Tänä aamuna Yle Radio1:n
aamuhartaudessa emerituspiispa Voitto Huotari Mikkelistä puhui
radion aamuhartauksista. Hän kertoi itselleen tulleen tavaksi
kuunnella aamuhartaus radiosta. Hän puhui tapakristillisyydestä ja
iltarukouksen merkityksestä lasten kristillisessä kasvatuksessa.
Olen kuunnellut noita samoja
aamuhartauksia useamman vuoden ajan. Pidän puhujia rehellisinä –
varsinkin silloin kun he kertovat jonkun oman elämänsä kokemuksen.
Opettamaan ruvetessaan puhujat sen sijaan tuntuvat menettävän
uskottavuutensa. Minusta elämän opettaminen on turhaa puuhaa. Sen
sijaan toisten kuunteleminen on suorastaan järkyttävän
opettavaista.
Pienenä poikana rukoilin
säännöllisesti iltarukouksen. Ennen nukkumaan asettumista rukoilin
veljeni kanssa samat ulkoa opetellut litaniat. Australiaan muuttanut
isoveljemme kävi kerran kotona sieltä etelästä. Eräänä iltana
pyysin häntä kuuntelemaan iltarukouksemme. ”Ette kai te isot
jätkät enää mitään iltarukouksia lue!” veli kysyi
kärsimättömänä. Hän kuitenkin kuunteli. Lopuksi hän sanoi
”Yötä!” ja sulki liukuoven.
Aamuhartauksia kuunnellessa ajatukset
eksyvät joskus omille pitkospuilleen. Viime syksynä tuli mieleeni,
että poiminpa aamuhartauksista aina yhden sanan tietyllä
kellonlyömällä ja katson millainen viesti siitä muodostuu.
Kyseinen aika oli sekunnin mittainen, kellonaika oli 7.55.55. En
viitsi selittää miksi juuri se hetki. Sekuntiin sai puhuja
mahtumaan parikin sanaa, joskus sanasta tuli vain alku tai loppu,
poimin kuitenkin yhden kokonaisen sanan. Kukin sana sai oman rivinsä.
Joskus sekunnin aikana ei sanottu sanaakaan. Silloin lisäsin
viestiin rivinvaihdon. Viestistä tuli runo:
kerrallansa
uskomaan
rangaistaan
lahjoin
auttava
tai
kaikkia
teitä
niistä
ajallinen
Jeesus
hän
Jumalalle
alkukieliin
kuohuissa
rakastettuina
täyttyy
sido
tapahtuu
Runon viimeinen rivi jäi tyhjäksi,
sillä silloin ei lausuttu sanaakaan.
En ole koskaan lukenut Raamattua
kokonaan. Enkä varmaan luekaan. Ihmiset, jotka ovat
Raamattu-nimiseen kaanoniin tekstejään saaneet, ovat nähdäkseni
tavoitelleet kirjoituksissaan kuvaa Jumalasta. Uskon Jumalaan, mutta
Raamattu on asia erikseen. Sanalla sanoen kuuntelen mieluummin
aamuhartauksia. Niittenkin piirtämä kuva Jumalasta muodostunee yhtä
päteväksi kuin aamuhartauspuheita hyödyntämällä luotu,
merkityksiä pakeneva runoni. Mikäli Jumala olisi halunnut kertoa
itsestään ihmisille, Hän olisi kyllä tehnyt sen ihan itse.
En nykyään rukoile kovinkaan usein.
Joskus kun olen viettänyt jo monta yötä pyöriskellen vuoteessani
milloin minkin ahdistuksen vallassa, olen kokeillut sitäkin keinoa.
Koska aamuhartaudet radiossa loppuvat usein rukoukseen, liitän
käyttämäni rukouksen tähän kokonaisuudessaan:
Tapahtukoon Sinun tahtosi. Amen.
Hieno runo, tuohon voi lukea ajatusta pelastustapahtumasta, ajallinen Jeesus, joka on myös Jumalan Sana, auttaa lahjoin ja rankaistiin, mutta kutsuu teitä uskomaan...
VastaaPoistaAamuhartauksia en ole kuunnellut kun en muutenkaan juuri radiota kuuntele, mutta tapakristillisyyden muotoja toki on muita hoidossa...
Minusta tuo neilikkakuva on hienompi kuin runo, vaikka epätarkka on kuvakin. Kaikenlaisia merkityksiä voi asettaa sinne sun tänne, neilikatkin voivat vaikka kuvata Jeesuksen opetuslapsia - osa on vain rajautunut kuvasta pois. Kuvassa taustalla oleva vaateriin lyöty panelointi voi kuvata ristin poikkipuuta ja kuvassa näkyvät naulat vaikka jälkiä Kristuksen ranteissa. Toisaalta kuvan aiheena voi olla vain edullinen neilikkakimppu, jonka vaimoni osti Prismasta kun minulla oli synttärit.
PoistaTämä liikuttava tekstisi tuli minulle nyt iltahartaudeksi. Kiitos siitä!
VastaaPoistaOle hyvä! Ja kiitos kommenteistasi!
Poista