Lipeäkala

Divarista matkaan tarttui jokin aika sitten Lipeäkala vuodelta 1927. Kyseessä on joulun seutuun ilmestynyt ajanvietekirja, josta löytyy monen kirjailijan lyhyitä kertomuksia ja runoja. Lipeäkala on alaotsikon mukaan Hauska kirja ja sen on toimittanut Hän itse.

Näinä nykyisinä pinnallisuuden aikoina on virkistävää todeta, että jo lähes sata vuotta sitten on meno ja meininki ollut jokseenkin samankaltaista. Lipeäkalan kirjoituksia ei ole tarkoitettu vakavasti pohdiskeltaviksi – joskin muutama tällainen lipsahdus on aina paikallansa.

On yllättävää löytää pakinoivan tekstin joukosta nuoren Uuno Kailaan runoja, kirkkaimpana huippuna Pyramiidilaulu, josta olen jo lukiovuosista asti kovasti pitänyt, päätinpä Kailaan lyriikkaa käsitelleen esitelmänikin sanoihin Uuno Kailas on pyrämiidinsä pystyttänyt. Pyramiidilaulu sopii erinomaisesti juuri tähän Lipeäkalaan, sillä eräs kirjoittajista on S. Wettenhovi-Aspa, joka tekee selvää suomalaisten tuntemattomasta menneisyydestä Välimeren seuduilla. Kirjoituksessa selviää jonkinasteisella todennäköisyydellä onko muinaisen Egyptin faaraoitten hovissa nautittu lipeäkalaa. Wettenhovi-Aspan kirjoituksesta paljastuu sekin melko varma tosiseikka, että muinaiset heettiläiset olivat suomensukuinen kansa, joka käytti suppilon muotoisia päähineitä ja kippurakärkisiä lapikkaita. Lisäksi germaanisten kielten maitoa merkitsevä sana (esim. saksan Milch, ruotsin mjölk) osoitetaan suomen kielestä lainatuksi, alunperin hunajan ja maidon sekoituksesta valmistetun 'mesimiellyke' -nimisen herkkujuoman loppuosasta separoiduksi.

Kielimiehiä on kirjassa esillä muitakin, heti ensimmäisenä Rauman kielen tunnetuin edusmies Hj. Nortamo, joka kertoo omalla kielellään kertomuksen nimeltä Poliiskoer. Toinen yhtä omaperäinen kielenmuljuuttaja on Kalle Väänänen, joka runoilee Ylistyksen hymistystä Puijom mäelle. Niinikään omaa puheenparttaan esittää Vaasan Jaakkoo pakinassaan Tupa-Jussin parturis käynti. Kansainvälisyyttä tuo mukaan viipurilainen Eva Hirn, jonka kertomuksessa venäläisen oopperadiivan aksentissa on huomattava ruotsinkielinen korostus. Suomen kansan komiikan ja huumorin tajua pohtii Eino Railo, joka on kirjoittanut Lipeäkalaan toisenkin, sepitteellisen tarinan, joskin salanimellä, jonka käyttämisestä ei voi päätellä onko kyseessä itsetiedoton vai tahallinen komiikka. Vuonna 1927 voimassa olleella kieltolailla saattaa olla asiaan osuutensa.

Ajankuva teksteissä on kotoisan porvarillinen. Kodeissa on kotiapulaisia, miehet elättävät vaimoja käymällä työssä tehtävissä, joihin vaaditaan koulutusta, puhutaan Pariisin matkoista jne. Kyösti Wilkunan kirjoittama Yksinäytöksinen pila on nimeltään Hallituksen muodostaminen ja siitä se todellakin kertoo näytelmän keinoin. Kersti Bergrothin pakinan mukaan avioliitto näyttäisi merkitsevän sopuisaa torailua rakkaan ja käsittämättömän aviomiehen kanssa:

Miehetön koti on järkevyydessään ja luonnonmukaisuudessaan liian harmooninen, liian täydellinen.

Tiitus pakinoi miehen ottein häistä, joissa puheen pitäjiä riitti ehkä enemmän kuin kuulijoita:

En voinut kertoa sähkösanoman sisältöä ystävälleni Sipolle, sillä hän oli nukahtanut. Nostimme hänet lepäämään viereisen huoneen sohvalle, ja sitten ryhdyin minä puhumaan morsiusparille, jonka sittemmin kuulin poistuneen pari tuntia aikaisemmin.

Muistan pitäneeni pitkähkön puheen ja muistelen, että sen kuluessa pidettiin pari kolme muutakin puhetta. Mutta varmaankin se oli hyvä puhe, sillä minä puhun parhaiten siihen vuorokauden aikaan, jolloin kolme neljäsosaa vieraista on kadonnut pöydästä.

Ernst Lampén kertoo naisesta, joka käsittää miehensä pettäneen häntä. Ollin pakinassa mies ei rakasta, mutta nainen rakastaa – vai miten lie ollut? Ranskanromanialainen Panait Istrati kertoo Jack London -tyyppisen kertomuksen omasta vaeltelevasta elämästään.

Kirjassa on kiva kuvitus, jonka on laatinut Armas J. Pulla.

Lukaisin tämän 309-sivuisen Lipeäkalan parissa päivässä.