John Haldon: Bysantin historia

Princetonin yliopiston historian ja Kreikan tutkimuksen professori John Haldon laati 2000-luvun alkuvuosikymmenellä teoksen nimeltä Byzantium: A History. Teoksen suomennos ilmestyi vuonna 2010, suomentajana Kaisa Sivenius, toimitustyön suomenkieliseen laitokseen teki Mika Hakkarainen. Kirjan alusta löytyvät Bysantin tutkimuksen seuran puheenjohtajan Matti Kotirannan alkusanat lukijalle sekä professori Haldonin esipuhe suomalaiseen laitokseen. Lopusta löytyvät kirjoittajan jälkisanat sekä sanasto, luettelo Bysantin keisareista, Bysantin historian tärkeimpien tapahtumien kronologia, luettelo pääasiassa englanninkielistä lisäluettavaa sisältävistä teoksista sekä hakemisto. Kirja sisältää myös karttoja sekä valokuvia bysanttilaisista kolikoista.

Bysantin historia -teos on tekijänsä mukaan suunnattu pääosin opiskelijoille sekä sellaisille lukijoille, jotka haluavat syventää Bysantin-tuntemustaan romantisoivia kertomuksia ja taideteosluetteloita pidemmälle. Tyyli onkin kansantajuista, putosin kärryiltä jymmäkammin oikeastaan vain hallintorakenteita kuvailtaessa. Organisaatiokaaviot olisivat saattaneet selkiyttää asiaa.

Haldon on viipaloinut kuvauksensa Bysantista aihealueittain kahdeksaan osaan, jotka paikoin täydentävät toisiaan. Kahdessa ensimmäisessä luvussa kuvataan Bysantin valtakunnan historiaa aluksi antiikin Rooman valtakunnan osana ja sitten keskiaikaisena keisarikuntana. Mielenkiintoista on miten Haldon käsittelee valtakunnan rajojen ja keisareitten vaihtumisen yhteydessä sujuvasti myös kristinuskon opillisia kiistoja, joihin keisaritkin ovat joutuneet ottamaan kantaa. Kristinusko onkin Itä-Roomassa kirjan mukaan sitoutunut aina vain tiukemmin osaksi valtiota. Niinpä Bysantista muodostui minulle kuva kristillisenä Rooman valtakuntana, joka säilytti mahtinsa vuosisatoja Länsi-Rooman tuhoutumisen jälkeen.

Luvut 3-8 kuvaavat Bysantin valtakunnan eri elämänalueita liikenneyhteyksistä elinkeinoihin, valtionhallinnosta ja armeijasta kaupunkien kehitykseen, Bysantin poliittista järjestystä, uskontoa ja lyhyesti myös taiteita. Näistä minua kiinnostavin ilmiö nousi esiin verojärjestelmän, kaupunkirakenteen ja ulkomaankaupan muutoksissa. Haldon kertoo, että ainakin 80 % väestöstä sai elantonsa maataloudesta ja laidunnuksesta. Niinpä verotuksessa olikin keskitytty maatalouden verotukseen. Maatalouskiinteistöt oli luetteloitu ja kyläkunnat järjestelty verotuksellisesti. Kun Bysantti menetti Egyptin ja Syyrian viljavat alueet arabeille 600-luvulla, valtion verotulot laskivat dramaattisesti. Sitä paitsi myös nykyisen Turkin alueen kaupungit Konstantinopolia myöten joutuivat arabilaivastojen hyökkäysten kohteeksi. Tämä muutti aikaisemmin laajat kaupunkialueet, polikset, tiiviisti asutuiksi linnakekaupungeiksi, kastroiksi, mikä supisti niitten taloudellista ja muutakin merkitystä. Valtio piti yhteyksiä maakuntiin ja keräsi verotulonsa maanviljelijöiltä. Vuosisatojen vieriessä italialaiset kauppakaupungit ulottivat kaupankäyntiään Bysanttiin. Pikku hiljaa ne alkoivat käydä kauppaa myös pienten linnakekaupunkien kanssa välttäen valtion suoran valvonnan, joka kohdistui lähinnä pääkaupunkiin. Näin Bysantin valtiolta jäivät ulkomaankaupan verotulot keräämättä, mikä näivetti valtiontaloutta ja huolimatta ajoittaisista nousukausistaan Bysantti menetti merkitystään ja maa-alueitaan, kunnes lopulta vuonna 1453 osmanit valtasivat Konstantinopolin. Tosin siihenkään Bysantin taru ei oikeastaan kokonaan loppunut, sillä ortodoksinen kirkko vaalii omalta osaltaan edelleen kristillisiä perinteitä, joitten juuret ovat vankasti Bysantissa.

Kirjassa on 230 sivua (+lukemistot ja hakemistot) ja lueskelin sitä muutaman viikon.