Pirjo Mellanen matkusti miehensä Karin
kanssa Albaniaan vuonna 2008 hankittuaan asunnon rakenteilla olevasta
talosta pienestä Sarandan kaupungista, Joonian meren
rannalta. Erinäisten vaiheitten jälkeen asunto myös valmistui –
jopa ennen kuin itse talo – ja Mellaset pääsivät muuttamaan
uuteen Albanian kotiinsa. Näistä tapahtumista ja Albanian näkymistä
muutenkin kirjoitti Pirjo Mellanen kirjan, joka julkaistiin vuonna
2013 nimellä Matkustin Albaniaan.
Kun olin vastikään lukenut Maarit
Verrosen kuvauksen kiertomatkastaan Albaniassa, en voinut välttyä
vertailemasta näitä kahta Albanian-kuvausta keskenään. Verronen
tarkastelee näkemäänsä nuoren, akateemisen henkilön arvioivalla
katseella, kun taas Mellanen hämmästelee kuvauksessaan
eteläänmuuttajan arkipäivässä avautuvia katunäkymiä ja
kohtaamisia ihmisten kanssa. Mellasetkin vierailevat historiallisten
nähtävyyksien äärellä ja kirjassa pohditaan ohimennen Albanian
yhteiskuntajärjestelmän jyrkkää muutosta, joka alkoi vuonna 1991
komministisen järjestelmän luhistuessa. Paljon samoja paikkoja ja
samojen ilmiöitten kuvauksia kirjoista löytää, kuten huonot tiet,
kadunnimien ja talonnumeroitten puuttuminen kaupunkialueellakin,
avuliaat ihmiset, Hoxhan bunkkerit jne. Mellasen kirja on
siinä mielessä helpommin lähestyttävä, että sen ote on kiinni
eteläänmuuttajien omassa arjessa, jota sävyttävät näkymät
albanialaiseen yhteiskuntaan. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat
luontevia ja sisältävät monenlaisia kommelluksia, toisinaan
kauhistelun aiheitakin. Verrosen kirjan ansio on sen selkeä
jäsentely ja rakenne. Lisäksi Verronen on tehnyt kirjaansa varten
aika paljon taustatyötä. Samaa kirjoissa on myös se, että
molemmat kirjailijat ovat minun laillani lukeneet Ismail Kadaren
romaanin Kivisen kaupungin kronikka. Luultavasti oma pienoinen
Albania-innostukseni on perua sen kirjan sivuilta. Tähän kun luen
vielä jossain vaiheessa lisukkeeksi Pajtim Statovcin romaanin
Tiranan sydän, niin luulisi kertyvän näkemystä Albaniasta.
Ja suomalaisista siellä.
Pirjo Mellanen mainitsee Albanian
hyvinä puolina halvat hinnat, ystävälliset ihmiset, pitkälle
syksyyn lämmin ilma, maan vaihtelevat maisemat ja vanhojen
kulttuurien jäljet. Johtuuko avuliaisuus ja ystävällisyys
ulkomaalaisia kohtaan sitten kansanluonteesta, uskonnoista vai
kommunistiajan tässä tapauksessa myönteisestä perinnöstä,
kukapa tietää? Huonoja puolia ovat heikko infrastuktuuri,
byrokratian hitaus tai tahallinen hidastelu, haluttomuus pitää
huolta oman lähiseudun kunnosta ja siisteydestä. Mellanen
ihmettelee hieman rakin, paikallisen väkijuoman, yleistä
tarjontaa, tosin sama tapa on käytössä varmaan monissa muissakin
Välimeren alueen maissa.
Oma lukunsa kirjassa on omistettu
Albanian 100-vuotisjuhlille, joita vietettiin vuonna 2012. Tiranan
keskustaan leivottu jättiläismäinen kakku joutui innokkaitten
juhlijoitten ylenmääräisen juhlinnan ja mässäilyn kohteeksi.
Vinkiksi ensi joulukuulle:
Kakun palasia aletaan heitellä, hurmos
kiihtyy, ja lopulta ihmiset pelaavat kuin lumisotaa mäiskien
toisiaan kakkupaloilla. Eräs kokonaan kakun töhrimä mies tanssii
humalassa kakun päällä... Seuraavina päivinä näimme
televisiosta, että kakun häpäisy tuomittiin jyrkästi, mutta monet
huumorilla höystetyt viihdeohjelmat ottivat kaiken irti kakun päällä
tanssijoista.
Kirjassa on 172 sivua, joilta löytyy
myös havainnollisia mustavalkokuvia. Lukemiseen kului minulta viisi
päivää.
Mielenkiintoista taas. Pitää varmaan lukea sekä tämä että Verrosen kirja, niin saa monipuolisemman kuvan Albaniasta. Olipa siellä railakasta kakunsyöntiä muuten! :) Harmi että kuvat ovat mustavalkoisia, itse olen niin värien ystävä (vaikka tyylikkäitähän mv-kuvat toki ovat).
VastaaPoistaKirjaan on laadittu sellaiset puolitoistakertaiset levitettävät kannet, joissa kirjan kuvia voi katsella värillisinä, tosin pienemmässä koossa. Varsinkin kasvillisuus näyttää kauniimmalta väreissä.
PoistaMyös Ismail Kadaren romaani Kivisen kaupungin kronikka on tosiaan tainnut vaikuttaa muihinkin kuin minuun. Vaikka se kertoo toisesta maailmansodasta, tapahtumia katsellaan pienen pojan näkökulmasta, joka katselee kotikaupunkinsa elämää kuin jännittävää näytelmää. Kirjassa kuvataan todella rumiakin tapahtumia, mutta etusija on pojan kokemuksilla, joihin sota vain tuo oman erityispiirteensä. Kaupunkia kuvataan ikäänkuin vaivihkaa, erikoinen kronikoitsija saa myös omat kommenttinsa kirjan sivuille. Kirjassa kuvattu Gjirokastran kaupunki on esim. wikipedian kuvien mukaan kiehtova ja viehättävä paikka. Molemmat suomalaiset matkakirjailijat vierailevat siellä.
Kiinnostavalta kuulostaa tuo romaanikin!
Poista