Pentti Saaritsa toimitti ja
suomensi Latinalaisen Amerikan runoja runoelmia valikoimaan
nimeltä Kello 0. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna
1969. Minä löysin kierrätyksestä K4-kuntoisen, vuoden 1971 toisen
painoksen hintaan 1,50 €. Mukana on runoutta viideltä mestarilta.
Olisin arvellut, että Saaritsa tunnettuna loppusointujen taitajana
olisi asetellut runoilijat riimikkääseen, iskulauseenomaiseen
järjestykseen: Vallejo, Neruda, Paz, Cardenal, Asturias. Koska näin
ei ole asianlaita, käytän minäkin tässä selosteessani kirjaan
valittua järjestystä käydessäni läpi runoilijoilta esiteltyä
tuotantoa.
César Vallejo (1892 – 1938)
oli perulainen runoilija, joka asui runollisesti Pariisissa. Hän
myös vieraili Neuvostoliitossa, miltä käynniltä syntyneitä
muistiinmerkintöjä voi lukea kirjasta Musta kivi valkoisen
päällä, joka sisältää myös runoja Espanjan
sisällissodasta. Tähän teokseen on kunnioittavasti ja
kunnioitettavasti suomennettu Vallejon viimeisiä tekstejä,
proosarunojen sarja Inhimilliset runot (Poemas
humanos), joka ilmestyi postuumisti vuonna 1938. Runojen
ajattelu kuvastaa runoilijan mustanpuhuvaa filosofiaa. Sarja
sisältää kuitenkin myös käänteen kohti valoa, runoilijan
sysipimeän toivon kirkastaa uusi näkemys maailmasta.
Pablo Neruda (1904 – 1973) oli
chileläinen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna
1971. Hänen runoelmastaan Canto General (1950) on suomennettu
tähän teokseen runosarja nimeltä Macchu Picchun huiput (Alturas
de Macchu Picchu). Runoissa vieraillaan tunnetun inkakaupungin
raunioilla Andien rinteillä ja katsellaan ihmisen luomaa kivistä
taidetta. Runot sisältävät eläytymistä inkojen elämään.
Viimeisessä runossa Nouse syntymään kanssani, veli
runoilija pyytää inkakaupungin asukkaita kertomaan hänelle
tarinansa, vaivannäkönsä, ponnistelunsa.
Miquel Ángel Asturias (1899 –
1974) oli kotoisin Guatemalasta, mutta asui myös paljon Pariisissa.
Asturias sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1967. Häneltä on
kirjaan suomennettu kaksi runoelmaa teoksesta Keväthorros
(Clarivigilia primaveral), vuodelta 1965. Runoelmassa Houreiden
tanssi mayat tanssivat sotatanssin ja ampuvat järveen nuoliaan
saadakseen järven kuplimaan ja nämä kuplat sitten kuvastavat
taidetta. Taide esitetään ohimenevänä ilmiönä. Samanlaisella
ajatuksenkululla jatkaa myös runoelma Niin kyllä, mutta ei
magiaa... Runoilija kuitenkin
huomauttaa, että vaikka kaikessa voi nähdä ja kuulla taidetta,
niin ihan magiaksi asti siitä ei ole.
Octavio Paz (1914
– 1998) oli meksikolainen runoilija. Hän sai Nobelinsa vuonna
1990. Luin joskus aikaisemmin hänen pitkän runonsa Aurinkokivi
(Piedra de Sol), vuodelta 1957.
Ymmärsin siitä tuolloin mitä ymmärsin. Nyt luin runon uudelleen.
Minusta Paz vaikuttaa tämän kirjan runoniekoista taipuvaisimmalta
rakkauden korostamiseen. Tosin koko pitkän runon perusajatus taitaa
olla ”kaikki on yhteydessä kaikkeen ja muuttaa
muotoaan”.
Ernesto Cardenal on
syntynyt vuonna 1925, joten hän on vuotta vanhempi kuin äitini.
Cardenalin koti sijaitsee Nicaraguassa. Hänen teoksensa Hora
0, vuodelta 1960 on tämän
valikoiman nimiruno Kello 0.
Hänelle ei ole vielä myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkintoa.
Minun puolestani voisi vielä myöntääkin sen palkinnon. Kello 0
palauttaa näitten korkealentoisempien runojen jälkeen Leningrad
– Ost-Berlin -junan maan
pinnalle ellei peräti maan allekin. Aiheena ovat ulkomaiset banaaniyhtiöt ja vallankumousyritys Nicaraguassa. Kapinallisten johtohahmon,
Augusto César Sandinon, runo kertoo
sanoneen seuraavaa:
”Minä
en ikinä uskonut palaavani hengissä tästä sodasta
mutta
aina minä uskoin sen välttämättömyyteen...”
Oikein
kivalta maistui kierros Latin Americassa. Sivuja kirjassa on 118 ja
lukaisin sen parissa päivässä. Kannen on muuten suunnitellut Urpo Huhtanen.
Olen lukenut runoja mitättömän vähän. Mutta luin kerran Octavio Pazin novellin Elämäni aallon kanssa. Se oli hurja hullun rakkauden kuvaus, myös hauska. Surrealistinen mutta ei maagista realismia mielestäni, vaikka en ole varma noistakaan.
VastaaPoistaKiitos tästä lukuvinkistä! Se novelli on julkaistu teoksessa nimeltä Kolmas maailma, proosaa Latinalaisesta Amerikasta. Näkyy löytyvän Kuopion kirjaston varastosta. Pitääpä joku päivä kokeilla!
PoistaSana "maaginen" on tuossa ylläolevassa tekstissäni muuten Asturiasin kohdalla. Hänen novellejaankin on siinä Kolmas maailma -valikoimassa. Ei kannata miettiä tarkkoja lokeroita tarinoille ja niitten tyyleille. Pääasia, että niistä jotain irti saa.
Monet esittelemäsi runoniekat ovat jossain määrin tuttuja minullekin. Luin aikoinaan useita latinalaisen Amerikan teoksia. Oli myös afrikkalaisten kirjojen kausi jne. Sitä ikään kuin syttyy päästessään vähän syventymään tiettyyn kulttuuripiiriin edes kirjallisuuden ja myös leffojen välityksellä.
VastaaPoistaJoo, olin minäkin lukenut Vallejolta sen Musta kivi valkoisen päällä. Neruda on tullut tutuksi paljolti runoistaan, joita on käytetty musiikin sanoituksena. Ja tosiaan tuon Pazin Aurinkokivi-runon luin blogini alkuaikoina. Sitä paremmin minulle olisi sopinut vaikkapa tämä valikoima, olisi ollut monipuolisempaa luettavaa.
PoistaMinulla on pari latinalaisen Amerikan kirjaa ostettuna odottelemassa vuoroaan. Afrikkalaista olen lukenut vähemmän, kiinnostaisi nimenomaan musta Afrikka, ei niinkään valkoisten maahanmuuttajien tai heidän jälkeläistensä tarinat. Teemakuukaudet blogissani ovat olleet kivoja mutta vähän rasittaviakin. Nyt vietän oikeastaan itäblokin maitten kirjallisuuden teemavuotta, joka loppuu 7. marraskuuta.
Niin siis muistat ja juhlit lokakuun vallankumousta gregoriaanisen kalenterin mukaisesti...
PoistaNäinpä juuri. Moskovassa pitävät paraatin ja järjestävät ilotulituksen sen kunniaksi, että minä lopetan neuvostokirjallisuuden blogiarvioinnin.
Poista