muutaman
esimerkin kautta.
Nimiruno Mustat laulut on sijoitettu
alkuun ja alku onkin mahtava, se lyö kokoelmalle komeat alkutahdit:
Viime yönä,
hamaan hikiseen aamuun saakka
uneksin mustista lauluista.
Sittemmin runon jännite harmittavasti
paikoin purkautuu. Mustat laulut tarkoittanevat antautumista taiteen
tekijäksi, tuttujen ja tuntemattomien tovereitten tarinankertojaksi.
Lapsuuden kotikylään sijoittuvan
osion Tältä samalta kylätieltä runo Ukko tiellä on
mitallinen ja riimitelty. Vanha mies mustissaan nojaa keppiinsä ja
kevään voiman keskellä muistaa oman nuoruutensa keväitä. Nyt
kylä on autio, jenkat on mieheltä tanssittu ja multa kutsuu.
Vertauskuvan kautta kuvataan maaseudun autioitumista, vanhan
elämänmuodon sortumista – erästä siirtolaisuudenkin syytä.
Osioon Siirtolaisuus sisältyvä
Laulu meistä on peittelemätön valituslaulu siirtolaisen
elämästä. Viidestä säkeistöstä jokainen päättyy
huudahdukseen Voi minua, / voi meitä / satoja tuhansia /
kaltaisiani. Runon siirtolaiset ovat lähteneet omasta maastaan
vieraiksi toiseen maahan, tekemään kovaa työtä ja kärsimään
juurettomuutta:
Usein olen itkenyt itseni uneen
tässä kaupungissa.
Yhtä useasti olen halunnut palata,
mutta minne?
Sinnekkö, jonne paluuta ei ole.
Maahan jossa olemme yhtä maattomia,
yhtä puolikielisiä kuin täälläkin.
Kokonaan mustissa sävyissä
kokoelmassa ei liikuta. Huumoria on mukana ja lohdullinen toivon
kipinä sisältyy runon Kun olit mennyt loppuun:
Kun olit mennyt
jäi minulle tuoksusi,
puhtaan rohkeuden tuoksu
sekoittuneena arkipäivän tuoksuun.
Kenenpä elämä ei olisi enimmäksi
osaksi arkipäivää, sen pelkoa, pettymyksiä ja yksinäisyyttä.
Puhtaan rohkeuden keitaat tekevät sen arjen helpommaksi
elää.
Kirjassa on alle sata sivua ja
lueskelin sitä parina päivänä.
Muistan Piipon tekstien erottuneen vuosien takaisessa isossa aineostossani. Monilla kirjoittajilla on sittemminkin ollut Ruotsi-vaiheensa.
VastaaPoistaPiippo on kiinnostava mm. siinä mielessä, että hän läksi Ruotsiin töihin hyvin nuorena, kirjan takakannen mukaan vuonna 1966 (s. 1950). Hän teki jo nuorena metsätöitä, työskenteli laivoilla ja sittemmin toimittajana. Hän ei siirtolaiskirjoittajana ollut siis pelkkä kirjallisuudenharrastaja vaan käsittääkseni hänen siirtolaisuutensa oli samankaltaista kuin monilla "tavallisilla" suomalaissiirtolaisilla.
Poista