Powered By Blogger

torstai 16. heinäkuuta 2015

Vesa Oja: Finglish

Kuvajournalisti Vesa Oja (s. 1953) läksi vuonna 2004 etsimään 1920-luvulla Amerikkaan lähteneitten sukulaistensa elossa olevia jälkeläisiä. Matkalla syntyi päätös tehdä valokuvareportaasi amerikansuomalaisten nykyoloista. Pitkän projektin jälkeen vuonna 2013 pidettiin Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä näyttely ja julkaistiin nyt puheena oleva teos Finglish. Teoksen johdantona olevassa kirjoituksessaan Kultasantaiset tiet Vesa Oja kertoo kulkeneensa Pohjois-Amerikan suomalaisalueet läpi useampaan kertaan. Teos sisältää parisataa sivua isoja, kauniita ja paljonpuhuvia valokuvia, joista useimpiin löytyy Päivi Ojan laatima kuvien taustoja avaava teksti kirjan lopusta.

Joku voisi ajatella, että ei tällaisen valokuvateoksen läpiselaaminen lukemista ole, mutta vanhan sanonnan mukaanhan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ja koska minä taas kerran vähän hökelsin, katselin ensin kuvat putkeen ja huomasin vasta sitten ne kuvia selittävät tekstit kirjan lopusta. Niinpä sain kerrata kuvat uudelleen tekstien kanssa. Olikin aika jännä ensin itse tarkastella kuvia ihan vain kuvina, jolloin huomasi niitten toimivan silläkin tavoin. Monissa kohdin teksti avasi kuvista sellaista mitä en mitenkään olisi voinut arvata.

Koska monet kuvista ovat henkilökuvia, en ollut pelkistä nimistä tajunnut keitä olin katsellut. USA:n ja Kanadan suomalaistaustaisissa on tunnettuja hahmoja, joista kirjassa ovat esillä keramiikkataiteilja Otto Heino, josta esitettiin toukokuussa dokumenttiohjelma teemalla, valokuvataiteilija Arno Rafael Minkkinen, Jefferson Airplane -yhtyeen kitaristi Jorma Kaukonen sekä tv:stä tutut yhdeksänkymppiset Hannulan veljekset Calumet, Michiganista, joitten esityksen Summertime-kappaleesta monet muistanevat. Veljekset ovat huumorimiehiä ja toteavat kirjassa, että heidän kotipaikkansa kivisistä pelloista on ollut se hyöty, että kiuaskivet ovat löytyneet läheltä. Tunnettujen hahmojen lisäksi tutuiksi tulevat valokuvan ja sanan voimalla monet muut suomalaisista sukujuuristaan ylpeät ihmiset omassa elämänpiirissään.

Millainen kuva amerikansuomalaisista kirjan kautta sitten aukeaa? Mielestäni tähän Vesa Oja vastaa tähän oivallisesti omassa kirjoituksessaan Kultasantaiset tiet. Lainaus lopusta:

Kanadan Sioux Lookoutissa syntyneen serkkuni vanhemmat Eino ja Hanna olivat supisuomalaisia, mutta heidän Amerikassa syntyneet lapsenlapsensa ovat jo neljännen polven amerikansuomalaisia, tai oikeastaan myös amerikanpuolalaisia, amerikanranskalaisia ja amerikanenglantilaisia, riippuen keneltä heidän sukulaiseltaan kysyy. He ovat siis tyypillisiä amerikkalaisia.

Ojan valokuvissa on hienoja taustoja, kanteleryhmä poseeraa Kaliforniassa koivujen katveessa, vanhan pariskunnan kotona on könninkello ja räsymatto, pyssysankarin tyttären takana kohoavat havupuut ('mies on niinkuin petäjä ja lännen nopein vetäjä'). Myös kuvat tärkeistä suomalaisseuduista kertovat paljon. New Yorkin entisellä suomalaisalueella on pääasiassa kiinankielisiä ilmoituksia, baarin seinälle ripustettu hirvisonnin pää katselee tyhjää baaritiskiä ja monikerroksista pullorivistöä, vanha hopeakaivos on ruostunut pystyyn. Kulttuuriperinnön katoamista henkii vahvasti kuva, jossa kuluneella puupenkillä on kulmista nikerrettyjä suomenkielisiä julkaisuja ja vieressä saavillinen polttopuita. Minua miellytti eniten kuva Saskatchewanista, Kanadasta, New Finland -nimisen paikkakunnan kirkosta. Kirkko näyttää suomalaiselta, siinä on perinnettä ja uutta mukana hyvällä tavalla.

Kirjassa on reilut kaksisataa sivua ja sen läpikäymiseen meni minulta päivä.

8 kommenttia:

  1. Kirjahan on löytö. Viihtyisin minäkin tuollaisia kuvia katsellen ja taustatekstejä tutkaillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvakirja on varsin kurantti tapa esitellä ulkosuomalaisten elämää. Valokuva kertoo tosiaan aika paljon taustatietoa varsinkin kun kuvaajalla on aiheestaan niin havainnollistava näkemys kuin Ojalla.

      Poista
  2. Tämä kiinnostaa!

    Nuorin poika ja vaimonsa, toimittajia molemmat, viettivät 2012 - 2013 vuoden Kanadassa töissä. Miniä oli kanadansuomalaisten perinteisessä Vapaa Sana -lehdessä toimittajana. He ovat kertoneet, että ei ikinä Suomessa vietetä kansallisia päiviä niin perinteisesti ja hartaasti kuin siellä. Monella vielä suomea puhuvalla kieli oli säilynyt hauskana ja hyvin murteellisena.

    Ojan kirja voisi kiinnostaa myös näitä Kanadan kävijöitä ja maahan ihastuneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin tuossa kirjoituksessani mainita, että kirja on tehty yksiin kansiin englanniksi ja suomeksi. Siis vierekkäisillä palstoilla esittelyissä on englanninkielinen ja suomenkielinen teksti. Myös muu osuus on kahdella kielellä.

      Minä luin eilen tuon New Finland -paikkakunnan historiikkia netistä. Siinä oli mm. kerrottu seikkaperäisesti paikallisen suomalaisen kirjaston vaiheista. Mukana oli myös suomalaisia ruokareseptejä kanadansuomalaisesta näkökulmasta.

      Se mitä aikaisemmin totesit Kanadasta maahanmuuttajaystävällisenä maana pätee varmaan USA:hankin. Kyseisten maitten alkuperäisiltä asukkailta tosin ei yleensä asiaa tiedustella...?

      Poista
    2. Niinpä, ei todellakaan. Alkuperäiset ihmiset ajettiin reservaatteihin, kun hurjimmat tyypit eri Euroopan maista tulivat asuttamaan uutta manteretta. Tämä on mielestäni häpeällisimpiä tekoja historiassa.
      Reservaatit ovat edelleenkin sorron paikkoja, niistä louhitaan uraania välittämättä louhinnan aiheuttamasta syövästä ja niihin dumpataan jätteitä.
      Asuin nuorena vuoden USA:ssa ja vierailin yhdessä reservaatissa, turistikohteessa. Ostin sieltä huolettomasti jonkin korun. Yhtään en osannut silloin nähdä, että tilanteessa olisi mitään outoa. Tieto on sittemmin lisännyt tuskaa.
      Amerikassa ilmapiiri oli niin kiva ja mutkaton, että se rentoutti minua. Ja skandinaavithan ovat siellä arvostettuja.

      Kävin varaamassa tämän kirjaston sivuilta, samoin kuin edellisen esittelemäsi kirjan. Sinulla on hyvä teema menossa.
      Ojalla näytti olevan toinenkin kiinnostava kirja, Toinen Eurooppa, jossa on kuvia Itä-Euroopasta.

      Kaksikielisyys on hyvä juttu ex-enkunopettajalle. On hyvä pitää kielitaitoa yllä ja pohdiskella, onko käännetty hyvin.

      Poista
    3. Olipa kiva, kun kerroit tuosta Ojan Toinen Eurooppa -kirjasta! Saattaa olla, että kirjan kirjoitetusta osasta löytää jälkiviisauden harmaata kaihia, mutta kyllä minä taidan lainata sen sitten kun seuraavan kerran käyn kirjastossa. Yhden kirjan tilasin Kuopion kirjastoon, mutta eipä ole tullut siitä ilmoitusta. Katsoin siitä Daniela Krienin kirjasta jonkun arvion, jonka mukaan siinä kuvatulla maaseudulla ei elämänmeno olisi paljon muuttunut sosialismin aikana ja siinä sitten taidetaan kuvatakin jo sosialismin jälkeistä aikaa?

      Nyt lueskelen hitaasti vielä yhtä siirtolaiskuvausta, sitten olisi tarkoitus siirtyä tarkastelemaan myös siirtolaisten kirjoittamaa kirjallisuutta.

      Poista
  3. Hieno kuvaus kirjasta. Minulla on sukulaisia Amerriikoissa,hyvin tunnettujakin, ja vasta viime vuosina on pidetty yhteyttä. Hauska kuulla miten erilaisia kokemuksia sieltä saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monilla on joku sukulainen tai tuttava jossain päin maailmaa. Varmaan kannattaa pitää yhteyttä puolin ja toisin.

      Poista