Olen elänyt perheissä, joissa on ollut lemmikkieläimiä. On ollut ilo saada perheeseen lemmikkieläin, on ollut riipaisevaa joutua lemmikkieläimestä luopumaan. Siinä välissä olleet vaiheet ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että eläinten tulisi saada asustaa luonnossa – ei ihmisten määrittämässä elämän piirissä. Eläimet kuitenkin kiinnostavat ihmistä. Lemmikkieläimiä voi hoitaa, ne eivät pääse pakoon ihmisen hellyydenosoituksia, ne ovat sidottuja isäntäänsä ja emäntäänsä, jotka laillisestikin ”omistavat” lemmikkieläimensä.
Pidän
joistakin eläimistä. Erityisesti ihailen lehmiä,
luultavasti koska minun perheissäni ei ole koskaan ollut lehmää
lemmikkinä eikä hyötyeläimenä. Lehmä on
useimmiten rauhallinen, niityllä heinää rouskuttava
märehtijä. Sen ääntelyssä ja olemuksessa on
sekä voimaa että lempeyttä. On surullista, että
lehmät eivät pärjäisi Suomen luonnossa ilman
ihmisen niille suomaa turvaa ja tukea.
Haluan
tässä tuoda esiin erään vaihtoehdon sellaiselle
ihmiselle, joka ei halua pitää lemmikkieläintä,
mutta haluaisi silti hoitaa ja helliä jotakin. Ilmeisin
vaihtoehto olisi tietenkin keskittyä seuranpitoon toisten
ihmisten kanssa, ennen kaikkea omien perheenjäsenten kanssa.
Kaikille sekään ei sovi tai riitä.
Oletko
koskaan ajatellut hankkia kotisi lattialle mattoja? Tai ehkä
sinulla onkin jo mattoja, mutta et kenties ole tullut ajatelleeksi,
että ne voisivat olla lemmikkejäsi? Matot eivät
sanottavammin äksyile, ryppyilevät tosin joskus ja voivat
mennä kasaan. Mutta matoillakin on luonteensa. Niitten muisti on
pitkä. Jos kaadat limunaatia matolle, se muistuttaa kärsimästään
vääryydestä aina kun astut tahmean tahran päälle.
Matot vaativat huolenpitoa, ne ovat uskollisia ystäviä ja
hyviä kuuntelijoita siinä missä koirat ja kissatkin.
Mattojen
pitämisestä lattialla tulee mieleen 1960-luvulla kuulemani
puujalkavitsi, jossa ensin kysytään pidetäänkö
teillä mattoja lattialla ja sitten jatketaan, että meillä
ne pysyvät pitämättäkin. Asia ei kuitenkaan ole
näin yksinkertainen. Matotkin näet vaativat huoltoa,
niitten pitäminen tuottaa omistajalleen vaivaa – joskin
kohtuullisemmassa määrin kuin lemmikkieläimen
pitäminen. Siinä missä koiraa tulisi ulkoiluttaa
vähintään kahdesti päivässä, tulee
mattoja imuroida ehkä kerran viikossa ja ulkonakin voi niitä
puistella, jos siltä tuntuu. Tarkkoja rajoja mattojen hoidolle
ei voitane asettaa, mutta ilman huoltoa ne likaantuvat eivätkä
enää tunnu miellyttäviltä. Viikottainen imurointi
ja kopistelu kerran pari kuussa on mielestäni sopiva
yleishuolto. Matto kannattaa pestä 1 – 3 vuoden välein –
riippuen maton likaantumisesta.
Mattojen
pesemiseen ovat monet kunnat järjestäneet kansalaisille
ilmaisia pesupaikkoja, joissa mattonsa voi kastella joesta tai
järvestä nostettavalla vedellä ja kuurata maton
puhtaaksi tarkoitusta varten järjestetyn ritilän päällä.
Huuhtelun jälkeen maton voi jopa jättää tunniksi
tai pariksi tarkoitukseen varatuille telineille valumaan vettä.
Enimmistä vesistään vapautunut matto on helpompi viedä
kotipihaan viritellyille telineille tai naruille kuivahtamaan. Pesun
voi tietysti suorittaa myös kotipihassa painepesuria käyttäen.
Tarkoitukseen sopivan pesutelineen voi joku näppärä
ukki joutoaikoinaan rakentaa itse. Telinettä voi käyttää
myös mattojen kuivattamiseen. Matonpesu on kieltämättä
aika rankkaa puuhaa, mutta silti se on suoranainen nautinto
verrattuna vaikkapa koiran anaalirauhasen tyhjentämiseen.
Millaisia
mattoja lattioilleen sitten kannattaa hankkia riippuu maton hankkijan
mieltymyksistä. Nykyään (pesupaikoilla suorittamani
tarkastelun perusteella) suositaan ohuehkoja ja keveitä,
keinokuituisia mattoja. Ne ovat usein oikein kauniita ja
helppohoitoisia, pesun jälkeen ne kuivahtavat nopeasti.
Pitemmälle
ehtinyt mattoharrastaja saattaa vielä itse kutoa mattonsa
kangaspuilla. Tätä tarkoitusta varten on saatavilla nk.
matonkuteita, joita voi omista sopiviksi katsomistaan kankaista
leikata itsekin. Monet kuitenkin tyytyvät ottamaan vastaan
anopin kutomia helmasynnin mittaisia mattoja, joita on vaikea
noitumatta kopistella, pesemisen nautinnollisuudesta puhumattakaan.
Anopeilta löytyy usein mattovarastoistaan mattoja koko suvulle.
Itseleikatuista matonkuteista löytää todellinen
connaisseur muistoja nuoruudestaan. Ja vaikka joittenkin raitojen
kertomukset jäävät hämäriksi, nekin ovat
osaltaan muokkaamassa matontallaajan maailmankuvaa.
Oman
ryhmänsä itsekudottujen mattojen kasoissa muodostavat
maitopusseista kudotut matot. 1970-luvulla näet maitoa oli
saatavilla pussitettuna huokeaan hintaan. Maitopussit oli valmistettu
kestävästä materiaalista, jonka vuoksi niistä
kudottuja mattoja pidetään parvekkeilla vielä näinäkin
jälkiteollisina aikoina.
Hauska :)
VastaaPoistaKiitos, joo, mutta pituutta piisaa kuin käytävänmatossa.
PoistaMutta meidän matot eivät hyppää aamulla sänkyyn ja suukota minua hereille. Olgan jälkeen kodista tuli vain talo. Tosin R. haluaa nyt olla mun koirani, mutta se yksi tietty meripihkakatse vielä uupuu...
VastaaPoistaSyyskuun alussa kaikki on toisin, sillä silloin tyttären villakoira (tästäkin saisit juttua;) ja seltti saapuvat meille hoitoon melkein kahdeksi viikoksi kun nuoripari lähtee reissuun. Olgan lelut lähtivät hänen mukanaan puutarhautaan, mutta ostin Dinalle ja Taikalle kauniin PINKIN kopan ja sen täyteen pienille koirille sopivia leluja...
Meidänkään matot eivät hyppää sänkyyn, mutta lennähtävät joskus takkahuoneen sohvalle, kun ne on puisteltu ja lattia on vielä imuroimatta ja pyyhkimättä.
PoistaMeripihkasta muuten tuli vielä mieleen yksi juttu. Meillä kävi kerran eräs latvialainen pariskunta. Rouva esitteli meille ylpeänä isoa meripihkakorua, jonka sisällä oli sinne "kivettynyt" hyönteinen. Kun ajattelen sitä korua, muistan sen luultavasti hienompana kuin se olikaan. En tiedä millaista elämää hyönteinen on joskus viettänyt, mutta minulle riittää vallan mainiosti, että näin sen siellä meripihkan sisällä.
PoistaOlipa hassun ihastuttava kirjoitus! Tuli ihan ikävä omia mattojani, jotka lojuvat nyt hylättyinä jossain varastossa. Nyt kodin lattiaa dominoi melko järkyttävä kokolattiamatto, joka todellakin muistaa jokaisen kaltoinkohtelun :D Lisäksi se osoittaa mieltään ja rispaantuu nurkista.
VastaaPoistaKiva jos kirjoitus kelpasi, vaikka siitä tulikin aika pitkä. Kokolattiamatto on varmaankin aika hallitseva lemmikki, jota ei ole helppo kytkeä kaulapantaan, kuten rakkaille lemmikeille usein teemme. Eilen puistelin reippaasti noita kuvassa kuivahtavia mattoja. Uskon, että matto tykkää kun sitä hakataan.
PoistaTämä sinun oodisi matolle on hyvin vetoava! (Ja kirjoituksesi muutenkin todistaa, että huumorissa voi ihan oikeasti olla järkeä.)
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta! Nauru on tunnetusti myös ase ja aika asenteellistahan tuo tekstini taitaa olla.
Poista