Powered By Blogger

tiistai 18. elokuuta 2015

Carlo Ginzburg: Juusto ja madot


Italialainen historiantutkija Carlo Ginzburg (s. 1939) kirjoitti vuonna 1976 julkaistun teoksen Il formaggio e i vermi: Il cosmo di un mugnaio del '500. Kirjan suomensi Aulikki Vuola ja se julkaistiin suomeksi nimellä Juusto ja madot – 1500-luvun myllärin maailmankuva. Kirjan alusta löytyy Matti Peltosen kirjoittama esipuhe Ginzburgin suodatin ja sorron arkistot. Kirjan alussa on myös Ginzburgin itsensä laatima esipuhe. Se muodostui minulle esteradaksi, johon juutuin ainakin kuukaudeksi. Tekstissä oli paljon sulateltavaa, kirjoittajan monitahoinen näkemys olisi vaatinut pitkällistä pohtimista, mutta lopulta vain rynnistin sen läpi päästäkseni kiinni itse teokseen.

Koillisessa Italiassa sijaitsevassa Friulissa, pienellä paikkakunnalla nimeltä Montereale eli noin vuonna 1532 syntynyt mylläri nimeltä Domenico Scandella, josta kirjassa käytetään lempinimeä Menocchio, mutta tässä tekstissä ei käytetä. Hän levitteli kylillä omintakeisia uskonkäsityksiään ja joutui niitten vuoksi inkvisition kuulusteltavaksi. Koska inkvisition kuulusteluista ja oikeudenkäynneistä pidettiin tarkkaa kirjaa, voidaan pöytäkirjoista saada varsin laaja kuva Scandellan mielipiteistä. Ginzburg pyrkii kirjassaan rekonstruoimaan 1500-luvun talonpoikaisen ajattelijan käsityksiä uskonnosta ja maailmankaikkeudesta sekä varsinkin selvittämään miten hän oli niihin käsityksiinsä päätynyt.

Kirjassa käsitellään aika tavalla uskonkappaleita, joista kaikkia en ihan täsmällisesti tunne. Scandellan mielestä Raamatun voisi tiivistää seuraavasti: ”Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi.” Näistä kahdestakin tärkeintä on tehdä hyvää lähimmäisille, sillä Jumala kyllä ymmärtää, jos ihminen ei kunnioita häntä, mutta koska Jumala on Scandellan käsityksen mukaan kaikissa ihmisissä (”minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni...” Matt. 25:40), kohdellessaan lähimmäistään hyvin tai huonosti tekee ihminen saman myös Jumalalle. Hänen uskonkäsityksensä on suvaitsevainen, Scandellan mielestä yhtä hyvin turkkilainen, juutalainen, kerettiläinen kuin kristittykin ovat Jumalan lapsia. Scandella ei pitänyt arvossa papistoa ja munkkeja saatikka paavia, joitten hän katsoi keräävän rahaa itselleen ja puhuvan Jumalasta yksinoikeudella, sakramentit ja lait olivat pappien keksintöä ja kauppatavaraa jne.

Kirjan nimi tulee Scandellan erikoisesta luomiskertomustarinasta, jonka mukaan maailmankaikkeus on syntynyt kaaoksesta: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta, joka on vellonut kuin juusto, joka syntyy maidosta. Lopulta massasta on noussut enkeleitä ja heidän joukostaan suurin on ollut Jumala. Enkelit ovat Scandellan mukaan syntyneet kuin madot (mätänevästä) juustosta. Ginzburg nimittää Scandellan, ja muutamien hänen aikalaistensa, tapaa kuvailla abstrakteja, metafyysisiä asioita yllättävillä, konkreettisilla vertauskuvilla alkukantaiseksi talonpoikaismaterialismiksi.

Ginzburg on tehnyt melkoisen työn käydessään läpi mm. Scandellan lukemien kirjojen tekstit ja löytänyt niistä paljon vastaavuuksia hänen käsityksiinsä. Kuulusteluissa Scandella mainitsi joitakin kirjoja nimeltä ja loput on päätelty hänen kertomansa perusteella. Tärkeänä ja maailmankuvaansa vakavasti ravistelleena teoksena Scandella mainitsi Ritari Zuanne de Mandevillan matkoista kertovan isolti sepitteellisen kuvauksen. Sen myötä Scandella lienee alkanut ajatella ”monikulttuurisemmin”. Tärkeä on ollut myös Decameronen kertomus kolmesta sormuksesta, jonka pohjalta hänen kristillinen veljeytensä laajentui käsittämään myös juutalaiset ja turkkilaiset (kirjassa käytetty termi). Pääasiassa Scandellan lukemat kirjat olivat uskonnollisia, mutta eivät aina ihan kirkon mieleisiä sittenkään. Kaikkiaan hänen kokonaan tai osittain lukemiaan kirjoja mainitaan ainakin kymmenen. Lisäksi Ginzburg arvelee Scandellan tutustuneen myös Koraaniin.

Luettujen kirjojen ohella Ginzburg tutkii Scandellan lukutapaa ja toteaa sen aggressiivisen omaperäiseksi. (Olikohan kyseessä esi-isäni?) Ginzburgin mielestä Scandella käytti lukiessaan jonkinlaista lukukoodia tai suodatinta, jonka puitteissa hän lähinnä haki luettavasta vahvistusta omille käsityksilleen. Kuulostaa jotenkin tutulta! Lukutapa tulee esille niitten viittausten kautta, joita pöytäkirjoista voi lukea. Luettava teksti on paikoin jäljitettävissä, mutta Scandellan oma ajattelu on muuntanut sitä.

Päämaali Ginzburgin kirjassa näyttäisi olevan sen selvittely, oliko Scandella päätynyt näkemyksiinsä oman ajattelunsa tuloksena vai oliko hän saanut vaikutteita ajatteluunsa ulkoapäin ja vielä tarkemmin, mitkä näistä vaikutteista olivat tulleet hänen säätyään ylemmistä luokista ja mitkä hänen oman, talonpoikaisen taustansa tasolta. Niinpä Ginzburg on myös nähnyt vaivaa yrittäessään selvittää, onko Scandellan ajattelulle löydettävissä vastaavuutta hänen oman aikansa talonpoikaisen väen ajattelusta. Näihinkin kysymyksiin vastaukset on haettu ”sorron arkistoista”. Ginzburg on löytänyt Italiasta pari muuta ajattelijaa, paimenen, joka kirjoitti kumouksellisia uskonnollisia runoja ja toisen myllärin, joka levitti monelta osin saman tyyppistä julistusta kuin Scandella. Ainakin näitten yksittäisten, samankaltaisten ajattelijoitten perusteella Ginzburg tulee siihen johtopäätökseen, että kun keskiajalla ja myöhäiskeskijalla korkeakulttuurin juuret olivat kansankulttuurissa, niin 1500-luvun loppupuolelta lähtien vallanpitäjät alkoivat pelätä kansannousuja ja ero hallitsevien luokkien ja kansan syvien rivien välillä jyrkkeni. Valtaapitävä luokka alkoi tukahduttaa ja hävittää kansankulttuuria.

Ginzburg selittää lukijalle millaisissa paineissa katolinen kirkko oli luterilaisen uskonpuhdistuksen ja Rooman kirkon sisällä kasvaneitten muutospaineitten kanssa piehtaroinut. Uudet opit olivat rapauttaneet Rooman kirkon arvovaltaa, jolloin kirkko oli alkanut vastustaa niitä kovin ottein. Ginzburg sanoo Scandellan kaltaisten ajattelijoitten edustaneen talonpoikien uskonnollista radikalismia.

Vuoden 1599 lopulla Domenico Scandella poltettiin roviolla harhaoppisena.

Kirjassa on viiteluetteloineen 262 sivua. Lukeminen kesti kauemmin kuin odotin, varsinaisen tekstin selvittelin neljässä päivässä.

5 kommenttia:

  1. Hauskaa että löysit hengenheimolaisesi, ainakin lukemisessa noinkin kaukaa:) Minulle on jonkin verran tuttu hänen äitinsä, kirjailija ja poliittinen aktivisti Natalia Ginzburg. Sain äidin kirjoittaman italiankielisen romaanin lahjaksi sveitsiläiseltä au pair -perheeltäni. Pidin kovasti ja lainasin sitten joitakin suomennettuja romaaneja häneltä. Poika ei ilmeisesti ole perinyt äitinsä selkeää kieltä, kun jouduit rynnistämään tuon vaivalloisen esipuheen läpi :)

    VastaaPoista
  2. Siis 'hänen äitinsä' viittaa nyt kirjailijaan eikä tuohon hengenheimolaiseesi...vähän epäselvää kirjoittamista täälläpäin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan on hauskaa löytää hengellinen veljensä vaikka renessanssiajalta, toisaalta sopii toivoa ettei minuakin polteta roviolla, en ole vielä päättänyt mikä tapa olisi paras, jos itse saisi valita.

      Meinasin olla lystikäs ja kysyä, että oliko teillä sveitsiläinen perhe au-pairina, mutta jääköön kysymättä. he-heh-he-he.

      Ginzburgin kieli on erittäin kaunista ja selkeää. Se vain avaa näköaloja ja herättää ajatuksia niin viljalti, että sen vuoksi lukemiseni seisahtui. Laitan tähän pienen näytteen:

      "Ihminen ei irrottaudu oman aikansa kulttuurista eikä omasta sosiaaliluokastaan, ellei hän sitten joudu mielenhäiriöön ja vaivu hiljaisuuteen. Kuten kieli, kulttuuri tarjoaa ihmiselle monia piileviä mahdollisuuksia. Se on eräänlainen joustava, näkymätön häkki, jonka sisällä ihminen elää säädellyssä vapaudessa."

      Poista
  3. Hykerryttävän merkillisiä kirjoja löytyy luettavaksesi. Edes isohko sivumäärä ei estänyt sinua pinnistelemästä loppuun asti ja tuottamasta kauniiksi lopuksi kunnon blogijuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin kirjaa tunnutaan pitävän mikrohistoriallisen kirjallisuuden merkkiteoksena. Ei sitä vaikea ole lukea tuota varsinaista tutkimustulosten kuvausta. Siinä esipuheessa Ginzburg vain on herennyt melko kaunopuheiseksi, enkä voinut sitä esipuhetta ihan noin vain hotkaista.

      Poista