Benjamin Hoff: Nalle Puh ja Tao

Amerikkalainen Benjamin Hoff kirjoitti vuonna 1982 julkaistun teoksen The Tao of Pooh. Kirjan suomensi Leena Tamminen, teos sisältää myös otteita Kersti Juvan laatimista A. A. Milnen Nalle Puh -kirjojen suomennoksista sekä Yrjö Jylhän ja Panu Pekkasen suomentamista runonsäkeistä sekä vielä Pertti Niemisen suomentamat vanhat kiinalaiset kertomukset. Suomenkielinen versio ilmestyi vuonna 1994 nimellä Nalle Puh ja Tao.

Nalle Puh on varsin tunnettu satuhahmo. Kyseessä on nallekarhu, joka seikkailee muitten satumaisten kumppaneittensa kanssa jossain metsässä tai puistossa. En ole varsin perehtynyt Nalle Puhiin. Saattaa olla, että jotain kuvakirjaa lapsille luin aikoinaan ja voi olla, että lapseni katselivat tv:stä Nalle Puhin piirrettyjä seikkailuja. Joka tapauksessa tunnistin tässä kirjassa käytettyjen hahmojen nimet, kuten Ihaa, Nasu, Kengu, Ruu ja mitä näitä nyt oli.

Kiinalaisiin uskontoihin olen välttävästi tutustunut. Lukaisin joku vuosi sitten Dhammapadan, joka on kokoelma Buddhan viisautta. Samoihin aikoihin lukaisin Laotsen kirjoittamaksi väitetyn taolaisuuden perusteoksen Tao-te-kingin. Lisäksi on luettavien kirjojen hyllyssäni, tuossa tietokoneen näytön yläpuolella, hiljattain divarista hankkimani teos nimeltä Opetukset, jonka Kiinan kolmannen suuren uskonnon, kungfutselaisuuden edustajan Mung Tsen oppilaat laativat opettajansa kuoltua. Ajattelin siihen ryhtyä tässä lähiaikoina.

Benjamin Hoff on innostunut taolaisuudesta, lukemani teos pyrkii Nalle Puhin avulla kerrontaa helpottaen selvittämään lukijalle eräitä taolaisuuden pääpiirteitä. Kunhan minäkin malttaisin muutaman viikon juuri äsken lukemaani kirjaa selailla ja kertailla saattaisin tosiaan saada hännästä kiinni joitakin selkeästi esitettyjä ajatuksia. Tosin minulle voisi käydä kuten Pöllölle, joka löysi metsästä komean nyörin ja vei sen kotiinsa kellonnyöriksi. Myöhemmin nyöri osoittautui Ihaan hännäksi.

Tao kuulemma tarkoittaa tietä. Kirjan mukaan ihmisen pitäisi kulkea tietä – niin tai sitten olla kulkematta? En ole enää ihan varma. Mutta jotenkin pitäisi kumminkin seurailla luonnon kutsua, ei järjen eikä älyn. Kirjassa se on esitetty paremmin. Tuota minun kuvaustani olisi helppo lukea kuin piru Tao-te-kingiä. Toisaalta kirjassa korostetaan sitä, että abstrakti tieto ja asioitten nimien hallitseminen ja lokerointi eivät ole niin tärkeitä asioja kuin esimerkiksi arjen hetkistä nauttiminen. Suorittavan, kireisen menon sijasta kannattaisi vain käydä kävelyllä. Linnunlaulua voi kuunnella tietämättä mikä lintu siellä nyt sitten laulaa. Nalle Puh itse laulaa seuraavasti:

Rimpa-ti, rimpa-ti, rimpa-ti rei,

leivo on lintu, mutta lintu leivo ei.

Minulta meni aika monta sivua (kolmisenkymmentä) ennen kuin hoksasin mitä tuo toinen säe tarkoittaa. Siinähän on samassa säkeessä nimisana leivo ja teonsana leivo. Kun ottaa huomioon, että minun oli hankala tajuta jo tuota pientä hauskuutusta, lienee ymmärrettävää, etten ihan vielä kykene tyhjentävästi kertomaan lukukokemuksestani. Tyhmentävästi se kyllä onnistuisi/onnistuu.

Kirjassa on 167 sivua. Se sisältää jonkin verran kuvia Nalle Puhista ja hänen tuttavapiiristään. Lainasin kirjan kotiini työtoimintapaikalta, etten sitä siellä enempää lukisi.