Jaan Kross: Silmien avaamisen päivä

Virolainen Jaan Kross (1920 – 2007) kirjoitti vuosina 1979 – 80 kolme novellia, jotka julkaistiin vuonna 1980 kokoelmana nimellä Kajalood kirjallisuuden aikakauslehti Loomingin Kirjastossa (Loomingu Raamatukogu). Novellien minäkertoja on Peeter Mirk -niminen opiskelija. Vuonna 1980 Kross kirjoitti yhden novellin lisää ja vuosina 1983 – 86 vielä kaksi novellia samaa minäkertojaa käyttäen. Nämä novellit julkaistiin Loomingissa vuosina 1987 ja 1988. Juhani Salokannel suomensi novellit ja kokosi niistä valikoiman, joka ilmestyi vuonna 1991 nimellä Silmien avaamisen päivä.

Krossin novellien päähenkilö Peeter Mirk on oikeustieteen opiskelija, joka on kotoisin Tallinnasta ja opiskelee Tarton yliopistossa. Novellit on sijoitettu tapahtumien suhteen aikajärjestykseen. Ensimmäinen novelleista kuvaa Peeterin elämää toisen maailmansodan kynnyksellä ja huipentuu saksalaisiksi itsensä tuntevien virolaisten laivamatkaan kohti Saksan valloittamaa Puolaa. Toinen novelli kuvaa mm. saksalaisten vallanpitoa Virossa sota-aikaan vuonna 1943. Kolmas novelli on nimeltään Stahlin kielioppi. Sen tapahtumat sijoittuvat vuoden 1944 kevään ja kesän aikoihin. Stahlin kielioppi on lukemistani novelleista paras ja kuuluu komeasti maailmankirjallisuuteen. Neljäs novelleista on saanut tapahtumapaikakseen Tallinnassa sijaitsevan tutkintavankilan sellin, ajankohta on vuoden 1946 lokakuu. Viidennessä novellissa ollaan matkalla kohti Siperiaa syksyllä vuonna 1947. Viimeinen novelleista tapahtuu junassa Tallinnan ja Tarton välillä 1950-luvun lopulla.

Koska tarkoitukseni on lukea sosialismin aikojen kirjallisuutta, jossa sosialismia ei esitettäisi kaikenpilaavana mörkönä, joudun itsekseni kysymään, sopiiko tämä kirja varsinaisesti aiheeseen? Se kyllä kuvaa hienosti Viron luisumista Neuvostoliiton syliin, mutta sisältää kovin vähän arkisen elämänmenon kuvausta tai hyväntahoista asennetta punalipun joukkokuntaan. Sen enempää natsien kuin Neuvostoliiton hallinto eivät armoa tunteneet, selittelyt ehkä sallittiin mutta ne olivat yleensä turhia. Koska olen nyt olevinani oikea ihmisystävä itseäni kohtaan, sallin kuitenkin liittää tämän novellivalikoiman näytöksi Leningrad – Ost-Berlin -haasteeseen. Tärkein syy on hieno Stahlin kielioppi, josta muuten pieni näyte, jossa Peeter pohdiskelee oman käsikirjoituksensa syntyä:

Se oli kirjoitettu sillä tavoin kuin kirjoittaminen minusta vielä tänäkin päivänä tuntuu tapahtuvan: hankalasti eroteltavana sekoituksena koettua, kuultua ja kuviteltua, jota sekä sisään että ulospäin, sekä tunteen että toiminnan suuntaan on jokseenkin vapaasti (ja jokseenkin vastuuntunnottomasti) lajiteltu ja liioiteltu.

                                                                          (Stahlin kielioppi)

Tyyli on välillä aika laveanomaista juorottelua, mutta teksti on kumminkin isokokoista. Ensimmäiset kolme novellia sopivat tyylillisesti hyvin yhteen, kolmessa viimeisessä mennään välillä pohdintoihin, jotka eivät minusta aina edistä kerrontaa, mutta saattavat silti olla kiinnostavia, kuten seuraavassa näytteessä novellista Salaliitto:

Ja Elkenin tiedot venäläisestä lyriikasta olivat kääntäneet asian kuulusteltavalle vieläkin suotuisammaksi. Tässä asiassa Elken olikin muuten toki tavallaan myönteinen poikkeus. Sillä hän ei ollut penkonut ainoastaan Puškinia ja Lermontovia vaan myös Brjusovin ja Blokin kaiketi perusteellisemmin kuin kukaan hänen ikätovereistaan tässä maassa, hitusen nuoremmista puhumattakaan.

                                                                           (Salaliitto)

Kirjassa on 275 sivua ja lukaisin sen kolmessa päivässä.