tiistai 4. huhtikuuta 2017

Reijo Pajamo: Hymnologian peruskurssi

Kansakoulun virsikirja ja kirjanmerkki vuodelta 1969.
Reijo Pajamo (s. 1938) toimi 1983 lähtien Sibelius Akatemian kirkkomusiikin lehtorina. Opetustyötään tukemaan hän laati opiskelijoille vuonna 1991 ilmestyneen kirjan nimeltä Hymnologian peruskurssi. Kirjassa Pajamo käy läpi virsien historiaa keskiajan Euroopasta nykypäivän Suomeen.

Hymnologia tarkoittaa siis virsioppia. Pajamon mukaan virressä ovat mukana osatekijöinä Raamatun sanoma, runoasu ja sävelmä. Virren lähtökohtana on hänen mukaansa runoilijan voimakas elämys. Esimerkkinä tällaisesta virsirunoon innoittaneen elämyksen kuvauksesta hän mainitsee mm. Dietrich Bonhoefferin virren Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan (600). Miten pitkäkestoinen elämys senkin runon synnytti, on minulle epäselvää. Yleisesti ottaen virren tehtävä on Pajamon mielestä paitsi Raamatun tekstin välittäminen myös seurakunnan yhteinen rukous ja sielunhoito. Kirjan teksti on selkeää ja niukasti kuvailevaa.

Nopsaan tahtiin Pajamo käy läpi Euroopan keskiajan ja myöhempien aikojen virsiä niitten moninaisissa muodoissaan. Vaikka hymnit, aklamaatiot, leisit ja sekvenssit jäävätkin minulle laveammin avautumatta, olin sentään kiinnostunut kontrafakti- eli parodiavirsistä. Virsiin voitiin näet valita maallisia sävelmiä eli kuten Pajamo kirjoittaa: Martti Luther varasti pirulta sävelmät. Pajamo kertoo miten tiettyjen virsirunoilijoitten (mm. Martin Opitz) työn kautta virret kehittyivät, niistä karsittiin murre, vieraskieliset sanat, sananlyhennykset ja runojen piti sopia runomittaan (painolliset tavut kohdillaan).

Suomen keskiajalta, joka kenties jatkui vähän pisempään kuin muualla Euroopassa, Pajamo mainitsee erikseen Piae Cantiones -laulukokoelman (1582), jonka laulut eivät olleet suomalaista alkuperää. Vuonna 1546 julkaistu raumalaisen Mathias Johannis Westin kokoelma Codex sisälsi jo suomennettuja virsiä, mm. Me kiitämme sinua (126). Myös Mikael Agricola julkaisi suomenkielisiä virsiä jo vuonna 1544 julkaistussa Rukouskirjassa. Sitä tehen sitten alkoi suomenkielisiäkin virsiä ilmaantua, Jaakko Finno julkaisi vuonna 1583 virsikirjan nimeltä Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikirja (jne.) Siitäkin kirjasta on 34 virttä vielä nykyisessä virsikirjassa. Hemminki Maskulaisen virsikirjasta (1605) mukana on 39 virttä. Vuoden 1701 virsikirja tunnetaan nimellä ”Vanha virsikirja”. Se sai pitkään pitää statuksensa kansan virsikirjana ja siinä on julkaistu suomeksi 81 virttä, jotka löytyvät nykyisestä virsikirjasta, mm. Suvivirsi. Vuosina 1886, 1938 ja 1986 virsikirjaa jälleen uusittiin ottamalla mukaan uusia ja toisinaan vanhojakin virsiä sekä karsimalla vähemmän laulettuja pois.

Virsikirjan virsien lisäksi Pajamo kertoo hengellisiä sävelmiä sisältävistä teoksista. Niitten kauttahan useasti laulut ovatkin virsikirjaan kulkeutuneet. Kansansävelmiä on kerätty, joskin usein ne ovat osoittautuneet Euroopasta Suomeen kulkeutuneiksi. Herätysliikkeitten piirissä syntyneet laulut ovat usein suomalaista alkuperää. Toisaalta hengellisiä lauluja sisältävien teosten kautta myös monet suomennetut laulut löytävät tiensä virsikirjaan, kuten vaikkapa negrospirituaalit tai ruotsalaisen Lina Sandellin laulut.

Minusta oli ihan mielenkiintoista lukea, miten monta kristillistä aikakautta virsikirjojen välissä hengittää. Voisinpa sanoa pulahtaneeni lyhyesti virsirunouden valtamereen, joten on turha toivoakaan, että olisin sieltä täysin oppineena rantautunut. Kävin jonkin verran läpi tekstissä mainittuja virsiä koettaen tunnistanko niitä. Kirjassa on 176 sivua, lopussa muutamia kopioita vanhojen virsikirjojen sivuilta. Luin kirjaa nelisen päivää.

3 kommenttia:

  1. Tuo Bonhoefferin virsi 600 on syntynyt Gestapon vankilassa 1944 ja oli omistettu Bonhoefferin kihlatulle Maria von Wedemeyerille. Hyvä laulu, mutta lienee tätä nykyä yksi puhkilauletuimmista virsistä.

    Psalmologia on mielenkiintoista, ja eri aikakaudet ja kielikuvat kyllä sanojesi mukaan hengittävät virsikirjan sivuilta.

    Oli sääli, että tasapäistämisvimmassa virsikirjasta (ja Raamatusta) poistettiin arkaismeja, kuten "kaarneen pojat" ja "ratki hyvä". Esim. Saksassa virsien kieliasuun ei ole puututtu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonhoefferin mainitsin lähinnä koska minusta taideteos ei luultavasti yleensä synny jostain yksittäisestä "elämyksestä" vaan eiköhän taustalla aina ole taiteilijan elämänkokemus, hänen aatteensa ja pitkäaikaiset pohdiskelunsa. Varmaan vankilassa on aikaa kypsytellä ajatusta virrestä jos toisestakin?

      On ymmärrettävää, että niin Raamattuun kuin virsikirjaankin suhtautuvat ihmiset eri tavoin ja erilaisella perehtyneisyydellä. Ajattelin virsiä tai ainakin niitten nimiä makustellessani, että virsikirjaan on sentään huolittu uudempien uskonnollisten ajattelijoitten tekstejä, kun taas Raamattu on lyöty lukkoon vuossadat sitten. Vähän tuli mieleen sitäkin ajatusta, että onko virsikirjassa pyritty "puoliväkisin" pitämään mukana sellaisia virsiä, joilla joskus on ollut tärkeä tehtävä ja asema virsien joukossa, mutta jotka nyt ovat mukana kuin esi-isien muotokuvat ritarihuoneen seinällä.

      Kieliasujen suhteen voi tietysti joskus olla hyväkin vähän hillitä tahatonta koomillisuutta, kuten Suvivirren viimeisen säkeistön suhteen on tehty.

      Poista
  2. Minä konservatiivisena henkilönä katselen mieluummin näitä ritarihuoneen vaakunoita kuin veisaan vaikkapa "Hämmenys valtaa usein tajuntamme". Jokainen aika tuo mukaan omaa parastaan ja osa virsistä tippuu pois. On mukavaa lueskella vaikkapa vuoden 1701 virsikirjaa, jossa on toistakymmentä virttä vaikkapa paaviutta vastaan. Myös juoppouden ja haureuden kirot saavat ansaitsemansa tuomion lukuisten virsien muodossa. Nykyään ollaan kilttejä, ja syntikin on jotain abstraktia pahaa, joka tuskin kristittyä koskettaa.

    VastaaPoista