Neuvostolyriikkaa 1

Vuonna 1975 ilmestyi neuvostolyriikkaa esittelevän kirjasarjan ensimmäinen osa. Sen toimittivat Natalia Baschmakoff, Pekka Pesonen ja Raija Rymin. Kirjan runot suomensivat Anna-Maija Raittila ja Pentti Saaritsa. Kirjassa esitellään kolme runoilijaa ja pieni, mutta ilmeisen edustava valikoima kunkin tuotannosta. Johdatukseksi kirjoitetun esittelyn laativat Natalia Baschmakoff ja Pekka Pesonen. Se mitä näistä runoilijoista kirjoitan perustuu pääasiassa tästä kirjasta löytämääni tietoon. Joitakin vuosia sitten luin teoksen nimeltä Venäjän runotar ja laadin tuolloin siitä omaan käyttööni samizdat-valikoiman(!), jossa olevia tietoja ja runoja tuli myös selailtua.

Neuvostolyriikkaa 1 -teoksen neuvostorunoilijat ovat Valeri Brjusov, Aleksandr Blok ja Sergei Jesenin. Kaikki nämä herrat olivat runoilijoita jo ennen Venäjän vallankumousvuotta, joten osittain kirjassa esitellään myös heidän varhaisempaa tuotantoaan. Johdatuksessa kerrotaan heidän edustamistaan tyylisuunnista, heidän kehityksestään runoilijana sekä lyhyesti heidän elämästään.

Valeri Brjusov (1873 – 1924) teki suuren työn venäläisen runouden tiennäyttäjänä ja ulkomaisen runouden venäjäntäjänä. Hän edusti symbolistista tyylisuuntaa esikuvanaan mm. Baudelaire. Brjusovin runoista löytyy kaupunkikulttuurin kritiikkiä, jopa kauhistelua, mistä osoituksena runo Kalvas ratsu, jossa Kuolema ratsastaa suurkaupunkiin ja säikäyttää porukat. Jonkin ajan kuluttua tapahtunut kuitenkin haihtuu ihmisten mielistä niin kuin tarpeettoman runon säkeet unohdetaan. Brjusov näki tulevaisuuden rakentamisessa kangastelevan jotain hyvääkin, hänen runonsa Keskeneräisessä rakennuksessa tuntuu ainakin jälkeen päin tarkasteltuna kuin ennakoineen uudenlaisen yhteiskunnan tuloa. Sen sijaan runoilijalle itselleen uusi järjestys ei näyttäytynyt etukäteen arvioiden kovin mairittelevalta. Runossa Uhkaavat hunnit (vuodelta 1910) tuelvaisuuden vallanpitäjät eivät näyttäydy erityisen kulttuuriystävällisenä väkenä. Mielenkiintoinen runo on myös Suomen kansalle, joka on kuulemma sepitetty vuonna 1910, jolloin Suomen autonominen asema oli uhattuna venäläistämissuuntauksen takia. Brjusov asettuu vankasti Suomen puolelle ja kehottaa suomalaisia pysymään lujana. Valikoiman viimeisessä runossaan, nimeltä Kolmas syksy (1920), Brjusov esittää jo suoraa neuvostovaltion (tai ainakin sen loistavan tulevaisuuden) ylistystä.

Aleksandr Blok (1880 – 1921) kirjoitti uransa alkutaipaleella runoja ihanasta naisesta. Kyseessä oli kuulemma joku tyylisuuntaus, jossa palvottiin naisellista maailmansielua. Tosin Blokin naisruno kirjassa käsittelee selvästikin jotain tiettyä daamia. Tähän valikoimaan on suomennettu Blokin tunnetut runot Kaksitoista ja Skyytit. Näistä Kaksitoista osoittautui minulle pettymykseksi. Se on kahdentoista runon runosarja. Kukin runoista koostuu irrallisista lausahduksista, joista paikoitellen muodostuu keskustelun palasia. Mukana on myös vallankumouslaulun katkelmia ja lyhyitä katunäkymiä. Sikäli kuin käsitin, runossa ”kerrotaan” jonkin punasotilaitten katupartion retkistä. Skyytit (vuodelta 1918) oli minulle entuudestaan tuttu runo. Se on mukana Venäjän runottaressa Yrjö Jylhän suomennoksena. Anna-Maija Raittilan suomennos pärjää Jylhän suomennokselle ihan hyvin. Minun mielestäni taiteellisilta ansioiltaan keskimäärin puolet kummankin eri suomennoksen säkeistöistä oli sujuvampia kuin toisessa suomennoksessa. Jylhän kielikuvat ovat hurjempia, Raittilan kieli taas on nykysuomea. Skyytit on runo, jossa länsimaita varoitetaan Aasian suunnalta uhkaavasta vaarasta, jota Venäjä ei välttämättä aina olekaan estämässä kuten silloin kun se otti vastaan mongolien hyökkäyksen.

Sergei Jesenin (1895 – 1925) kerkesi aloittaa runoilijana ja sai mainettakin jo ennen vallankumousta. Hänen runoistaan pidin eniten. Jeseninin runot ovat Pentti Saaritsan suomentamina erittäin sujuvaa luettavaa ja ne soivat kauniisti. Minä taidan nyt sortua liian pitkään lainaukseen, koska lyhyempi olisi liian lyhyt. Runo on vuodelta 1917. Nimetön runo alkaa sanoilla Herätä minut aamuvarhaisella, jotka toistuvat myös runon lopussa, josta katkelma:

Herätä minut aamuvarhaisella,

raapaise kamariimme valkea.

Sanovat että runoistani kohta

on koko Venäjälle iloa.

Laulan sinusta ja vieraastani,

ja kukoista ja kotiliedestä...

Punaisten lehmiesi maito virtaa

pitkin laulujeni säkeitä.

Jesenin oli kotoisin maalaiskylästä Moskovan lähiseudulta ja kuulemma hän halusi korostaa maalaistaustaansa. Hänen runoissaan on mainiota vertauskuvien käyttöä, Jeseninin runot tuntuvat maalauksellisilta. Runoilijana hän oli ehkä neuvostovaltioon liian omaperäinen ja ihmisenä liian herkkä. Jesenin ei pitänyt siitä, että vanha venäläinen kyläkulttuuri katosi neuvostojärjestelmän myötä, hän tunsi itsensä vieraaksi omalla kotiseudullaan. Hän vietti ilmeisesti turhan paljon aikaa ravintoloissa, runossaan Kapakka-Moskova hän kertoo juopottelevasta elämänmenostaan.

Kirjassa on noin sata sivua. Minun oli tarkoitus lukea se jo eilen, mutta aamulla töihin lähtiessä vaimo sanoi, että tee vain tänään se joulusiivous. Tein sen, siihen meni koko päivä. Illalla otin tukkihumalat, mutta silti silmäilin ennen nukkumaan menoa noita Brjusovin runoja ja vähän Blokia. Tänään sitten lukaisin kirjan läpi.