Kirjan sarjakuvat ovat mustavalkoisia.
Teosta voi lukea samaan suuntaan kuin meillä Euroopassa on totuttu
kirjoja lukemaan. Käännöksessä on huomioitu myös katukyltit sekä
muut ohjeet ja varoitukset. Sarjakuvat tuovat mieleeni paitsi
novellit, myös elokuvista tutun kuvan käytön. Hälyäänet on
esitetty niitä muistuttavina sanallisina ilmaisuina. Lähikuvat ja
laajemmat kuvat tuovat lukijalle tarkemman vaikutelman tapahtumista.
Mielestäni kirjan tarinat kertovat
kaupunkilaisesta yksinäisyydestä ja oman tiensä etsimisestä.
Päähenkilönä on useimmiten nuori mies, joka ei yleensä
työskentele erityisen hohdokkaassa ammatissa, tarinoissa
seikkailevat mm. tehdastyöläinen, ikkunanpesijä,
viemärinpuhdistaja ja romuauton kuljettaja. Tarinoitten naishahmot
ovat yleensä puheliaita nuoria naisia, jotka seurustelevat
päähenkilön kanssa. Päähenkilöt ovat varsin vähäpuheisia,
voisivat sikäli hyvin olla suomalaisia miehiä.
Tapahtumat kulkevat eteenpäin
lohduttomassa kaupunkiympäristössä, ruuhkaisen julkisen liikenteen
seassa. Vain yksi tarinoista sijoittuu syrjäiselle seudulle. Kertoja
pyrkii aina loppuratkaisuun, vaikkakin lukijana minä jouduin usein
loppuratkaisun tulkinnan suhteen ymmälleni. Tämä kuvastanee
tarinoitten tasokkuutta, niitä voi hyvin pitää
sarjakuvanovelleina.
Kaikkiaan tämä tutustumiseni
japanilaisen sarjakuvan maailmaan oli ihan kiintoisa. Tämäntapaista
tarinakokoelmaa voisin lukea enemmänkin esimerkiksi näin sarjakuvan
muodossa.
Kirjassa on noin kaksisataa sivua ja
luin sen päivässä.
Kiva, että löysit tyttäresi avustuksella uuden taiteen maailman. Tai ehkä olet jo lukenut muuta kuin japanilaista?
VastaaPoistaItselleni aukeni sarjakuvataiteen valtava maailma (myös) tyttärieni kautta; molemmat ovat sarjakuvataiteilijoita nimittäin. Tai oikeastaan; luinhan heille Muumi-sarjakuvia sekä Maailman vahvin Nalle-sarjakuvaa ruotsiksi (Bamse) kun olivat aivan pieniä.
Kirjahyllyyni on jo kerääntynyt hyllyllinen teoksia eri maiden taiteilijoilta. Kirjastotkin tarjoavat nykyään hyviä kokoelmia.
//Eija
Luin lapsena lähinnä sarjakuvia. Kirjojen lukeminen oli tuolloin minulle niin harvinaista, että viimeisten neljän vuoden aikana olen lukenut enemmän kirjoja kuin koskaan aikaisemmin yhteensä - eikä sekään paljoa ole.
PoistaPoikasena luin sota-aiheisia sarjakuvia, Korkeajännitys ja Siivet-lehtiä sekä Aku Ankkoja ynnä muuta kehittävää. Ensimmäisen kerran näin Asterix-lehden uimarannalla, kun olin 10-vuotias. Joku onnekas poika oli saanut isänsä ostamaan albumin uimarannan kioskista ja minäkin sain pummilla lukea ainakin puolet siitä. Se oli Asterix olympialaisissa. Tinttejä muistan lainanneeni tai lukeneeni kirjastossa. Ainakin sarjakuvan Ihmeellinen tähti luin kirjastossa lapsena kovakantisena. Meillä on nykyään kotona jonkin verran sarjakuvia, mutta harvoin tulee niitä luettua. Aku Ankkaa tilattiin lapsille ja tytär luki jossain ikäkaudessa W.I.T.C.H. -nimistä tyttöjen seikkailusarjakuvaa, jota ei pystynyt tilaamaan vaan se piti ostaa kaupasta. Olen itse lukenut yhden Muumi-sarjakuvan, Jorden går under. Japanilaiset muumi-animaatioelokuvat tulivat erittäin tutuiksi kun lapset olivat pieniä.
Hyvien sarjakuvien julkaisijoita on esim.:
Poistahttp://avant-verlag.de/
//Eija
Luin juuri japanilaisen nobelistin Kawabatan Lumen maan, ja siltä pohjalta jokin arviossasi tuntuu tutulta. Jotain yksinäisyydestä, oman tien ja kohtalon etsinnästä.
VastaaPoistaLuin sen sinun tekstisi Lumen maasta ja se vaikutti kiinnostavalta kirjalta. Siitä tuli mieleeni japanilainen elokuva Norwegian Wood, jonka näin jokin aika sitten.
PoistaKas, sarjakuva pilkahtelee sieltä täältä. Lienee iso juttu monissa sellaisissa piireissä, joihin esimerkiksi minulla ei ole kosketuksia. Tuommoisia novellin tapaisia voisin hyvinkin tutkailla yhtä kiinnostuneena kuin Perkeroksen huikaisevia kuvia. Nuoret osaavat!
VastaaPoistaNiin, tietysti tässäkin kirjassa kuvat sisältävät kuvauksen japanilaisesta kaupunkiarjesta ja ovat siinä mielessä kiinnostavia. Tyttäreni näytti minulle joskus jotain manga-kirjaa, jota luetaan eri suuntaan ja joka kertoi historiallisen seikkailu- ja rakkaustarinan, mutta en jaksanut sitä kokonaan lukea ja katsella. Kysyin löytyisikö jotain filosofisempaa sarjakuvaa ja tämän hän oli löytänyt asiaan perehtyneitten kirjakauppiaitten avustuksella. Ei tätä ehkä filosofiseksi osaa nimittää, mutta tämä on silti enemmän minun mieleeni kirjallisen vaikutelmansa ansiosta.
Poista"Nuoret osaavat!" Opettaa? Kyllä.
VastaaPoistaTarkoitatko taiteilijoilla? Sarjakuvataiteilijoita on ollut iät ja ajat kaikenikäisiä. Japanissa he saavuttavat jopa mestarin tittelin. Sarjakuvat jakautuvat myös erilaisiin lokeroihin; on mangaa, fantasiaa jne.
Suosittelen vasta-alkajalukijalle esim. Joe Sacco´n teoksia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Joe_Sacco
//Eija
Lissu oli lukenut samoihin aikoihin myös sarjakuvateoksen ja viittasi kommentissaan siihen.
PoistaKatselin niitä Saccon teoksia englanninkielisestä wikipediasta. Olen lukenut sota-aiheisia seikkailusarjakuvia mielettömät määrät nuoruudessani. Tietysti nämä Saccon työt ovat toisentyyppisiä, mutta sota ei ehkä tunnu nykyään niin puoleensavetävältä teemalta. Mutta pidän sarjakuvat mielessäni.
Mistä sota johtuu? Miten se vaikuttaa siiviliväestön elämään? Ja monet muut kysymykset saavat (ehkä) vastauksen Saccon teoksissa. Eivät ole siis tyyppiä Korkeajännistys vaan pikemminkin (sota)yhteiskuntaa tarkastavia raportteja.
Poista//Eija
Ymmärsin kyllä, että Sacco tarkastelee sotaa realistisemmin ja myös siviilien kannalta. Koska minulla ei ole itselläni kokemuksia sodasta, koen aiheen nykyään aika kaukaiseksi. Viime syyskuussa luin jonkin verran sotaa käsittelevää kaunokirjallisuutta.
PoistaMinua kiinnostavat itseäni lähellä olevat aiheet. Ihmisenä oleminen, suhteet itseen ja muihin, kyky rehellisyyteen, omanarvontunto, kunnioitus ja sen sellaiset. Tosin joulukuussa luin juopottelua käsittelevää kirjallisuutta ja sen sisältämä huumori on myös toisinaan hauskaa. Esimerkiksi Saarikosken runoissa on parhaimmillaan koskettavaa pohdintaa, mutta mielestäni Saarikoski meni aika usein piiloon Che Guevaran kuvan taakse ja huuteli sieltä iskulauseita.
Olen tämän lukenut joku vuosi sitten, ja Tatsumilta sittemmin joitain muitakin kirjoja, Good-Bye on samaa tyyliä kuin tämä, Fallen Words taas enemmän vanhoja historiallisia juttuja.
VastaaPoistaTatsumi pyrki tietoisesti eroon japanilaisen silloisen sarjakuvakulttuurin valtavirrasta, kehittämään tällaista novellimaista kirjallista tyyliä ja suhteellisen yksinkertaista realismiin nojaavaa tyyliä. Mikä tekee siitä varmaan länsimaiselle lukijalle helpommin lähestyttävää kuin perinteisen mangan (jossa menee oma aikansa tottua hyvin liioiteltuihin eleisiin ja ilmeisiin, hahmojen sisäistä elämää kun kuvataan ulkoisesti siinä missä käännettyyn sivujenlukujärjestykseenkin).
Ja "nuorista" tosiaan, Tatsumi oli 35 kun nämä sarjat julkaistiin ja täyttää tänä vuonna 80 vuotta (ja uusia teoksia tulee yhä).
Harmi vaan että suomeksi on julkaistu lähinnä nuorten mangaa (joista osa toki on aikuislukijallekin toimivaa) ja tällaisia Tatsumin tapaisia tekijöitä saa vain muilla kielillä (ja toisaalta kiva että englanniksi D&Q-kustantamo on julkaissut näitä erinomaisesti toimitettuja tyylikkäitä kirjoja).
Sarjakuviin pätee luonnollisesti myös sitaattioikeus, saa laittaa kuvia yksittäisistä ruuduista tai vaikka sivuista kunhan ei koko teosta laita :)
Noista sitaateista ei aina tiedä kun se lainsäädäntö ja oikeuskäytännöt saattavat olla erilaisia muualla maailmassa ja ainakin toistaiseksi tämäkin blogi on julkisesti vilkuiltavissa mistä päin maailmaa tahansa.
PoistaGood-Byen lisäksi kirjassa mainitaan samantapainen kokoelma nimeltä The Push Man and Other Stories. Good-Byessa esitetty kiviä heittävä pikkupoika on kuulemma Tatsumi itse! Jos sinä satut tietämään jostain filosofisesti virittyneestä sarjakuvasta, niin toivon että kerrot minullekin. Ei tarvitse erikseen miettiä asiaa eikä tehdä kattavaa listaa, enhän minä välttämättä kaikkea jaksa lukea enkä löydäkään.
Mielenkiintoista muuten tuo mitä kirjoitat sisäisen maailman kuvaamisesta ulkoisesti. Siinä on jo filosofista ajatusta mietittäväksi vaikka päiväkausiksi!
Jep, suuressa osassa japanilaisia sarjakuvia suhtaudutaan aika joustavasti todellisuuden toistamiseen, hahmot voivat olla hyvin voimakkaasti karrikoituja tai taustat hyvin impressionistisia...tätä tyyliä varten voisin suositella vaikka Moto Hagion Drunken Dream -kirjaa jossa tarinat ovat myös tällaisia aika novellimaisia, joskin lyyrisempiä...
PoistaPannaanpa Moto muistiin!
PoistaNo nyt Tatsumi kuoli. http://kvaak.fi/index.php?articleID=2189
VastaaPoistaToivottavasti ei kuollut hyljättynä. On selvästikin tehnyt muihinkin vaikutuksen.
Poista