Itäsaksalainen Ulrich Plenzdorf (1934
– 2007) kirjoitti vuonna 1973 (tai 1972?) julkaistun romaanin Die
neuen Leiden des jungen W. Romaanin suomensivat Outi ja
Kalevi Nyytäjä ja se ilmestyi suomeksi vuonna 1974 nimellä Nuoren
W:n uudet kärsimykset.
Goethen kirjeromaani Nuoren
Wertherin kärsimykset inspiroi Ulrich Plenzdorfia kirjoittamaan
romaanin, jossa itäsaksalaisessa pikkukaupungissa asuva nuorukainen,
Edgar Wibeau, päättää lähteä Berliiniin tutustuakseen suureen
maailmaan. Hänellä on mukanaan radionauhuri, jolla hän tallentaa
lyhyitä äänikirjeitä ystävälleen Willille (Werther
osoitti useimmat kirjeensä Wilhelmille). Edgarin viestit
kulkevat samoja latuja kuin Goethen romaanin sankarilla, johtuen
siitäkin, että Edgar pelleillessään lainaa viesteihinsä tekstit
suoraan vessasta löytämästään Nuoren Wertherin kärsimyksistä.
Edgarin nuori elämä suksii samankaltaisia latuja kuin
Wertherilläkin.
Toinen romaani, josta Plenzdorfin
sankari puhuu ja jota hän ilmeisesti matkii puheissaan, on
Salingerin Sieppari ruispellossa, jota minä en ole lukenut.
Jossain vaiheessa minusta tuntui kuin Plenzdorfin eräänä
tavoitteena olisi ollut kirjoittaa itäsaksalaisille nuorille
lukijoille samantyylinen teos kuin Edgarin ylistämä Sieppari.
(Goethen Werther luki Homerosta ja Ossiania.) Luultavasti
kirjoittaminen ei kuitenkaan suju ihan näin tietoisesti vaikkakin
Plenzdorf vaikuttaa teknisesti erittäin taitavasti asiansa
hallitsevan. Kirjaa on kiva lukea, tyyli on letkeä, mikä
sana ei ensimmäisenä tule mieleen Goethen nuorukaisen ajatuksia
kuvaillessa.
Itä-Saksasta Plenzdorf jatkuttaa
turhankin tuttua tylsyyden ja pitkäveteisyyden mielikuvaa, jota
”terästetään” pioneerihenkisellä työnteolla. Onneksi tässä
romaanissa tapahtuu mukaviakin asioita. Edgarin ihastus, jota hän
kutsuu nimellä Charlotte tai Charlie, työskentelee päiväkodissa
ja pitää työstään. Tarinassa tutustutaan myös hieman
salaperäiseen Zaremba-nimiseen vanhempaan mieshenkilöön. Hän
osoittautuu vanhaksi sosialismin rakentajaksi ja pysyy sekä
inhimillisenä että aatteelleen uskollisena.
Ihan mukava lukukokemus. On selvästi
eduksi, että lukija tuntee ainakin toisen romaanissa mainituista
kirjallisista esikuvista.
Sain ajatuksen lukea tämä romaani hdcanisin blogista. Samalla tulin ajatelleeksi haasteen esittämistä itäblokin kirjallisuuden lukemisesta. Hdcanisin mietteitä kirjan suhteen voi lukea seuraavan linkin kautta:
Nuoren W:n uudet kärsimykset
Sain ajatuksen lukea tämä romaani hdcanisin blogista. Samalla tulin ajatelleeksi haasteen esittämistä itäblokin kirjallisuuden lukemisesta. Hdcanisin mietteitä kirjan suhteen voi lukea seuraavan linkin kautta:
Nuoren W:n uudet kärsimykset
Jarmo Lampela (s. 1964) ohjasi
Plenzdorfin teoksen pohjalta elokuvan Nuoren Wertherin
jäljillä. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2013. Pääosia
esittävät Jyri Ojansivu Eeron osassa, Iina Kuustonen
Katrina ja Juha Kukkonen Eeron isänä.
Suomalaisen elokuvan tapahtumapaikkana
toimii Helsingin kaupunginosa, Suomenlinna. Suomenlinna merellisenä
seutuna sopii sikäli varsinkin Goethen romaania kuvastelemaan, että
Werther kuljeksii aika paljon joen rantamilla. Suomalaiselokuva on
hienosti onnistunut vangitsemaan Plenzdorfin romaanin valoisan hengen
ja siirtänyt kärsimykset nuorelta päähenkilöltä, Eerolta, hänen
isänsä kannettavaksi. Sävyt eivät käy liian ahdistaviksi, tämän
takaa jo romaanin kerrontatapa. On ymmärrettävää, että
elokuvassa painottuu kirjaa enemmän rakkaustarina. Romaanissa on
lyhyydestään huolimatta enemmän tilaa jutustella muustakin. Eeron
työnjohtajat on elokuvassa yhdistetty yhteen hahmoon onnistuneesti,
räyhäävä, mutta ymmärtäväinen yrittäjä on kivasti karrikoitu
ja oikein piristävä hahmo.
Katselin elokuvan eilen, kirjan luin
tänään. Kirjassa on 104 sivua, elokuvan pituus 91 min.
Sieppari näkyy tosiaan kielessä ja Edgarin kerrontatyylissä paljon, ja ehkä tässä on pyrkimystä oman kulttuurin vastaavaan teokseen.
VastaaPoistaJa oma huvittavuutensa tulee kun laitetaan yhteen länsi-ihailu, Goethen romantiikka ja Itä-Saksan omat edustetut ihanteet ja jotenkin ne sulautuvat yhteen vaikka Edgar kummajainen onkin...
Ja tavallaan Sieppari-linkitys varmaan lieventää myös kirjassa esitetyn Itä-Saksan näkemistä tylsänä ja pitkäveteisenä, ennemminkin se on osa universaalia teiniyttä.
(mutta tosiaan huvituin kyllä niistä tehokas maaliruisku -hehkutuksista, se on jotenkin niin arrkityyppistä/kliseistä (Itä-)Saksaa...)
Leffan voisi katsoa jos joskus kohdalle osuu.
Plenzdorf osoittautuu tosiaan taitavaksi kirjoittajaksi yhdistäessään noita erilaisia vaikutteita. Kirjasta muodostuu siltoja menneitten aikojen kirjallisuuteen, Goethen kautta voisi ajatella, että aina Homerokseen ja Odysseuksen harharetkiin asti. Sosialistiset ihanteet tuodaan myös esiin, mutta oikeastaan Edgar taitaa olla enimmäkseen kiinnostunut populaarikulttuurista.
PoistaOlet oikeassa siinä, että nuorilla on joka paikassa tylsää. 'Lontoon skidit, ne sanoo, ett niil on tylsää...' lauloi Marjatta Leppänen.
Elokuva on ihan kelpo katsottavaa. Ainakin kolme tähteä viidestä, ehkä puolikas päälle. Luultavasti se esitetään kohta puoliin tv:ssä kun on jo kaksi vuotta vanha tapaus. Minä lainasin kirjastosta dvd:n.